Guerilla gardening a.k.a. sissiviljely

Kaupungeissa pihat ovat usein pieniä, tai ne eivät ole omia. Parvekkeet ovat liian kuumia tai väärään ilmansuuntaan. Viljelypalstoja ja siirtolapuutarha-mökkejä ei riitä kaikille halukkaille.

Kaupunkilaisillakin on kuitenkin mahdollisuus itse tuotettuun lähiruokaan, kunhan jaksaa nähdä vähän - tai no, aika paljon - vaivaa. Guerilla gardening eli sissiviljely on ilmiö, joka pyrkii pinnalle suomalaisissakin kaupungeissa. Ideana on vallata alaa ruokakasvien viljelyyn ja siten luoda viihtyisyyttä asuinympäristöön ja tuottaa lähiruokaa. Muillakin kuin ruokakasveilla saadaan luontoa lähemmäs kaupunkilaisia ja väriä asfalttiviidakkoon. Vielä kun viljelylaatikot mikroilmastoon kyhätään kierrätysmateriaalista ja perunatorni vanhoista autonrenkaista, hiilijalanjälki kutistuu entisestään.

On ihan okei viljellä vihanneksia Pasilan ratapihalla tai Kalasatamassa ja pitää kaupunkimehiläistarhaa laitakaupungilla, mutta kivempi on seurata kasvua omassa asuinympäristössä. Alkuun pääsemiseksi ei tarvita vesiviljelylaitetta tai keinovaloja. Sen kun tyrkkää ruokakaupasta ostetun basilikaruukun jämän multaan isompaan ruukkuun ikkunan eteen, kastelee tasaisesti ja latvoo ahkeraan, niin satoa saa korjata koko kesän. Maikkarilla viherpeukalot poimivat ideoita kesän ajan Ihanasta pihasta torstaisin ja Katsomosta koska vaan.

Keittiöpuutarhan perustaminen kasvimaalle, ruukkuun tai kasvusäkkiin pihalle tai parvekkeelle on edelleen kasvava ilmiö nyt, kun superfood, lähiruoka ja luomu ovat arvossaan. Jos sissiviljely ei kiinnosta, voi superfoodia, lähiruokaa ja luomua poimia luonnosta ihan jokamiehenoikeudellakin.

Dodo on kaupunkiviljelijöiden yhdistys, jonka joka toimii Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Lahdessa. Toimintaan kuuluvat kaupunkiviljelyn lisäksi erilaiset tapahtumat ja koulutukset. Helsinki on vuonna 2012 maailman design-pääkaupuki, ja MTV MEDIA on yksi pääyhteistyökumppaneista. Dodo on visioinut juhlavuoden kunniaksi Pöllölaakson hoodeille Keski-Pasilan Veturitalleille huikeata kaupunkiviljelypuistoa, joka ottaisi haltuunsa alueella olevan vanhan, jo käytöstä poistetun, veturinkääntöpöydän.

Guerilla gardening meets World Design Capital meets MTV MEDIA. Tätä täytyy seurata.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme