Mainos
Mainos

Muotisuunnittelija Henrik Vibskov: Nämä asiat tyylisi kertoo sinusta

Jokainen asuvalinta viestii kantajastaan tiettyjä asioita. Maailmankuulu muotisuunnittelija muistuttaa, ettei muotia ole suinkaan syytä väheksyä, sillä ennen kuin kukaan ehtii avaamaan suutaan, on hänen ulkomuotonsa perusteella tehty jo paljon päätelmiä.

Tanskalaisen nykymuodin pioneeri, muotisuunnittelija Henrik Vibskov pitää muotia loistavana välineenä niin itsensä ilmaisemiseen kuin ilmaisematta jättämiseen. Vibskov viihtyy työssään siksi, että hänen kättensä jälki viestii ihmisille paljon kantajistaan – ennen kuin sanaakaan on vaihdettu.

– Ihmiset käyttävät vaatetusta kertoakseen muille ihmisille itsestään. Siksi vaatetus ja identiteetti ovat todella tärkeitä, Vibskov kertoo.

Mitä kerrot itsestäsi tyylilläsi?

Pukeutuminen on yksi nopeimmista tavoista kommunikoida maailmassa. Tätä kannattaakin muotisuunnittelijan mukaan käyttää rohkeasti hyödyksi pukeutumisvalinnoissa.

– Se kertoo paljon, kuinka me lähetämme ulkoasullamme signaaleja ja koodeja muille samaan tapaan kuinka sekin kertoo kuinka työskentelemme ryhmässä ja kuinka kuuntelemme tietynlaista musiikkia ja luemme tietynlaisia kirjoja, Vibskov toteaa.

Tiettyyn ryhmään kuuluminen on ihmisille usein tärkeää ja on yleistä, että tiettyyn ryhmään kuulumista korostetaan nimenomaan asuvalinnoilla.

– Kun näemme esimerkiksi joukon nuoria pukeutuneena mustiin ja mustine meikkeineen, niin he tietävät tarkalleen millaiseen ryhmään he kuuluvat, Vibskov toteaa.

– Toisella tavalla pukeutunut ryhmä nuoria ei kuulu heidän joukkoonsa, Vibskov tarkentaa.

Vibskov rinnastaa muodin suoraan kaikkeen muuhun kommunikointiin. Pukeutumalla tietyllä tavalla jokainen voi itse harkita, millaisia viestejä muille haluaa itsestään ja persoonallisuudestaan antaa.

– Se on todella tärkeää, kuinka me kommunikoimme toisten ihmisten kanssa ja kuinka me ilmaisemme itseämme, Vibskov toteaa.

Lue myös:

Heli Kuitunen, heli.kuitunen@mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme