Lehtikuninkaan myyntitykki on sähköinen

Tavoite: Saada myyntiä aikaan ja vahvistaa tunnettuutta. 

Mitä tehtiin: Lanseeraus vuonna 2010 MTV3-kanavalla, jonka jälkeen vuodessa useampia kampanjoita televisiossa Maikkarilla. Vuonna 2014 siirryttiin televisiosta radioon.

Tulokset: Mainonta tuo selkeät piikit myyntiin ja verkkosivujen kävijämääriin. 

Lehtikuningas.fi on Suomen suurin lehtien jälleenmyyjä, jonka myyntikanavana on verkkosivut. Lähes 100 % myynnistä tulee markkinointitoimenpiteiden kautta. 

”Koska meillä ei ole puhelinmyyntiä, meidän tärkein myyntiväylämme on tehokas markkinointi. Onnistuneen markkinoinnin ansiosta lähes 100 % myynnistämme tulee televisio- , radiomainonnan ja muun digitaalisen markkinoinnin myötä”, toteaa Country Marketing Manager Reetta Ilomäki.

>> KUUNTELE menestystarina

Säännöllinen markkinointi tuo tuloksia

”Toimintamme käynnistyessä vuonna 2010 aloitimme yhteistyön MTV3:n kanssa. Siitä saakka olemme kampanjoineet MTV3-kanavalla säännöllisesti, kolmesta kuuteen kampanjaa vuodessa hyvin tuloksin.”

”Katsoimme, että tunnettuutemme oli tv-kampanjoinnin myötä jo niin hyvällä tasolla, että radiomainonnalla saisimme tehokkaasti jatkettua kaupan aktivointia."

"Kohderyhmämmehän on varsin laaja eli kaikki lehtiä lukevat. Lisäksi lehtivalikoimamme on monipuolinen ja se kattaa sekä kotimaisia että ulkomaisia lehtiä.”

”Käytimme viime vuonna Radio Novaa sesonkien yhteydessä ja kampanjat saivat aikaan selkeän kävijämäärien nousun verkkosivustollamme. Myös myynnin osalta tulokset olivat hyvät. Yhteistyömme jatkuu.”

Lehtikuningas.fi

>> Kysy lisää yhteistyömahdollisuuksista mediamyynnistämme

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme