Miten verkkomainontaa voi kohdentaa?

MTV:n verkkomediat tavoittavat hyvin erilaisia suomalaisia. Miten verkkomainontaa voidaan kohdistaa mahdollisimman tehokkaasti?

Kohdistettu viesti on tehokkaampi

MTV:n verkkomedioiden kävijät käyttäytyvät kuluttajina eri tavoin, ja heillä on monenlaisia motiiveja ostokäyttäytymiseensä sekä mediakulutukseensa.

Siksi onkin tärkeää, että käytämme teknologiaa hyödyksi erilaisten kuluttajien tavoittamiseen heille itselleen sopivissa tilanteissa. Oikean kohdennuksen avulla kävijä kokee mainostajan viestin paremmin itsellensä sopivaksi, jolloin viesti toimii tehokkaammin.


Miten verkkokävijöistä tehdään myytäviä kävijäprofilointeja?

MTV tuntee verkkosivustojensa käyttäjät. Pystymme profiloimaan noin 25 % suomalaisista selaimista.

Kävijöiden demografiaa tutkitaan kaksiportaisella menetelmällä. Ensin teemme kyselytutkimuksen tarpeeksi suurelle otokselle, ja sen lisäksi seuraamme sisältökulutusta eli millaisia aihealueita luetuissa artikkeleissa käsitellään.

Näiden tietojen avulla muodostamme kävijöistämme ikä- ja sukupuoliprofiilin sekä arvion tulotasosta, ammattiasemasta sekä kiinnostuksenkohteista. Profiilit ovat selainkohtaisia ja selainevästeisiin perustuvia eli kohdennukset ja raportointi eivät toimi applikaatio-sisällöissä.


Kävijäprofiilit kohdennusvaihtoehtoina

Kävijäprofiilien avulla saamme asiakkaillemme sekä erittäin hyvät kampanjan kohdennusmahdollisuudet että erittäin informatiiviset kampanjaraportit - myös niihin kampanjoihin joiden kohdennusta ei tehdä kohderyhmädatan avulla.


Muita verkkomainonnan kohdennusvaihtoehtoja

MTV:llä on myös muuhun kuin kävijäprofiileihin perustuvia kohdennusmahdollisuuksia.

Esimerkkinä yksi uusimmista mahdollisuuksista on säätilakohdennus display-mainonnassa. Sen avulla kampanjaan voidaan asentaa sääntöjä kuten ”näytä mainosta A, kun sataa ja mainosta B, kun aurinko paistaa”.

Sisältökohdennus on MTV:n kohdennusmahdollisuuksista suosituimpia. Katsomossa siihen kuuluu esimerkiksi ohjelmapaketit, joihin on valittu profiloivimpia ohjelmia kriteereillä Naiset/Miehet/Nuoret sekä ohjelmaostaminen eli haluttujen ohjelmien valinta.

MTV.fi:n puolella sisältökohdennus tehdään useimmiten pääkategorioihin: Uutiset/Urheilu/Lifestyle/Viihde, tai Lifestyle-osion alakategorioihin, joita on mm. Autot, Digi, Makuja.fi.

Alueellinen kohdentaminen tehdään MTV:n verkkopalveluissa yleensä MTV3:n näkyvyysalueille, mutta myös tarpeen mukaan muokattuina asiakkaan alueelliseen tarpeeseen. Aluekohdentamista käytetään monesti kampanjoissa, joissa mainostaja tavoittelee lähiseutunsa asukkaita, tai kauppaketju haluaa näyttää erilaisia tarjouksia eri liikkeidensä asiakkaille.

MTV tarjoaa mainostajalle muistakin medioista tutut aika/viikonpäivä/päätelaite/selainmalli/puhelinmerkki/käyttöjärjestelmäkohdennukset sekä retargeting- eli uudelleenkohdennusmahdollisuudet.

Miten valita sopiva kohdennusvaihtoehto kampanjaan?

Kun verkkomainonnan kohdennusvaihtoehtoja on paljon, määrittää kampanjan tavoite sopivat kohdennusvaihtoehdot. Niiden valinnassa sinua auttavat esimerkiksi oma asiakasvastaavasi tai Digitrafiikkimme asiantuntijat. Kysy rohkeasti! 


Tietoa MTV:n verkkomedioista

MTV:n verkkomediat toimivat erinomaisena alustana joko itsenäisille verkkokampanjalähdöille tai tukena TV-kampanjoinnille.

MTV:n TV-kanavat tavoittavat noin 84% Suomen väestöstä viikoittain. 

MTV.fi tavoittaa viikoittain noin 2,7 miljoonaa ja Katsomo.fi tavoittaa noin 0,8 miljoonaa eri selainta. MTV:n verkkomedioiden yhteistavoittavuus on noin 3,5 miljoonaa selainta viikossa.

Lähteet:

Finnpanel TV-mittaritutkimus tammi-kesäkuu 2016

ComScore Dax ka. vkot 1-28, 2016

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme