Maajussille morsian, Kausi 15 • Jakso 11: Lopulliset valinnat
, 41minKausi 15, 11/12. Farmiviikon viimeisenä päivänä maajussit tekevät lopulliset päätökset ja valitsevat sen puolisoehdokkaan, jonka kanssa haluavat jatkaa tutustumista. Joonaksen tilalla Vappua odottaa yllättävä tilanne ja Arholla on valinta varmalla pohjalla. Victorian ja Anna-Reetan tiloilla peli ei ole niin selvä, joten yllätyksiin on hyvä varautua. Löytyikö puolisoehdokkaiden joukosta se oikea vai päättyykö viikko pettymykseen?
7.11.2022 • Katsottavissa 29.8.2027 klo 23:59 asti
16. kaudella kumppanin etsintään lähtevät rohkeasti uudet maajussit ja maajussittaret. Maajusseista kolme on naisia ja viisi miehiä, ikähaarukaltaan 26-54-vuotiaita. Tiloilla hoidetaan lypsykarjaa, lampaita ja hevosia, ja kasvatetaan viljaa, kaalia ja mansikkaa. Mukana on niin useammassa polvessa tilasta vastaavia kuin tilan hoitoon vasta totuttelevia. Suomen kartta on jälleen katettu tiloilla, joista pohjoisin sijaitsee Lapissa ja eteläisin Uudellamaalla. Kaikilla on haussa elämänkumppani jakamaan arkea ja haaveilemaan yhteisestä tulevaisuudesta. Kaupunkiin ei ole kukaan maajusseista muutamassa, joten tulevan kumppanin tulisi arvostaa maaseudun rauhaa ja tilan elämää.