Verkkomainonta

Spottiblogi

Kyllä mä tykkään…

Hyviä uutisia - internet on oikeasti kaksisuuntainen media. Muutenkin kuin viisaiden seminaaripuheissa. Monessa kotimaisessa verkkomediassa kaikkia artikkeleita voi kommentoida, jakaa sosiaalisessa mediassa ja tykätä eli "peukuttaa". Viime aikoina kuluttajien osallistuminen, etenkin kommentointi, on vielä helpottunut jopa ratkaisevasti facebook-tunnistuksen yleistyessä monella sivustolla. Käyttäjän ei siis tarvitse muistaa jokaiseen verkkopalveluun omia käyttäjätunnuksia, vaan kommentointi on yksikertaisesti fb-salasanojen takana.

Herran vuosi 2010 oli maikkarin netissä ensimmäinen kokonainen vuosi jolloin käyttäjät kommentoivat ja peukuttivat sivustolla julkaistuja juttuja. Ja niinhän suomalaiset todella tekivätkin! Peukutuksia kertyi vuoden aikana lähes 350 miljoonaa ja kommenttejakin kirjoitettiin reippaasti yli kolme miljoonaa.  Kaiken kaikkiaan todella muhkeita lukuja, joista innostuneena aloimmekin miettiä kuluttajille uusia osallistamisen muotoja. Ajatukset kääntyivät nopeasti display-mainontaan ja kaikkein yksinkertaisimpaan sosiaalisen median ilmentymään eli tykkäämiseen. Rehellisyyden nimessä on pakko tunnustaa ettei kaikki kunnia hyvästä (?) ideasta valu maikkarin laariin, sillä saimme oivaltavaa apua myös talon ulkopuolelta (kiitos Matias!).

Mutta miksi tykkääminen, display-mainoksiahan voi klikata? No, ainakin siksi että tykkäämisen kautta saamme boostattua Kuukauden parhaat pikselit -kilpailua, joka palkitsee MTV Median verkkopalveluissa olevaa oivaltavaa display-mainontaa. Konkreettisena ideana siis se että kuluttajat valitsevat kuukausittain "tykkäämällä" pikseliskabaan noin kymmenen mainoksen shortlistan, josta arvovaltainen raati päättää kuukauden voittajan.

Kaiken kaikkiaan projekti on edennyt melko onnellisten tähtien alla nyt muutaman kuukauden ajan ja toivottavasti pääsemme jo pääsiäisviikolla tykkäämään mainoksia livenä mtv3.fi ja sub.fi etusivuilla. Jatkossa, 3-4 viikon aikajänteellä, tykkäys-toiminto on tarkoitus levittää läpi molempien sivustojen. Mainosten tykkäykset ovat käyttäjälle täysin anonyymejä, mutta ne raportoidaan mainostajien kampanjaraportteihin.

Jännä nähdä miten kuluttajat ottavat mainosten tykkäämisen vastaan. Itse uskon, virkani puolesta ja ihan kyllä muutenkin, konseptin toimivuuteen, mm. sen takia että display-mainonta on muuttunut viimeisen vuoden aikana esimerkiksi isompien mainospintojen kautta valtavan paljon visuaalisemmaksi. Mainokset ovat nykyään usein ihan vilpittömästi sanottuna hyviä. Lisäksi kaiken näköinen "tykkäily" on isolle osaa suomalaisia netin käyttäjiä päivittäistä perustekemistä, kiitos myös tästä kuuluu facebookille. Ennakkomaistiaisena kaikille spottiblogin lukijoille esimerkki tykkäämisen toteutuksesta; http://www.mediareaktori.fi/MTV3/like/2011-03-28-804140f/

-pasi

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme