Mediailmiöitä

Spottiblogi

Maailma muuttuu, Eskoseni...

Kuuluisa ja lähes tarunhohtoinen Fortune 500 -lista julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1955. Kuten tiedämme, tällä listalla esitellään maailman suurimmat ja kauneimmat yhtiöt.

Tänä päivänä ainoastaan 8% noista yhtiöistä on enää olemassa. Konkurssit, fuusiot, alasajot ja muut epäjatkuvuuskohdat ovat ottaneet veronsa. Keskimäärin Fortune 500 -listan yritys elää 17 vuotta.

Mistä tämä sitten kertoo? Yksinkertaisesti siitä, että se vanha totuus että ”maailma muuttuu” on pitänyt paikkansa näinä menneinä seitsemänäkin vuosikymmenenä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tämä ympäristön muutosvauhti on saanut aivan uuden tahdin, vauhtipyörä on suurentunut ja murrosten aallot pyyhkivät yrityksiä ja kokonaisia

toimialoja pois kartalta. Mitä tapahtui lähes ikoniselle Kodak-brandille? Kuolla kupsahti – kun ei osannut muuttua.

3-4 vuotta sitten Nokia dominoi matkapuhelin- ja jopa älypuhelinmarkkinaa yli 40% markkinaosuudella ja huikean kovalla tuloksentekotahdilla. Silloin niin piskuinen ”yhden puhelintuotteen” Apple voisi nyt ostaa koko Nokian noin 4 kuukauden tuloksellaan.

Muutos kuluttajien mediakäyttäytymisessä on myös suuri. Tarjontaa on moninkertaisesti, mediaryhmien raja-aidat hälvenevät, kaikki toitottavat digitaalisen monikanavaisuuden perään, kuluttajilla on enemmän voimaa ja valtaa kuin koskaan ennen. Tämä on hienoa. Suomen kokoisessa maassakin alkaa tuntua siltä, että elämme aidossa markkinataloudessa, jossa kilpailua ja erilaista tarjontaa on paljon.

Mainosrahoitteinen televisio ei kuollutkaan kovalevyboxien ja netti-tv-palveluiden yleistyttyä. Vuonna 2011 livetelevisiota katsottiin maailmassa enemmän kuin koskaan aiemmin. Tähän lisätään päälle vielä ajassa siirretty katselu.

Maksu-tv-palveluita tilataan Suomessa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, netti-tv:n käyttö rikkoo uusia ennätyksiä kuukausi kuukaudelta ja tabletti- ja mobiilipäätelaitteilta voi nyt oikeasti katsoa televisiosisältöä ilman että se vaatii yli-inhimillisiä ponnisteluita.

Vaikka muutosten tahti on kova, yksi asia pysyy melko muuttumattomana: laadukas ja hyvä sisältö on tekijä, jolla saadaan kuluttajien huomio, suosio ja jopa uskollisuus. Kun tarjontaa on paljon, on niin sanotun ”hutun” määrä myös kasvanut voimakkaasti. Mutta ei se mitään. Kuluttaja on kuningas. Hän äänestää kaukosäätimellään tai play-näppäimen painamisella. Mainostajat seuraavat kuluttajia ja kaikki on niin kuin ennenkin…

Tämän takia tänäkin aamuna tänne Pöllölaaksoon on niin äärimmäisen hienoa tulla töihin.

Maanantaina 14.5. klo 7.45,

Heikki Rotko

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme