60-vuotiaan kuntotarkastus: MTV voi vetreästi ja kerää katseita

Kirjoittaja: Jarkko Nordlund

MTV on suomalaisen elämysbisneksen suunnannäyttäjänä tottunut elämään valokeilassa. Lähiaikoina olemme keränneet uudenlaista huomiota kanssamme samalla televisiokentällä toimivilta naapureiltamme. Haluamme kertoa teille, asiakkaamme ja yhteistyökumppnimme, tärkeimmän:

Vaikka televisioalalla on haasteensa, voi MTV ihan hyvin. Me tulemme suurella ylpeydellä pitämään paikkamme Suomen rakastetuimpana televisioyhtiönä.

Jatkamme panostamista perinteiseen televisioon, uusia palveluita samalla kehittäen. Teimme keväällä strategisen päätöksen hakea kaivattua uutta kasvua kotimaisen viihteen avulla ja lupasimme tuplata kotimaisen sisältömme budjetin. Rakennamme kotimaisesta sisällöstä meille merkittävää kilpailuetua, sillä tiedämme, että rakastetuimmat ja puhutuimmat ohjelmat ovat kotimaisia.

Vaikka olemme vasta tässä syyskuun alussa aloittamassa ”Koko ilta kotimaista” -ohjelmistomme, ovat MTV:n kanavat tavoittaneet jo elokuussa 2,3 miljoonaa suomalaista päivässä ja selvästi muita kaupallisia toimijoita enemmän. Myös arjen kivijalkamme, 35 vuotta täyttänyt MTV Uutiset ja Suomen pitkäikäisin draamasarja Salatut elämät etunenässä, vetävät päivittäin MTV3-kanavan äärelle miljoonayleisön.

Uudistukseemme kuuluvat myös mainosmyynnin kehittäminen ja resursointi digitaalisten palveluidemme parantamiseen. Näiden avulla varmistamme, että mainostaja-asiakkaamme saavat parempia palveluita ja ohjelmamme keräävät mahdollisimman suuren, päätelaitteesta riippumattoman katsojakunnan.

MTV:n taloudellisesta tilanteesta on puhuttu paljon. Ei ole yllätys, että mainosmarkkinan äkillinen lasku ja sitä ennen tehdyt, erilaisen maailmankuvan perusteella tehdyt investoinnit ja sitoumukset ovat merkittävästi vaikuttaneet nykyiseen tuloskuntoomme. Taloudellinen tilanteemme ei viime kuukausien uutisoinnista huolimatta ole kuitenkaan muuttunut: tilanne on haastava, mutta olemme MTV:n tervehdyttämisessä jo pitkällä.

Myös omistajamme Bonnier on vankasti sitoutunut suurta muutosta läpikäyvään Suomen tytäryhtiöönsä. Toimintamme on käännettävä voitolliseksi, mutta sitä ei tehdä jatkuvien saneerausten ja säästöjen kautta, vaan uudistamalla koko ajattelu- ja toimintatapamme.

Tässä uudistuksessa on myynti ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Yksittäisten mainostuotteiden tarjoamisen sijaan tehtävämme on ratkaista asiakkaidemme myyntihaasteita. Olemmekin tehneet myyntijohtaja Erkka Rantasen johdolla kevään ja kesän aikana useita toimenpiteitä vahvistaaksemme myynnin asiakaskohtaista ymmärrystä ja parantaaksemme entisestään ratkaisupohjaista myyntiämme asiakkaidemme suuntaan.

MTV:n myynnin vahvistuksilla, uudistetulla johtoryhmällä ja kaikkien pöllölaaksolaisten rautaisella ammattitaidolla valmistaudumme syksyn aikana tuplajuhlavuoteen: Suomi täyttää 100 ja MTV 60. Olemme jakaneet suomalaisten ilot ja surut sukupolvien ajan ja tätä tehtävää jatkamme ylpeinä myös ensi vuonna. Synttäreitä vietämme hauskoissa merkeissä, eli tulemme tuomaan legendoja takaisin. Sellaisia, joista puhutaan vielä pitkään.

Lämpimin yhteistyöterveisin,

Jarkko Nordlund

Kirjoittaja on MTV:n toimitusjohtaja.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme