Samalla rahalla, Kausi 1Jakso 6: Sadunomainen tunnelma

, 40min
Kausi 1, 6/10. Opettajana työskentelevän Anna-Marin ja rehtorina toimivan Karrin elämän on vallannut muutoksen kaipuu. He eivät ole varmoja, miksi haluavat uuden kodin tai mistä haluavat sen, mutta sen he tietävät, että eivät ole tyytyväisiä siihen, mitä heillä on nyt. Periaatteessa maailma on avoin tälle Sipoon Nikkilässä asuvalle pariskunnalle, sillä opettajina he saavat töitä mistä päin Suomea tahansa. Käytännössä irtiotto kaikesta vanhasta voi kuitenkin olla liikaa, sillä Karri esimerkiksi jatkaisi mielellään nykyisiä harrastuksiaan. Uudelta kodilta pariskunta toivoo persoonallisuutta ja oikeanlaista tunnelmaa, mutta oikeanlaisen tunnistaa vasta, kun siihen törmää. Oikeastaan varmaa on vain, että Anna-Mari haluaa muuttaa veden äärelle. Anna-Mari ja Karri päätyvät loppujen lopuksi asumaan viikoksi paikkakunnalle, johon he ihastuvat päätä pahkaa. Sen jälkeen heidän on vain päätettävä, riittääkö se.
24.5. • Katsottavissa 1.4.2027 klo 23:59 asti
Uutuusohjelmassa joukko tavallisia suomalaisia on uuden edessä: nykyinen koti on käynyt ahtaaksi tai epäkäytännölliseksi ja on tullut aika muuttaa, mutta minne? Tuttu asuinalue tuntuisi turvalliselta vaihtoehdolta, mutta siellä budjetti ei välttämättä riitä esimerkiksi oman pihan, saunan tai lisähuoneiden hankintaan. Järkevämpää siis olisi suunnata katse uusille seuduille ja tuntemattomille paikkakunnille. Kiinteistönvälittäjä Marika Holländer esittelee kolme erilaista asuntoa, joihin juontaja Ile Uusivuori vie kodinetsijät silmät sidottuina. Pikkuruisia vihjeenjyväsiä lukuun ottamatta heillä ei ole aavistustakaan, millä paikkakunnalla he ovat. Kun he ovat nähneet kaikki kolme kotiehdokasta, he valitsevat niistä mieluisimman - ja muuttavat sinne viikoksi asumaan. Kun koeaika on ohi, päähenkilöiden on aika laskea yhteen plussat ja miinukset ja päättää, jättävätkö he koekodistaan ostotarjouksen.
  • Samalla rahalla, Jakso 7: Valo tulvii sisään
    Jakso 7: Valo tulvii sisään
    41minEilen
  • Samalla rahalla, Jakso 6: Sadunomainen tunnelma
    Jakso 6: Sadunomainen tunnelma
    40min24.5.
  • Samalla rahalla, Jakso 5: Modernia menoa
    Jakso 5: Modernia menoa
    40min10.5.
  • Samalla rahalla, Jakso 4: Kuin kartano
    Jakso 4: Kuin kartano
    40min3.5.
  • Samalla rahalla, Jakso 3: Ripaus luksusta
    Jakso 3: Ripaus luksusta
    41min26.4.
  • Samalla rahalla, Jakso 2: Hyppy tuntemattomaan
    Jakso 2: Hyppy tuntemattomaan
    41min19.4.
  • Samalla rahalla, Jakso 1: Saman katon alle
    Jakso 1: Saman katon alle
    41min19.4.
  • Samalla rahalla, Esittelyssä Samalla rahalla
    Esittelyssä Samalla rahalla
    2min 4s20.3.

Lisää Samalla rahalla -ohjelmasta