Exiä rannalla -ohjelmassa kahdeksan sinkkunaista ja -miestä lähtevät nauttimaan elämänsä rantalomaa ylelliseen huvilaan. Tarkoituksena on tutustua muihin asukkaisiin ja löytää uusi rakkaus. Tunnelma muuttuu kuitenkin nopeasti entisten heilojen saapuessa paikalle. Jotkut heistä ovat hakemassa uutta mahdollisuutta entisen ihastuksensa kanssa, kun taas osa heistä on puhtaalla kostoretkellä. Jännitys nousee huippuunsa, kun kukaan ei tiedä kenen EX saapuu seuraavaksi. Unelmalomaa huvilalla värittävät rennot retket sekä yllätystreffit. Ohjelman lopussa kahdeksan hengen tiivis porukka on kasvanut exien myötä 16 hengen bileposseksi. Rantaloman päättyessä selviää, palaavatko exät takaisin yhteen vai muodostuuko lemmenlomalla uusia pareja. Odotettu Ex On The Beach -formaatti rantautuu vihdoin Suomeen!

Kategoria
Reality ja lifestyle, Kotimaiset
Vuosi
2016
Katsottavissa ulkomailla
Siirry C Moreen tästä
Katso ilman mainoksia
Katso ilman mainoksia
Suomalaisrealityn päätösbileissä dramaattinen käänne: Ambulanssi paikalle!
OSA 8. Sinkkujen aurinkokirmailu on tullut päätökseen ja on aika puida miten kaikkien suhteet kehittyivät, palasiko joku yhteen, syntyikö uusia romansseja ja miten tästä eteenpäin mennään. Loppubileet järjestetään tietenkin ja ambulanssiakin tarvitaan. Sarja päättyy.
Laura paljastaa toimivimman iskutaktiikkansa
Exiä rannalla -tähti känni-illan säädöstä: Kolme puoli
Uusin exä saa poikien puntit tutisemaan ja kukkotappelu voi alkaa. Jyrikin pääsee pitkästä aikaa treffeille ja luvassa onkin napakkaa kyytiä. Luca laittaa hurmausmoodin päälle ja klassinen pullonpyöritys saa väen sekä riisuuntumaan että hiiltymään. Kynnet otetaan pikkuhiljaa esiin, kun taistelu Tatusta kovenee.
Peluri-Tatun ex saapuu rannalle – miten mies reagoi?
OSA 4. Uusi peluri saapuu taloon treffeiltään Ninnun kanssa ja saa aikaan säpinää. Kaiken draaman keskellä on myös romantiikkaa, ensimmäinen lemmenpari on syntynyt ja joku jää tietenkin nuolemaan näppejään. Treffeillä on luvassa menoa ja meininkiä, eikä talossakaan siltä vältytä.
Exiä rannalla -sarjan Jyri esittelee parhaimpia puoliaan
Exiä rannalla -sarjan sinkut kertovat elämänsä romanttisimmista hetkistä
Exiä rannalla -sarjan raju startti – "Sormet haisivat sillille"
Ensimmäiset valloitukset on talossa hoidettu, mutta uudet tulokkaat sekoittavat pakkaa. Sinkkuhuvilalla on rauta kuumana useampaankin suuntaan ja tunteet myllertävät. Luvassa on myös ensimmäiset kilarit, jotka eivät ota loppuakseen. Tilannetta ei myöskään helpota se, että merestä nousee taas seuraava EX.
Exiä rannalla -exän saapumisesta kohu – kumpi valehtelee suhteesta?
Kahdeksan kuumaa nuorta viedään aurinkoon nauttimaan elämästä, mutta luvassa onkin suurta draamaa, kun heidän exänsä saapuvat yksi kerrallaan sekoittamaan pakkaa. Kukaan ei tiedä kenen exä saapuu seuraavaksi...
Ohjelman tähdet paljastavat ilmeensä kohdatessaan exänsä
Exiä rannalla -ohjelmassa kasa sinkkuja heitetään samaan taloon. Talon läheisyydessä on ranta, josta yksitellen nousee milloin kenenkin ex-rakas. Videolla tähdet ovat lehdistötilaisuudessa ja muistelevat ilmeitään kun kuvauksissa eksät rantavesistä nousivat.
Exiä rannalla -sarjassa kuumenee – heiluuko peitto jo ensimmäisenä iltana?
Kahdeksan kuumaa nuorta viedään aurinkoon nauttimaan elämästä, mutta luvassa onkin suurta draamaa, kun heidän exänsä saapuvat yksi kerrallaan sekoittamaan pakkaa. Kukaan ei tiedä kenen exä saapuu seuraavaksi...
Kohutun Exiä rannalla -sarjan ensimmäiset sinkut esittäytyvät – "Mimmit diggaa mun isosta"
Kahdeksan kuumaa nuorta viedään aurinkoon nauttimaan elämästä, mutta luvassa onkin suurta draamaa, kun heidän exänsä saapuvat yksi kerrallaan sekoittamaan pakkaa. Kukaan ei tiedä kenen exä saapuu seuraavaksi...
Ensimmäinen exä saapuu rannalle – "Meillä ei ole koskaan ollut mitään"
Kahdeksan kuumaa nuorta viedään aurinkoon nauttimaan elämästä, mutta luvassa onkin suurta draamaa, kun heidän exänsä saapuvat yksi kerrallaan sekoittamaan pakkaa. Kukaan ei tiedä kenen exä saapuu seuraavaksi...
Exiä rannalla -Sofian vaatimuslista miehille
Kahdeksan kuumaa nuorta viedään aurinkoon nauttimaan elämästä, mutta luvassa onkin suurta draamaa, kun heidän exänsä saapuvat yksi kerrallaan sekoittamaan pakkaa. Kukaan ei tiedä kenen exä saapuu seuraavaksi...
Vuoden koukuttavin uutuussarja alkaa syksyllä Subilla