Mediailmiöitä

Spottiblogi

Bonnier Sales Awards -kilpailusta palkinto Suomeen!

Terveisiä Tukholmasta!

Bonnier-yhtiön palveluksessa työskentelevät myyntihenkilöt ympäri maailman voivat osallistua vuosittaiseen Bonnier Sales Awards -kilpailuun. Kilpailuun ilmoitetaan hyvän tuloksen tehneitä henkilöitä Bonnierin eri yksiköistä ja myyntitiimeistä. Sarjoja on kaikkiaan neljä. Kaikkiaan myynnin parissa työskenteleviä henkilöitä on Bonnierilla reilu 1000,  ja tästä joukosta kilpailuun ilmoitettiin noin 100 henkilöä kahdeksasta eri maasta.

MTV MEDIAlta ehdolla olivat Timo Reunanen, Emilia Hautala, Lauri Ogawa, Else Sareslahti, Petri Lamminheimo, Antti Ylimäki, Olli-Pekka Rantala ja Nicke Gustafsson.

Jokainen heistä on menestynyt viime vuonna erinomaisesti ja ansaitsee onnittelut hyvin tehdystä työstä!

Tänä vuonna finaaliin saakka pääsi peräti kaksi MTV MEDIAn työntekijää. Vuoden Tulokas -sarjan finalisti oli asiakkuuspäällikkö Antti Ylimäki Kokkolasta ja Vuoden myyntiryhmän päällikkö -sarjan finalisti aluejohtaja Olli-Pekka Rantala.

Bonnier Sales Awards -gaala järjestetään Stockholm City Hallissa, samassa paikassa missä jaetaan Nobelin palkinnot. Iltapukujen loiste, iloiset ihmiset, suussasulava ruoka sekä erinomaiset esiintyjät luovat puitteet mitä onnistuneimmalle illalle. On upeaa päästä tapaamaan kollegoja muista maista ja jakaa ajatuksia heidän kanssaan. Ja huomata kuinka samanlaisia olemme eri medioista ja taustoista huolimatta.

Matkan kruunasi Vuoden tulokas -sarjan voitto, jonka vei Keski-Pohjanmaan alueen myynnistä vastaava Antti Ylimäki! Raadin perusteluina oli muun muassa:

Antti on hyvä kuuntelija. Hän on kunnianhimoinen, kuitenkin nöyrä. Hänellä on hyvä tietämys alueensa markkinasta ja kilpailutilanteesta.

Antti on positiivinen tiimipelaaja, jolla on hyvä huumorintaju. Antti tekee kotiläksynsä. Hän jakaa tietoa ja kannustaa työkavereitaan.  

"Tämä piristää kummasti aluemyyjän yksinäistä puurtamista", kommentoi Antti heti julkistamisen jälkeen. Voittorahat hän aikoo käyttää  saunaremonttiin :)

Ensi vuonna on uudet kisat - sinne pyritään! Lupauksellamme Kaikki asiakkaan puolesta.

Antin haastattelu löytyy Spotista ja katso video gaalan tunnelmista:

[vimeo http://www.vimeo.com/61995159 w=600h=337]

Päivi Sipola

Asiakkuusryhmän päällikkö, Pohjois-Suomen aluemyynti

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme