Mainos
Mainos

Tällaisen sormuksen suomalainen morsian haluaa – muoti muuttunut rajusti

Kesä on yhtä häiden ja kihlojen juhlaa. Oleellisena yksityiskohtana häitä suunnitellessa on tietenkin sormus.

Yksinkertaisuus on ollut vallitseva trendi suomalaisten sormusmuodissa jo pitkään. Parin vuoden aikana vihkisormusvalikoimassa on kuitenkin tapahtunut merkittävä muutos, joka vie kauas yksinkertaisuudesta.

– Muoti on muuttunut hyvin nopeasti romanttisempaan ja runsaampaan suuntaan, kertoo Tillander Oy:n toimitusjohtaja Teemu Konttinen.

Muutokset näkyvät myös kihlasormuksissa. Aiemmin naisten kihlasormukset olivat lähes poikkeuksetta sileitä – nykyään niissä nähdään paljon timantteja.

– Lisäksi naisten sormuksissa kivien määrä on kasvanut. Ennen sormuksessa oli kolme kiveä, nykyään laitetaan jopa seitsemän tai yhdeksän kiveä, kuvailee Konttinen.

Naisten sormusten muodin takana on Konttisen arvion mukaan muotimaailmasta levinneet kukkakuosit.

Miesten sormukset saavat näkyä

Myös miesten sormustrendeissä on tapahtunut huomattava muutos. Nykyään sormukset saavat olla jykeviä ja näkyviä.

– Miehet haluavat tällä hetkellä tukevan, leveän sormuksen. Platinaa kysytään koko ajan enemmän ja enemmän, sanoo Konttinen.

– Vanhat puolentoista millimetrin paksuiset sormukset miehillä herättävät kysymyksen, hävettääkö olla naimisissa?

Konttinen uskoo vallitsevien trendien sekä miesten että naisten sormuksissa kestävän aikaa. Tosin muodin muuttuessa yksinkertaisetkin mallit säilyttävät aina paikkansa.

Kulta pitää pintansa

Vaikka eri metalleja sekoitellaankin jo rohkeasti, vihki- ja kihlasormukset ovat edelleen pääosin kultaisia.

– Muiden metallien, kuten hopean ja titaanin käyttö on lisääntynyt jonkin verran, vahvistaa Timanttisten toimitusjohtaja Sami Koskinen.

– Kulta on kuitenkin selkeästi se arvostetuin ja halutuin sormusmateriaali.

Sormuksen hankinta on aina pitkä prosessi. Kultaliikkeissä käydäänkin mielellään katselemassa eri vaihtoehtoja.

– Nykyään monet asiakkaat tutustuvat sormusmallistoihin etukäteen netissä. Sitä kautta syntyy näkemys siitä, minkä tyylistä sormusta haetaan. Myyjän tehtävä on sitten auttaa löytämään sellainen malli, joka sopii aikaisemmin hankitun kihlasormuksen viereen, Koskinen kertoo.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme