Mediailmiöitä

Spottiblogi

Torikauppaa Etelä-Ranskassa

Viime viikolla Cannesissa pidetyillä MIPTV messuilla kiinnostavinta oli huomata Pohjoismaisten formaattien ja ohjelmien nousu. Tekemisen ja ideoiden laatu on noussut huimasti. Samoin tuotanto- ja jakeluyhtiöiden liittoumat ja toisiinsa sulautumiset Pohjoismaissa ovat lisänneet resursseja ja osaamista merkittävästi. Myös Suomi on ollut erittäin hyvin nousussa mukana, myytiinhän Helppo elämä-formaatti jo viime syksyn MIPCOM markkinan aikoihin Yhdysvaltoihin Warner Brothers studioille.

Pohjoismaisen ohjelmiston kysyntää on merkittävästi vaikuttanut kanavien määrän voimakas kasvu. Kaikki Euroopan maat ovat monikanavamarkkinoita, jotka tarvitsevat yhä enemmän sekä valmiita ohjelmia että formaatteja. Suurin osa uusista kanavista on pieniä tai keskisuuria jolloin kysyntää on erityisesti näppärän idean ohjelmille jotka voidaan tehdä kohtuullisin kustannuksin. Pohjoismaiden pienten markkinoiden tuotantoyhtiöt ovat tottuneet tekemään laadukkaita ohjelmia pienellä budjetilla.

Markkinan muita puheenaiheita olivat: 360 astetta ajattelu ohjelmien toteuttamisessa, Transmedia Story Telling, Product Placement ja Branded Content – asioita jotka ovat olleet esille jo jonkin aikaa ja joista tullaan sauhuamaan vielä tovi. Merkillistä kyllä kukaan ei enää puhunut Green TV:stä.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme