Missä olit, kun Diana kuoli?
Missä olit, kun?, 22min
Kausi 2, 1/4, MTV Uutiset aloitti erikoislähetyksensä 31. päivä elokuuta vuonna 1997 poikkeavilla sanoilla:"surullista aamupäivää uutistoimituksesta". Prinsessa Diana oli kuollut. MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kertoo, kuka oli ensimmäisenä tunnelissa kolarin tapahduttua, ja Lontoossa toimittajana ollut Pekka Numminen muistelee häkellyttävää kohtaamistaan Dianan kanssa. Jaksossa nähdään myös kooste tv-historian katsotuimmista hautajaisista, joissa Elton Johnin esittämä kappale saa edelleen kyyneleen vierähtämään poskelle.
1.1. • Katsottavissa 31.12.2030 klo 23:59 asti
Missä olit, kun? on kymmenosainen ohjelmasarja lähihistorian merkittävimmistä, dramaattisimmista ja kiinnostavimmista uutistapahtumista. Tapahtumia, joita koko Suomi pysähtyi seuraamaan samaan aikaan, joista kaikilla on jonkinlainen muistijälki. Jokaisessa Missä olit, kun? -sarjan jaksossa keskitytään yhteen uutistapahtumaan MTV:n uutislähetysten sekä aikalaiskokemusten kautta. Vanhoihin arkistolähetyksiin perehtymisen lisäksi ohjelmassa haastatellaan tapahtumien kokijoita ja uutislähetysten tekijöitä.