Mediailmiöitä

Spottiblogi

Parhaat Voitto-mainoselokuvat on jo valittu - tuomarina 14-vuotias Liisi

Liisi Hakulinen arvioi Voitto-mainoskilpailun ehdokkaat.

Olen 14-vuotias Liisi Hakulinen Kulosaaren yhteiskoulusta. Tulin Taksvärkkipäivänä MTV MEDIAan antamaan oman arvioni  Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlistalle päässeistä mainoksista. Katsoin kaikki jatkoon päässeet mainoselokuvat.

Suurin osa niistä oli todella nerokkaasti ideoituja sekä hienosti toteutettuja. Hutejakin kyllä löytyi muutama, mutta huomattavasti vähemmän kuin odotin. Nyt kerron hieman omista suosikeistani, sekä minuun vähemmän vedonneista mainoksista.

Minuun vetosivat mainokset, joiden tekoon oli selkeästi panostettu ja joiden asia oli kerrottu selkeästi ja kiinnostavasti. Tällainen oli esimerkiksi ehdoton suosikkini C Moren Welcome to Hollywood -mainoselokuva. Idea oli toimiva ja se oli toteutettu upeasti. Mainoksessa oli osattu vetää juuri oikeista naruista, jotta saadaan suomalaiset varmasti television ääreen. Hollywood, kuuluisat näyttelijät sekä Suomesta puhuva Tom Cruise vetoavat aivan varmasti suomalaisiin televisionkatsojiin.

Pidin myös humalaisten aikuisten pelottavuudesta kertovasta Hirviöt-mainoksesta, jääkiekon ystäville suunnatusta Leijonanmetsästäjät-mainoselokuvasta sekä McDonaldsin Big double beef -hampparimainoksesta. Hirviöt-mainoksesta välittyi lasten kokeman pelon tunnelma aidosti ja sai varmasti monet aikuiset miettimään omaa alkoholikäyttäytymistään. Leijonanmetsästäjät-mainosta katsellessani aloin tuntea suurta ylpeyttä erityisesti suomalaisen jääkiekon korkeasta tasosta, vaikka kyllä siinä rupesi arvostamaan jääkiekkoa urheilulajina erilaisella tavalla kuin aikaisemmin. Mainos onnistui siis herättämään tunteita katsojassa, ja on sitä myöten onnistui tehtävässään. McDonaldsin mainos oli mielestäni hyvä, koska siinä oli keskitytty selkeästi yhteen asiaan, näin ollen mainos oli yksinkertaisuudessaan mukavaa katseltavaa.

Nyt voisin mainita muutaman mainoksen, joissa olisi mielestäni ollut vielä parannettavaa. Yleisradion Sinun tarinasi -mainos oli kyllä kieltämättä kaunis ja viihdyttävä kokonaisuus, jossa kerrottiin hienosti elämän ainutkertaisuudesta, sen pienistä sekä suurista iloista ja erilaisten kokemuksien hankkimisen tärkeydestä, mutta yksi olennainen asia jäi uupumaan. Jos mainoksessa kerran puhutaan siitä, kuinka elämässä pitää olla spontaani ja kuinka elämästä pitää nauttia, niin en usko, että mainoksen katsojalle tulisi päällimmäisenä mieleen röhnöttää telkkarin ääressä samalla kun voisi olla tekemässä niitä asioita, joita mainoksessa kehotetaan tekemään. Eli siis jos mainoksen tehtävänä oli houkutella Ylelle lisää katsojia, se toimi miltei päinvastaisella tavalla.

Tikkurilan The Four Seasons -mainoselokuvalla oli aikalailla sama ongelma. Mainos oli kauniisti toteutettu, kekseliäs ja idea oli hauska, mutta se ei antanut kuluttajalle mitään syytä tulla ostamaan maalejaan juuri heiltä. Myös Nokia Lumia 920 -puhelimen mainoksessa olisi ollut vielä hieman kehitettävää. Mainos alkoi erittäin hienosti kuvatessaan jopa ehkä huvittavan mahtipontisesti puhelimen valmistumista. Kiinnostavan ja jopa ylelliseltä tuntuvan mainoksen loppu oli kuitenkin erittäin tökerö ja mielestäni pilasi muuten niin hyvän mainoksen.

Loppujen lopuksi jokaisessa mainoksessa oli joitakin hyviä puolia eikä yksikään ollut täysi floppi. Mainokset olivat kaiken kaikkiaan hyviä. Ajattelen tästedes mainoksia kovan ja huolellisen tiimityön aikaansaannoksena.

Liisi Hakulinen

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme