Mainos
Mainos

Muotisuunnittelija Henrik Vibskov – maalaiskaupungin kasvatista Pariisin muotiviikkojen tähdeksi

Sikafarmilla varttunut tanskalainen muotisuunnittelija Henrik Vibskov on kulkenut pitkän matkan kansainvälisen huippumuodin äärelle, mutta kuinka matka muotimaailmaan on edennyt?

MTV Lifestyle haastatteli Pariisin muotiviikoillekin mallistoineen päässyttä tanskalaissuunnittelija Henrik Vibskovia, joka osoittautui maanläheiseksi mieheksi, joka ei tunne oloaan kaikkein mukavimmaksi parrasvaloissa. Menestys ei kuitenkaan ole tullut ilman työtä. Kuinka maalaismaisemissa sikojen ympäröimänä kasvaneesta lapsesta kasvoi menestynyt taiteilija ja millaista meno muotimaailmassa todella on?

Maaseudulla arki on hitaampaa

Tanskan maaseudulla kasvanut Vibskov muistelee hetkiä, jolloin hänen kiinnostuksensa muotia kohtaa on vähitellen herännyt. Huolimatta siitä, että muoti ei ollut kasvuympäristössä vahvasti esillä, kiinnosti pukeutuminen Vibskovia.

– Olin aina viimeinen pukuhuoneessa, Vibskov hymyilee.

Maailmalla menestynyt muotisuunnittelija myöntää, että hänen juurensa vaikuttavat sekä hänen suunnittelemiin vaatteisiinsa että tahtiin, jolla hän työtä tekee. Maaseudulla aika on monella tapaa erilainen käsite kuin kaupungissa – ja tämä näkyy sekä Vibskovin arjessa että työskentelyrytmissä.

– Minä en ole yhtä nopea kuin kaupunkilaiset! Vibskov toteaa.

Maanläheinen Vibskov leikittelee suunnittelemissaan vaatteissa villisti, mutta glamourinhohtoiset materiaalit eivät ole hänen mieleensä. Luonnollisuus on suunnittelijalle tärkeää etenkin materiaalivalinnoissa.

– En pidä siitä että asiat kiiltävät liikaa, joten monet kankaani eivät ole niin kiiltäviä. Pidän enemmän luonnollisista materiaaleista. En ole hopean tai kullan suuri fani. Villasta pidän erityisesti ja värien kohdalla olen hyvin tarkka, Vibskov kertoo.

Kohti suurta maailmaa

Pariisin muotiviikoilla tänä vuonna ansioituneesti Pohjoismaista suunnittelua edustanut Vibskov on kouluttautunut muodin saralle – eikä tie ole ollut helppo. Vuosien kova työ on kuitenkin tuottanut eittämättä hedelmää sekä muotiviikoilta saadun palautteen että 25 miestenmalliston muodossa.

– Yksi mentoreistani sanoi aikoinaan, että muotisuunnittelija ei ole mitään ennen kuin on tehnyt kymmenen mallistoa. Sillä hän tarkoitti sitä, että mallistot todistavat sen, että sinulla todella on asiakkaita, Vibskov kertoo.

– On pakko ajatella ja tehdä vaatteita, jotka ovat käytännöllisiä, Vibskov jatkaa.

Vaikka kuluttajien tarpeet on tärkeää pitää mielessä muotisuunnittelussa, on luovuus yksi tärkeimmistä työkaluista muotimaailmassa. Vibskovilla tämä puoli on erityisen hyvin hallussa, eikä luovuuden päästäminen valloilleen tuota minkäänlaisia vaikeuksia – edes kymmenien valmistuneiden mallistojen jälkeen.

– Luovuus ja sen käsitteleminen ovat minun kaltaisilleni luontevia asioita. Bisneksen tekeminen sitä vastoin voi olla raskasta, Vibskov kertoo.

Liftaamassa muotiviikoilla

Muotiviikoilla monille suunnittelijoille rutiinit ovat selkeät. Vibskoville muotiviikot ovat kuitenkin vieras paikka – eikä hän koe olevansa yhdessä vuoden suurimmista muotitapahtumista aivan turvallisella maaperällä.

– Minusta tuntui siltä kuin olisin siellä liftaamassa. Koen olevani hieman ulkopuolinen, Vibskov kertoo.

– Pariisissa olen osa jotain sellaista, jota en tunne täysin, Vibskov toteaa.

Vaikka suunnittelija ei kokenut oloaan muotiviikoilla niin turvalliseksi kuin varmasti moni muu tuntee, on hänen saamansa palaute kääntänyt suupielet hymyyn ja vahvistanut ajatuksia siitä, että oikealla tiellä ollaan.

– Olen saanut onnitteluja ympäri maailmaa, Vibskov huokaa.

Lue myös:

Heli Kuitunen, heli.kuitunen@mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme