Mainos
Mainos

Tavismiehet pääsivät esille – alusvaatemainos taistelee treenattuja mallivartaloita vastaan

Dressmann aloitti eilen uuden mainoskampanjan, jossa eivät esiinny ammattilaismallit. Tällä kertaa päätähtinä ovat tavalliset ruotsalaismiehet.

Kampanja alkoi samaan aikaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Itävallassa. Dressmannin projekti- ja viestintäpäällikkö Siri Nordby Norjasta kertoo, että kampanjan tarkoituksena on paitsi markkinoida miesten alusvaatteita, myös taistella yksipuolista kehonkuvaa vastaan.

– Tavallaan kampanja vastustaa ajatusta siitä, että toiset vartalot ovat kauniimpia, parempia tai tavallisempia kuin toiset. Yritämme saada ihmiset näkemään, että kaikki miehet ovat täydellisiä, Nordby kertoo.

Mainoksen mallit valittiin yhteistyössä mainos- ja casting-toimistojen kanssa ja heidän haluttiin edustavan tavallisia ruotsalaisia ihmisiä.

– Kaikki casting-tilaisuuteen tulleet miehet olivat todella ylpeitä mahdollisuudesta olla tämän tyyppisessä mainoksessa ja halusivat todella olla osana sitä.

Kuvien tavismiesten ulkonäköä ei myöskään muutettu kuvankäsittelyohjelmalla, vaan ainoastaan alusvaatteissa olleet rypyt saivat lähteä.

Vaikka mainoskampanja on ollut esillä vasta yhden kokonaisen päivän, sanoo Nordby palautteen olleen pääosin hyvää.

– (Palaute) on ollut 90-prosenttisesti positiivista. Totta kai on olemassa ihmisiä, jotka kommentoivat esimerkiksi Facebookiin, että mainoksissa ei pitäisi olla isokokoisia ihmisiä.

– Vaikuttaa siltä, että tämä on aihe, joka kiinnostaa ja josta ihmiset kaikissa maissa haluavat keskustella, Nordby sanoo.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme