Mainos
Mainos

Tiesitkö? Punatukkaiset ovat geneettisesti ylivoimaisia

Punatukkaiset miehet ja naiset ovat äkkipikaisia ja herkkiä, ja heillä on alhainen kipukynnys. Punatukkaisuuteen liittyy monenlaisia uskomuksia, ja tutkimustenkin mukaan ”punatukkaisuusgeeni” antaa ihmiselle aivan erityisiä ominaisuuksia, Tieteen Kuvalehti paljastaa.

Julianne Mooren, Emma Stonen, Mick Hucknallin, David Caruson ja Gillian Andersonin kannattaisi lähettää kiitoskortti pienelle MC1R-geenille.

Geeni tuottaa nimittäin kutrien punertavan värin, joka on varmasti vaikuttanut (vaikkakaan ei yksin) siihen, että näyttelijät ovat lyöneet itsensä läpi teattereissa ja valkokankaalla.

Punatukkaisten ominaispiirteitä tarkastelleiden tutkimusten mukaan MC1R saattaa vaikuttaa myös muuhun kuin hiusten väriin.

Punatukkainen sietää mausteista ruokaa

Väitetään, että punatukkaiset sietävät heikommin kipua kuin muut ja että he myös (ehkä samasta syystä) tarvitsevat enemmän puudutus- ja nukutusaineita, jotta aineet tepsivät.

Tanskalaisen Aalborgin yliopiston tutkimus osoitti kuitenkin jo vuonna 2012, että punatukkaiset reagoivat voimakkaammin vain tiettyihin kivun aiheuttajiin, kuten hammassärkyyn ja kovaan kylmyyteen.

Kun kyse oli pistoksesta, paineesta tai voimakkaasti maustetun ruoan aiheuttamasta poltteesta, punatukkaiset sietivät sitä paremmin kuin muut.

Myös lääkeaineiden kohdalla reaktiot jakautuivat. Vaikka punatukkaisia oli vaikea nukuttaa tai puuduttaa, he reagoivat muita herkemmin moneniin muihin lääkeaineisiin.

Punatukkaiset älykkäämpiä?

Tanskalaistutkijoiden mukaan MC1R näyttää vaikuttavan myös moniin aivojen keskeisiin toimintoihin yhdessä MC2R-, MC3R- ja MC4R-geenien kanssa.

Geeni voidaan ehkä yhdistää myös älykkyyteen. Brittiläis-yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa ilmeni, että punatukkaisista tuli neljä kertaa todennäköisemmin toimitusjohtajia kuin muista vastaavan väestöryhmän jäsenistä.

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen Kuvalehden kanssa.

Muita Tieteen Kuvalehden artikkeleita:

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme