Mainos
Mainos

Malli Melanie Gaydos antaa kasvot harvinaiselle kehityshäiriölle ja todistaa, että kauneus on mielentila

Ektodermaalista dysplasiaa sairastavan Melanie Gaydosin tarina koskettaa ja herättää ajatuksia kauneudesta.

Malli Melanie Gaydosin erikoinen ulkonäkö herättää kummastusta hänen kollegoissaan, mutta ei ole estänyt uraa muodin ja taiteen parissa. Melaniella on ektodermaalinen dysplasia, kehityshäiriö, joka vaikuttaa esimerkiksi hiuksiin, hampaisiin, kynsiin ja hikirauhasiin.

What's Underneath Project -haastattelusarjaan osallistunut Melanie avautuu videolla vaikeasta lapsuudestaan, itsetuhoisista ajatuksista ja siitä, miten työ mallina on vaikuttanut häneen.

Melanie joutui käymään nuorella iällä läpi jopa 30-40 leikkausta. Puhuessaan perheestään hän purskahtaa kyyneliin: lapsuutta varjostivat syndrooman lisäksi alkoholismi ja väkivalta.

– En uskonut olevani elossa 18-vuotiaaksi asti. Uskoin kuolevani, en tiedä miksi. En ajatellut tappavani itseäni, mutta ajattelin, että se olisi onnettomuus ja jotain tapahtuisi minulle.

Myöhemmin Melanie kertoo ajatelleensa itsetuhoisesti. Rakastava poikaystävä ja työ mallina ovat kuitenkin auttaneet Melanieta hyväksymään itsensä. Hän ajattelee kauneuden olevan jotain muuta kuin vain esteettisesti viehättävää ulkomuotoa.

– Kauneus on aina ollut minulle tunne, tapa olla, Melanie kuvailee.

Katso koskettava haastattelu:

Lähde The What's Underneath Project

Kuvat All Over Press, Instagram

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme