Nordic Business Forumin opit markkinoinnista

Nordic Business Forum 2016 tarjosi kahden inspiroivan päivän ajan huippupuhujien näkemyksiä niin johtajuuteen, menestykseen kuin markkinointiin. Mitkä olivat seminaarin kiinnostavimmat opit markkinoinnista?

Ajat muuttuvat ja markkinointi monipuolistuu

Torstaina seminaarin aloittanut markkinoinnin professori Scott Galloway huusi lavalla, kuinka mainonta on ”syvältä”, ja aikamme kiinnostavimmat ja suosituimmat brändit eivät markkinoi lainkaan.

Yrittäjä ja oman mediayhtiön perustanut Gary Vaynerchuk puhui yritysten oman median ja sisällöntuotannon puolesta, markkinointiguru Seth Godin painotti massamainonnan ajan päättyneen internettiin ja sen kuluttajalle tuoman vallan myötä.

Perinteiset mainosmediat saivat huutia, mutta toisaalta eipä markkinointikanavien monipuolisuuskaan ei ole koskaan aiemmin ollut näin laaja kuin tällä hetkellä. Vaihtoehtoja riittää - ja se on koko markkinoinnin etu. 

Markkinointi on tekoja

Seth Godin korosti puheenvuorossaan markkinoinnin merkityksellisyyttä oman viestin "tuuttamisen sijaan":

"Keskustele asiakkaidesi kanssa, anna heille jotain, mistä he voivat jatkaa keskustelua kavereidensa kanssa, kerro heille tarinaa, joka saa heidät unelmoimaan ja parantamaan elämää."

Digitalisaatio on luonut kovaa kilpailua, ja tässä maailmassa yrityksen tuote tai palvelu, eli konkreettinen teko, on parasta markkinointia mitä voit tarjota.

Godin myös kannusti aamun VIP-tilaisuuden puheenvuorossaan kaikkia uuden tuotteen tai lanseerauksen parissa markkinointia miettiviä aloittamaan markkinoinnin heti, kun uutuudella on "positiivinen vaikutus maailmaan" - vaikka tuote ei olisi vielä täydellinen tai valmis. 

Mieti tarkkaan, kenelle markkinoit

Digitaalisen maailman myötä markkinointi on yhä kohdistetumpaa. Niin Vaynerchukin, Godinin kuin Gallowayn esityksissä kuluttaja nähtiin yksilönä, jota pitää puhutella yksilönä.

Godin neuvoi markkinoijia kohdistamaan viestinsä ensin pienelle porukalle, "oudoille tyypeille", tarkoittaen erilaisia edelläkävijäryhmiä.

"Jos tuotteesi tai palvelusi on kunnossa ja heille merkityksellinen, tämä porukka vie viestiäsi eteenpäin."

Tällöin markkinoinnilla ja yrityksellä on parhaassa tapauksessa mahdollisuus saada ihmiset löytämään toisensa ja luomaan ns. "heimoja".

Digitalisaatio pakottaa yritykset kysymään Seth Godinin sanoin:

"Onko tuotteesi tai palvelusi löytämisen arvoinen?"


Lue tiivistelmiä puhujista ja heidän esityksistään Nordic Business Forumin sivuilta.

Löydät seminaariin liittyviä blogeja, tiivistelmiä, sosiaalisen median nostoja tunnuksella #NBForum2016

Kirjoittaja: Katariina Kantola, MTV

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme