Mainos
Mainos

Tyylitunnustus: Huippustylisti Teri Niitti pukeutuu tarkoituksella epäsopivasti

AVAn Tyylitunnustus-juttusarjaa varten omat tyylisalaisuutensa paljasti huippustylisti Teri Niitti. Muodin ammattilainen myöntää, ettei hän lähde koskaan ulos harkitsematta tarkkaan sitä, mitä ylleen laittaa.

Nuoresta saakka muodin parissa työskennellyt huippustylisti Teri Niitti on kokeileva pukeutuja, joka ei tyrmää vaatekappaleita ensinäkemältä. Muodin rautainen ammattilainen myöntää miettivänsä asunsa tarkkaan ja vakuuttaa, ettei häntä nähdä huolimattomasti valituissa asukokonaisuuksissa koskaan.

Kuvaile tyyliäsi omin sanoin

Tyylini on hyvin mielialavaikutteinen. Minä pukeudun tilanteen mukaan, joka ei tarkoita sitä, että pukeutuisin nimenomaan sopivasti, vaan saatan pukeutua aivan tarkoituksella myös epäsopivasti tiettyyn tilanteeseen.

Miten tyylisi on muuttunut vuosien aikana?

Tyylini on muuttunut vuosien saatossa: olen tullut rennommaksi. Silloin kun olin parikymppinen, niin minulla oli oma miesten pukumallisto ja silloin käytin pukuja. Minulla on tällä hetkellä meneillään sellainen kasvava rap-henkisyys, joka on mielestäni tämän ikäiselle miehelle vähän jännittävää.

Ala-asteelta minulla on traumaattinen kokemus, kun minulla oli kahdessa tai kolmessa luokkakuvassa sama paita päällä peräkkäin, joka oli mielestäni karmaisevaa. Minulla oli paljon kuviollisia pitkähihaisia alusasuja, jotka aina jotenkin vilkkuivat college-paitojen alta.

Yläasteella minulla oli sellainen nörttikausi.

Kävin kuvataidelukion ja siellä sitten tietysti räväytettiin ja maksimoitiin erikoisuutta. Minulla oli sellaiset pidemmät, kiharretut vaaleat hiukset silloin ja saatoin siksi välillä muistuttaa naista.

Tänä päivänä minä en pysty lähtemään ulos miettimättä sitä, mitä päälleni laitan. Se on minun muodillinen vammani. Nappaan kiireessä mieluummin ylleni sen saman lookin, joka minulla oli edellisenä päivänä.

Mitä et ikinä pukisi yllesi?

Minun pääasiallinen ammattini on se, että minulle annetaan vaate, josta tulee tehdä hyvännäköinen. Minä en pysty itselleni suomaan sellaista luksusta, että asettaisin jonkinlaisia rajoja pukeutumiselle. Minun tehtäväni on saada vaate toimimaan, oli se sitten mikä tahansa.

Lempivaatteesi?

Ei ole vaatetta, mitä en voisi heittää pois, mutta kyllä minulle tiukat farkut tai pienellä korolla varustetut nilkkabootsit ovat lempivaatteitani. Pitkähihainen, tiukka agentti-poolo kuuluu myös suosikkeihini.

Terin tyyli-idolit

Minulla ei ole tyyli-idoleita, jos ajatellaan julkkiksia. Minä tykkään jonkun julkkiksen jostain tietystä tyylistä tai jonkun suunnittelijan jostain tietystä sesongista, mutta jotta pysyisin freesinä omassa ammatissani, niin en halua pitää mielessäni jumalia, jotka tekisivät mielestäni kaiken oikein riippumatta siitä millaisesta asusta on kyse. Haluan joka kerta arvioida ja arvostaa uudelleen sen, että onko joku asu minun mielestäni onnistunut vai ei.

Terin tyylivinkit AVAlaisille

Sanoisin, että pukeutumisetiketti tulee tuntea hyvin tarkkaan, jotta sitä osaa rikkoa. Minä perustan oman pukeutumiseni klassisiin ikonisiin tyyleihin. Saatan vaikka pukeutua klassiseen rap-tyyliin ja lisätä siihen esimerkiksi jotain kansallisromanttista, joka rikkoo perinteisen tyylin ja tekee siitä mielenkiintoisemman.

Pidä ainakin nämä mielessäsi:

1. Älä kopioi toisten ihmisten tyyliä.

2. Hanki kokovartalopeili.

3. Pukeudu vain vaatteisiin, joista itse pidät!

Lue lisää tyylitunnustuksia:


AVA/Heli Kuitunen

Kuvat: Lehtikuva

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme