Maajussille morsian, Kausi 16 • Jakso 4: Pikatreffien taikaa
, 40minKausi 16, 4/12 Pikatreffien taikaa. Pikatreffit ovat käynnissä Louhisaaren kartanolinnassa ja tunteet ovat pinnassa. Maajussien jännitys alkaa purkaantua ja ihastus herätä puolisoehdokkaita kohtaan. Ennakkosuosikkien rinnalle nousee myös yllättäjiä. Kartanolinnassa koetaan myös suuria tunteita ja yksi maajusseista herkistyy kyyneliin saakka. Päivän päätteeksi maajusseilla on edessään vaikeat valinnat ryhmätreffeille lähtevien suhteen. Pikatreffejä Louhisaaressa pyörittää juontaja Vappu Pimiä.
18.9. • Katsottavissa 28.8.2028 klo 23:59 asti
16. kaudella kumppanin etsintään lähtevät rohkeasti uudet maajussit ja maajussittaret. Maajusseista kolme on naisia ja viisi miehiä, ikähaarukaltaan 26-54-vuotiaita. Tiloilla hoidetaan lypsykarjaa, lampaita ja hevosia, ja kasvatetaan viljaa, kaalia ja mansikkaa. Mukana on niin useammassa polvessa tilasta vastaavia kuin tilan hoitoon vasta totuttelevia. Suomen kartta on jälleen katettu tiloilla, joista pohjoisin sijaitsee Lapissa ja eteläisin Uudellamaalla. Kaikilla on haussa elämänkumppani jakamaan arkea ja haaveilemaan yhteisestä tulevaisuudesta. Kaupunkiin ei ole kukaan maajusseista muutamassa, joten tulevan kumppanin tulisi arvostaa maaseudun rauhaa ja tilan elämää.