Tavoita milleniaalit Subin kevään uusista ilmiöohjelmista

Subilla nähdään tänä keväänä nuoremmalle kohderyhmälle ja niin sanotuille milleniaaleille* suunnattuja ohjelmia, joissa sosiaalisella medialla ja yhteisöillä on oleellinen rooli. Subin uusi tubettajien peliohjelma on herättänyt valtavaa kiinnostusta jo kuukautta ennen ohjelman alkua. Kuluneen viikon some-pöhinä taas käydään läpi uudessa Sub goes Kolina -ohjelmassa.

Tästä pöhistään juuri nyt: Lakon ja Herban BOKSI

Lakon ja Herban BOKSI -ohjelmassa huippusuositut tubettajat Lakko ja Herbalisti valtaavat näköradion, hengaavat tähtien kanssa ja pelaavat kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Suoraa lähetystä, sen etkoja ja jatkoja eri välineistä seuraava yleisö pääsee osallistumaan live-lähetykseen some-kanavien kautta hashtagilla #SUBboksi. Kaikki otetaan mukaan Lakon & Herban BOKSIssa!

Ohjelma on herättänyt kovaa pöhinää jo heti julkistamisvaiheessa:

  • ohjelmasta kertovaa Lakon ja Herban YouTube-videota katsottiin ensimmäisen vuorokauden aikana yhteensä yli 150 000 kertaa, tykkäyksiä tuli reilu 10 000 ja kommentteja n. 1700.
  • MTV.fin tekemää uutista on jaettu jo 1800 kertaa.
  • @subsuomi –tilin julkaisuja on jaettu ja niissä on käyty aiheen tiimoilta hyviä keskusteluja Subin some-yhteisöjen keskuudessa Facebookissa , Twitterissä  ja Instagramissa 

"Tässä yhdessä Rabbit Filmsin kanssa kehitetyssä uudenlaisessa ohjelmakonseptissa luodaan sisältöä tubettaja-isäntien sekä milleniaali-yleisön omista lähtökohdista, kiinnostuksen kohteista sekä intohimosta", kertoo ohjelman vastaava tuottaja Lauri Ogawa MTV:ltä ja jatkaa:

”Olen törmännyt esimerkiksi sosiaalisessa mediassa moniin kommentteihin lasten vanhemmilta, joissa perheen teinit ovat aivan superinnoissaan tästä ohjelmasta. Veikkaan, että monessa perheessä ohjelmaa katsotaan myös perheen kesken – siitä pidetään huolta myös ohjelman teemojen sekä julkkisvierasvalintojen kautta."

”Tämä uusi, sosiaalisen pelaamisen ilmiöohjelma jalkautuu luonnollisesti myös sosiaaliseen mediaan pitkin viikkoa. BOKSI tarjoaa upeita mediaratkaisuja kumppaneillemme ja mukaan mahtuu vielä!”, kertoo vastaava kaupallinen tuottaja Tony Stepanow.

Lakon ja Herban BOKSI Subilla ja Katsomossa ke 6.4. klo 21 alkaen.

Sub goes Kolina tuo ruutuun uuden sukupolven humoristit

”Samalle milleniaali-kohderyhmälle tuomme myös uuden Sub goes Kolina -ohjelman, jossa improvisaatioryhmä Kolinan jäsenet ja viikoittain vaihtuvat vieraat pitävät huolen siitä, että katsoja viihtyy ruudun ääressä, kunhan antaa uuden sukupolven humoristeille mahdollisuuden. Sub goes Kolina on kooste Subin somessa, YouTubessa ja Katsomossa viikon aikana nähdyistä klipeistä", taustoittaa Stepanow.

Sub goes Kolina alkaa Subilla ja Katsomossa pe 18.3. klo 21 alkaen.

Tavoita milleniaalit Subilta, kysy yhteistyömahdollisuuksista lisää asiakasvastaavaltasi tai ota yhteyttä:


*Milleniaaleiksi kutsutaan vuosina 1980-1995 syntyneitä.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme