Mediailmiöitä

Spottiblogi

#sime11 - Huonoryhtisten kokoontumisajo Tukholmassa

Piipahdin viikko sitten Sime Stockholmissa. Sime on Pohjoismaiden kuuluisin digiteollisuuden ja start up -skenen seminaari, joka viettää 15-vuotisjuhliaan.

Simeä voi nauttia kahdella tavalla. Joko esityksiä kuunnellen ja katsellen sekä tärkeimpiä ajatuksia mieleen painaen tai omaan vihkoon kirjaillen. Niukka (ja otaksun että kasvava) enemmistö taasen nauttii Simensä huonossa ryhdissä näpräten omaa läppäriään, tablettiaan tai älypuhelintaan.

Sekakäyttö on myös yleistä. Näytöistä pimeässä salissa kasvoihin hohtava valo saa yleisön näyttämään kalpeilta zombeilta, joita he ainakin seminaarin toisena päivänä usein ovatkin.

Huonossa ryhdissä tämä digitaalinen heimo saattaa välillä vilkaista lavalle, mutta valtaosa ajasta menee tweettailussa, re-tweettailussa (tweetit näkyvät screenillä), meileissä, Facebookissa ja Angry Birdsissä. Juuri siinä digimaailmassa, mistä lavalla puhutaan.

Tässä muutamia teemoja ja caseja, jotka itse sain napattua kiinni FB-päivitysteni lomassa.

1. Wrapp.com

Skypen perustaja ja myyjä, Uppsalan ekonomi Niklas Zennström oli käymässä kotikonnuillaan ja ruiskautti samalla Skypen myyntivoittorahojaan Wrapp.comiin 5,5 miljoonaa dollaria.

Wrapp.com mahdollistaa kavereiden muistamisen merkkipäivänä kaupallisten sponsorien lahjoittamilla lahjakorteilla, esimerkiksi 50 kruunun lahjakortilla Indiskaan. Lahjakortti lunastetaan vilauttamalla Wrapp-mobiiliapplikaation viivakoodia liikkeessä. Jos haluaa tehdä isomman vaikutuksen, voi ostaa myös lisäarvoa lahjakortille. Ja Facebookin kautta Wrapp tietää kaikkien ystäviesi syntymäpäivät ja muistuttaa sinua niistä.

Zennströmin lateli teesejä siitä, miten hän pyrkii tunnistamaan potentiaalisia start uppeja. Twiitit sinkoilivat villinä, kun hän julisti, että intohimo on tärkeämpää kuin osaaminen. Ja unohtakaa ne neljän viikon kesälomat. Itse asiassa unohtakaa lomat kokonaan.

2. iZettle.com

Izettle on loistava innovaatio! Se on softa + lisäpalikka, jolla iPhone tai iPad muutetaan sirukortin maksupäätteeksi. Kokeilin itse, ja homma toimi hienosti. Maksu vahvistetaan piirtämällä allekirjoitus kosketusnäyttöön. Yrityksille ja yksityishenkilöille aloituskustannusta ei ole, mutta komissio myynnistä on 1,50 SEK + 2,75 %. Nyt voit ottaa kirppiksellä luottokorttimaksuja vastaan! Hyvästi käteinen.

3. Beck's keyhole test

Mainospuolelta jäi mieleen mainio Beck's-applikaatio, jolla voi testata leikkimielisesti oman ajokuntonsa leikkien Beck'sin logolla. Jos avain ei osu lukkoon, sovellus tilaa automaattisesti taksin lähimmältä taksiasemalta.

4. Mainosten testaus aivoskannauksella

Kim Cramer Hollannista heitti fokusryhmät roskakoriin ja kertoi, kuinka he ovat alkaneet testata mainoksia aivoskannauksella. Hän näytti esimerkkinä nämä kaksi Renault Clio -mainosta:

[youtube

[youtube

Molemmat ovat hauskoja filkkoja, mutta jälkimmäinen valittiin kampanjaan, koska se hersytteli koeyleisön aivoissa positiivisia alueita enemmän. Ensimmäisen mainoksen herättämä tunneskaala oli  puolestaan ristiriitaisempi sisältäen myös aggressioita.

Hollannin Keltaiset sivut puolestaan uusii logonsa piakkoin. Päätöksenteossa tullaan tukeutumaan myös aivotesteihin. Uusi logo julkistetaan keväällä Sime Amsterdamissa. Odotankin innolla, milloin meillä nähdään ensimmäinen mainostoimiston ja yksityissairaalan fuusio.

Entäs seuraavat 10 vuotta?

Digimediaseminaariahan ei voi järjestää ilman, että lavalla toistetaan sanaa vallankumous kyllästymiseen asti, mutta Fast Companyn perustajan Alan Webberin haastattelu oli itselleni kenties havahduttavin. Webber manasi huonoa ennustetta kaikille jämähtäneille yrityksille sekä instituutioille, jotka eivät ymmärrä seuraavaa trendiä, joka on "pitkäjänteisyys ja moraali".

Webberin mukaan portinvartijoita on yhä vähemmän. Massat äänestävät ajankäytöllään sekä lompakollaan sellaisten brändien puolesta, jotka puhuttelevat arvoilla ja teoilla pelkän hinnan sijaan. Digitaalinen ja sosiaalinen media mahdollistavat nopeat vallankumoukset niin politiikassa kuin kulutustottumuksissakin. Mikään salaisuus ei pysy piilossa ja kuluttajien ja brändien välinen viestintä on keskustelua, ei pelkkää mainontaa.

Muutos nykyisestä kvartaalitaloudesta tähän uuteen maailmaan tulee Webberin mukaan olemaan kivulias ja vaikea, mutta vaihtoehtoa brändeillä ei ole. Tämä asettaa valtavan haasteen tulevaisuuden kyvykkäimmille yritysjohtajille, joiden ei hänen mukaansa tule olla vain businessjohtajia, vaan moraalisia johtajia.

Puck, 12 vuotta

Tulevaisuuden johtaja on kenties hollantilainen 12-vuotias Puck Meerburg, joka on koodannut itse pari applikaatiota iPadille ja iPhonelle. Puck sai valtavat aplodit lavalla (todennäköisesti juuri meiltä huonoryhtisimmiltä) esitellessään kertotaulujen opettelemiseen tekemäänsä applikaatiota. Yleisö suorastaan liikuttui, kun tämä Harry Potterin näköinen apps-koodari kertoi projekteistaan. Puckista tehtiin samaan aikaan dokumenttifilmiä brittikanavalle. Tulee mieleen Harri Hursti 20 vuoden takaa.

Teemu Lehtonen, Head of Internet Services, MTV MEDIA Kommentoi alle tai privaatimmin osoitteeseen teemu.lehtonen@mtv3.fi

P.S. Kaikki start up -yrittäjät, yritysten sisällä toimivat innovaattorit sekä muut jotka yrittävät muuttaa vallitsevaa status quoa, voivat hakea oikeaa fiilistä tästä videosta.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme