Mainos
Mainos

Oletko yli 35-vuotias? Ihosi hyötyisi säännöllisistä kosmetologikäynneistä – Ainola Kauneusklinikka varoittaa: "Ihoa on saatettu hoitaa jo vuosia väärin"

Suomalaisille kosmetologilla käynti on liian usein kertaluonteinen asia. Säännöllisistä käynneistä ihonhoidon ammattilaisen luona olisi näkyviä hyötyjä erityisesti vuodenaikojen vaihtelun rasittamalle iholle.

Suomalaisten iho tyypillisesti rasittuu vaihtelevan pohjoisen ilmaston vuoksi: talvipakkasilla moni kärsii pintakuivuudesta – kesällä vaalea hipiä kaipaa suojaa auringolta.

Moni kuitenkin hoitaa ihoaan vuodenajasta toiseen totutulla rutiinilla, joka ei välttämättä vastaa aina siihen, mitä iho oikeasti tarvitsisi.

Helsingin Kluuvissa vuodesta 2015 toimineella Ainola Kauneusklinikalla uskotaan, että säännöllinen kosmetologin luona käyminen tuottaa näkyviä tuloksia kaikkein tehokkaimmin.

– Iholla nähdään paremmin tuloksia, kun sitä hoidetaan pitkällä aikavälillä, sillä ajan kanssa hoitotottumuksia muutetaan vastaamaan aina asiakkaan tarpeita, kertoo Ainola Kauneusklinikan pääkosmetologi Hetti Hyytiäinen.

Tästä ajatuksesta syntyi myös Ainola Kauneusklinikan Omakosmetologi-palvelu: ihonhoidossa asiantuntevan kosmetologin tuella saadaan parhaiten tuloksia. Ainolassa omalle kosmetologille voi jopa soittaa milloin tahansa, kun kaipaa vinkkejä ihonhoitoonsa!

– Suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa juuri hänen iholleen sopivan paketin, joka koostuu ihotyypille räätälöidyistä tuotteista sekä kosmetologin tekemistä hoidoista. Parhaat tulokset taataan, kun ammattilaistason tuotteet yhdistetään kosmetologin hoitoihin. Asiakkaan ihon kuntoa seurataan lisäksi säännöllisillä ihoanalyyseillä mikroskoopin avulla koko hoitojakson ajan. Näin pystymme vertailemaan tuloksia ja kosmetologi voi muuttaa hoito-ohjeita tarpeen mukaan. Tässä eroamme muista kauneushoitoloista, sanoo Ainola Kauneusklinikan yksikön johtaja Linda Gustafsson.

Kun iho on hyvässä kunnossa, loistaa hyvä olo ja itsevarmuus sisältä ulospäin.

– Se tunne, että on sinut ihonsa kanssa, on todella tärkeä tavoite ihonhoidossa, Hyytiäinen korostaa.

Harva hoitaa ihoaan oikein

Kun ihonhoidosta on muodostunut vakiintunut rutiini, vaatii tottumusten muuttaminen aikaa.

– Moni asiakkaistamme käyttää kyllä kosmetiikkaa, mutta harva aivan oikealla tavalla. Kosmetologin valitsemien tuotteiden lisäksi on tärkeää osata myös käyttää tuotteita oikein. Tämän takia meistä on tärkeää, että asiakas saa mukaansa kirjallisen ohjeistuksen ja vinkkejä ihonhoitoon. Tarjoamme tällä tavalla asiakkaalle tietynlaisen helppouden, Gustafsson sanoo.

Ihonhoito lähtee aina siitä, että kosmetologin kanssa käydään läpi, miten asiakas on ihoaan siihen asti hoitanut, ja millaisia tuloksia asiakas toivoisi hoitojen myötä ihollaan näkevän. Keskimäärin Omakosmetologi-palvelu ostetaan kerralla vuodeksi, mikä sopii Hyytiäisen mukaan suomalaisille erityisesti siksi, että tällöin ehditään nähdä asiakkaan ihon muutokset vuodenaikojen vaihtuessa.

– Ihoa on saatettu hoitaa jo vuosia väärin. Tällöin ihonhoitorutiinien muuttaminen myös vie aikaa, lisää Hyytiäinen.

Kosmetologin kanssa suunnitellaan, millaisia hoitoja iholle voi ja kannattaa tehdä. Kosmetologin tekemien hoitojen lisäksi luonnollisesti tärkeässä roolissa on myös se, miten ihoa hoidetaan kotona.

Kosmetologin tekemillä laitehoidoilla tehokkaita tuloksia

Ainola Kauneusklinikan kohderyhmä muodostuu yli 35-vuotiaista asiakkaista, joiden iholla alkavat hiljalleen näkyä ensimmäiset ikääntymisen merkit.

Ensimmäisten ihon ikääntymisen muutosten huomaaminen peilikuvassa on usein hetki, jolloin omaan ihonhoitoon havahdutaan uudella tavalla. Tässä tilanteessa omat taidot eivät välttämättä tunnu riittävän, jolloin käännytään mieluummin asiantuntevan kosmetologin puoleen.

Iho saattaa kaivata huolenpitoa, johon kotihoito ei riitä: esimerkiksi akne- ja couperosaiho vaativat usein ammattilaisen apua. Gustafssonin kokemuksen mukaan suomalaisten yleisimpiä iho-ongelmia ovat couperosan ja aknen lisäksi muun muassa suuret ihohuokoset. Lisäksi erityisesti naiset ovat usein huolissaan ikääntymisen merkeistä.

Ihonhoidossa viime vuosina yleistyneet laitehoidot ovat tehokas tapa hoitaa ikääntyvän ihon ongelmia: laitehoidoilla voidaan esimerkiksi poistaa näkyviä pintaverisuonia ja arpia, syväpuhdistaa akneihoa sekä kiinteyttää ihoa.

– Laitehoidoilla tehostetaan kosmetiikan vaikutuksia, ja saadaan tällä tavalla pitkäkestoiset tulokset. Kaikkiin kokonaisuuksiin sisältyvät myös tuotteet, jotta kotona tulisi hoidettua ihoa oikein ja tuotean laitehoitojen tuloksia, Gustafsson sanoo.

– Meidän tavoitteemme ei kuitenkaan ole saada kaikkia näyttämään parikymppisiltä, vaan pyrimme aina luonnollisuuteen, Hyytiäinen sanoo.

Henkilökohtainen kosmetologi, jatkuva ihon kunnon seuraaminen ihoanalyysin avulla ja näkyvät tulokset ovat saaneet rutkasti kiitosta, toteaa Gustafsson. 

– Noin 80 prosenttia asiakkaistamme hankkivat hoitojaksonkin jälkeen tuotteita ja palveluita. Asiakastyytyväisyytemme on korkea.

Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot