Mediailmiöitä

Spottiblogi

LYHYEN AIKAVÄLIN ENNUSTEITA

Onhan siitä jo puhuttu vuosia. Nettitv:stä ja videomainonnasta. Ilmiönä liikkuvan kuva IP-pohjainen jakelu on kuitenkin vielä vasta alullaan, joten keskustelua kannattaa vielä jatkaakin. Itse näen mediatalon näkökulmasta lyhyellä noin kuuden kuukauden aikajanalla kaksi hyvin merkittävää muutosta nettitv-palveluiden käytössä ja videomainonnassa. Kenties voisi puhua jopa murroksesta.

Mobiilikäytön kasvaminen

Viime kuussa 15 % kaikista MTV MEDIAn nettitv:n Katsomon käynnistyksistä tuli mobiilipäätelaitteista (tabletit puhelimet). Mobiilikäytön kasvu on huimaa, sillä viimeisen vuoden aikana Katsomon mobiilikäyttäjien määrä on yli kaksinkertaistunut. Käytämme videomainonnan trafikoimiseen ruotsalaista alihankkijaa nimeltä Videoplaza, jolla on tällä hetkellä asiakkaita kymmenistä isoista mediataloista ympäri maailmaa. Videoplazan kaikkien asiakkaiden tuottamista videokäynnistyksistä peräti lähes kolmannes tulee mobiilipäätelaitteista. Katsomo on tuota keskiarvolukua tällä hetkellä jonkin verran perässä, mutta uskon mobiilikäytön osuuden nousevan tuohon kolmasosaan tämän vuoden loppuun mennessä. Veikkaan myös että vuoden 2014 lopussa lähes puolet Maikkarin vod-sisällöstä kulutetaan tabletin tai kännykän kautta.

Mainostajalle mobiilikäytön lisääntyminen on pääosin positiivinen juttu. Mainonnan kohdentaminen esim. eri käyttöjärjestelmiin/päätelaitteisiin mahdollistaa entistä tarkemman kohderyhmän tavoittamisen. Ja mikä tärkeintä, mobiilipäätelaitemainonta kasvattaa nettitv-kampanjoiden nettotavoittavuutta. Toivottavasti voimme lähitulevaisuudessa todentaa myös sen miten monikanavainen nettitv-kampanja lisää TV-kampanjan nettopeittoa.

Valitettavasti tämäkään asia ei ole täysin mustavalkoinen. Negatiivinen puoli mobiilikäytön kasvamisessa liittyy mainonnan interaktioon eli kansankielellä mainonnan klikkaamiseen. Useassa päätelaitteessa, mm. kaikki iOS-laitteet, mainontaa ei selainpohjaisessa mobiilivideopalvelussa voi klikata. Lisäksi, vaikka mainosta voisi klikata, mainostajan kampanjasivut tulisi optimoida eri päätelaitteille. Käytännössä videomainoskampanjoiden toteuttaminen mobiilipäätelaitteissa laskee kampanjoiden klikkiprosentteja, jotka ovat kuitenkin suuntaa-antava mittari mainonnan toimivuudesta myös tulevaisuudessa.

Maikkari reagoi mobiilikäytön kasvuun päivittämällä kuluvan viikon aikana Katsomon mainonnanhallintatyökalun tukemaan entistä paremmin kasvavaa mobiilikäyttöä. Jatkossa kaikki nettitv-kampanjat toteutetaan automaattisesti kaikissa päätelaitteissa, eli tietokoneissa, tableteissa ja puhelimissa. Luonnollisesti myös mainonnan kohdentaminen vain sovittuihin päätelaitteisiin onnistuu yhä helposti.

Kohderyhmäkauppa

Verkkomainonnassa innostutaan lähes joka vuosi jostain uudesta asiasta. Tänä vuonna ”kaikki” puhuvat RTBstä ja mystisestä ”big datasta”. RTB taistelee Suomessa vielä lähinnä bannermainonnan haasteiden parissa, mutta ”big data” monipuolistaa mielenkiintoisesti myös videomainonnan pelikenttää. Ja hyvä niin, sillä bannermainonnasta tuttujen monipuolisten kohdennusmahdollisuuksien tuominen videomainontaan lisännee nettitv:n kiinnostavuutta ja tehokkuutta entisestään. Termin ”big data” hyödyt verkkomainonnassa voinee kuvailla esimerkiksi seuraavasti; "yksilöidyn käyttäjädatan hyödyntäminen entistä tarkemmin mainonnan kohdentamisesta". Tämä mystinen ”data” voi olla käyttäjän aiempaa selaushistoriaa ja sen pohjalta tehtyjä olettamuksia, teknistä kohdentamista käyttäjän päätelaitteen/nettiselaimen mukaan tai jopa mainonnan kohdentamista säätilan perusteella. Sinänsä ihan tuttua tavaraa, mutta kuitenkin rutiininomaisessa mediaostamisessa melko uutta.

Aloitimme Pöllölaaksossa bannermainonnan kohderyhmäkaupan noin puoli vuotta sitten ja tuomme tämän uuden mainonnan kohdentamistavan kevään aikana myös Katsomoon. Käytännössä tarkoitan sukupuoleen ja ikäryhmään kohdistettua kohderyhmäkauppaa. Miltä tuntuisi esim. ostaa 25-44 vuotiaisiin miehiin kohdistetun TV-kampanjan tueksi nettitv-mainontaa tismalleen samassa kohderyhmässä?

Teemme tälle hetkellä vielä omia kohderyhmäkaupan testejä Katsomossa ja kohdennus näyttää kaikeksi onneksi toimivan ihan mukavasti. Pienten viilauksien jälkeen kohderyhmäkauppa komistuttaa Katsomon jo ennestään uljasta kaupallisten ratkaisuiden valikkoa kuluvan vuoden touko-kesäkuussa.

Jälkisanat

On hauska muistella muutaman vuoden takaista maikkarin sisäistä keskustelua nettitv-mainonnan tulevaisuudesta. Vastakkain oli kaksi toisistaan täysin eriävää näkökulmaa. Onko tulevaisuuden nettitv-mainonta ”vain entistä tarkemmin kohdistettua ja kaksisuuntaista tv-mainontaa” vai muodostuuko nettitv:n ympärille täysin oma mainosekosysteemi bannermainonnan rich media -mainosmuotoja mukailevien mainosratkaisuiden kautta. Jälkiviisaus on aina viisauden lajeista helpoin, mutta jännästi lähes kaikki mainonta kotimaisissa nettitv -palveluissa on tällä hetkellä, ja nähtävästi myös lähivuosina, aika lähellä perinteisiä 30 sekunnin TV-spotteja. Mutta luonnollistahan se on… nettitv-mainonta on ”vain” TV-mainontaa, jossa on paluukanava ja jota jaellaan entistä tarkemmille kohderyhmille.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme