Mainos
Mainos

Suuret vai pienet ja terhakkaat – millaisista rinnoista naiset haaveilevat itse?

Naiset ympäri Eurooppaa haaveilevat nyt nuorekkaasta, terhakkaasta ja luonnollisesta povesta. Omiin rintoihin ollaan kuitenkin suhteellisen tyytymättömiä, iästä riippumatta.

Naiset ihannoivat nykyään nuorekkaita rintoja suurien rintojen sijaan. Nuoret naiset haluaisivat rintavaon erottuvan, kun taas varttuneempi sukupolvi haluaisi korostaa ja muotoilla luonnollisia kurvejaan.

Tämä selviää alusvaatemerkki Triumphin julkaisemasta Euroopan laajuisen kyselytutkimuksen tuloksista, jossa tarkasteltiin naisten rintoihin ja vartaloon liittyvää itsevarmuutta elämän eri vaiheissa. 

Miten tyytyväisiä eurooppalaiset naiset ovat rintoihinsa?

Tulokset osoittivat, että naiset ihannoivat nykyään nuorekkaita rintoja. Isot rinnat ovat out – nyt haussa on luonnollinen ilme.

Seitsemän kymmenestä vastaajasta kertoi tuntevansa olonsa itsevarmaksi pukeutuessaan hyvin istuviin rintaliiveihin. 

Kuusi kymmenestä ei tiennyt omaa rintaliivikokoaan.

Vain kolmannes oli käynyt mittauttamassa kokonsa viimeisen vuoden aikana.

10 prosenttia vastanneista oli merkittävästi panostanut oikeanlaisten liivien löytämiseen.

Nelikymppiset naiset ympäri Eurooppaa panostivat rintaliiviostoksiinsa vähiten.

Omiin rintoihin ei kuitenkaan oltu tyytyväisiä.

Tutkimuksen mukaan naisten rintoihin liittyvä ahdistus liittyi erityisesti terhakkuuteen

Naisille huolta aiheutti rintojen...

1. Terhakkuus (40 prosenttia vastanneista)

2. Koko (34 %)

3. Muoto (32 %) 

4. Rintavako (29 %)

Tyytymättömyys omiin rintoihin oli melko samalla tasolla eri maissa. Iso-Britanniassa ja Ranskassa yksi kolmesta naisesta osoitti suurempaa tyytymättömyyttä omiin rintoihinsa kuin muiden maiden naiset.

Ranskalaiset, tanskalaiset, italialaiset ja saksalaiset naiset tulevat iän myötä entistä itsevarmemmiksi, kun taas puolalaisten ja brittiläisten naisten itsevarmuus ei juurikaan iän myötä muutu.

Omasta kehosta ei ajatella positiivisesti

18–29-vuotiaat nuoret naiset haaveilivat näkyvästä rintavaosta. Vanhemmat, 30–50-vuotiaat naiset, puolestaan kaipasivat terhakkuutta.

Lähes puolet nelikymppisistä naisista ja 41 prosenttia kolmekymppisistä naisista ovat tyytymättömiä rintoihinsa.

Tutkimusraportin mukaan 30–40-ikävuosien taite on tärkeä vaihe naisen elämässä, sillä silloin itsevarmuus, itsekunnioitus ja itsensä hyväksyminen yleistyvät. Mutta rintoihin ja vartaloon liittyvä epävarmuus ei silloinkaan kadonnut.

“Elämme maailmassa, joka on kauneuden suhteen pakkomielteinen. Naiset, joiden minäkuva on kytköksissä vaativiin kauneusihanteisiin, kamppailevat iän myötä tulevien vartalon muutosten, kuten rintojen rakenteen muutoksen kanssa.”  
– Lucy Aphramor, Well Founded UK -yrityksen perustaja

Naiset suhtautuvat positiivisesti perheeseensä, ystäviinsä, rakkauselämäänsä ja uraansa, mutta heidän omaan vartaloonsa liittyvät tunteet eivät olleet yhtä myönteisiä. Jopa yli puolet naisista ajattelee negatiivisesti vartalostaan. 44 prosenttia yli 18-vuotiaista suhtautui vartaloonsa positiivisesti.

Tulosten mukaan naisten kokema paine suoriutua elämän eri osa-alueilla, kuten äitiydessä ja uralla, heijastuvat heidän arvioihinsa omasta vartalostaan. Ajatukset vartalosta taas vaikuttavat heidän itsevarmuuteensa.

Äidit ovat tyytymättömimpiä rintoihinsa

Vaikka äitiys lisäsi naisten itsevarmuutta, jopa 40 prosenttia äideistä oli tyytymättömämpiä rintoihinsa lasten saamisen jälkeen kuin sitä ennen. 

Puolet äideistä koki menettäneensä rintojen ihanteellisen muodon ja jopa 63 prosenttia kertoi rintojensa alkaneen roikkua.

Nyt äidit haaveilevatkin muodonmuutoksesta, iästä riippumatta. Ennen eritoten viisikymppiset naiset olivat niitä, jotka halusivat muokata kehoaan, mutta nyt äitien "muodonmuutokset" ovat nousemassa trendiksi.

The American Society of Plastic Surgeonsin mukaan 62 prosenttia äideistä harkitsee kauneusleikkauksia, johon kuuluvat muun muassa rasvaimu, rintojen suurennus ja/tai rintojen kohotus.


Kyselytutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan yli kuusi tuhatta 20–50-vuotiasta naista Saksasta, Ranskasta, Italiasta, Iso-Britanniasta, Tanskasta ja Puolasta. 

Lähde: The Triumph Female Confidence Report 2016

Rintaliiveillä on suuri vaikutus siihen, miltä povesi näyttää:

.


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme