Ilmiöt

Spottiblogi

Positiivisilla hiilillä!

Helsingissä järjestetään tänään keskiviikkona Hyvän hiilloksen ilta, jossa tunnetut eri alojen vastinparit kipuavat lavalle kehumaan kilvan toisiaan. Tarkoituksena on synnyttää suomalaiseen yritysmaailmaan positiivisuuden kierrettä. Kaverin kehuminen ei ole itseltä pois, päinvastoin, se on koko bisneksen parhaaksi.

Suomalaisessa mediakentässä on paljon kehuttavaa. Haluaisin nostaa esille etenkin nämä huikeat onnistumiset.

Sananvapaus

Suomi on sananvapaudessa maailman korkeimmalle rankattu maa. Täällä media raportoi, kertoo, kaivaa, tutkii objektiivisesti ja asiantuntevasti kaikkea mikä liikkuu, ja myös sen mikä ei liiku. Tämä vahva ja tärkeä tosiasia on noussut vielä suurempaan arvoon nyt, kun seuraamme Euroopan sisällä tapahtuvaa kehitystä, jossa sensuuri ja valtiopäämiesten propaganda ohjaa valtamedian sisältöä.

Halu kehittyä

Suomalainen mediakenttä on maailman huippua sisällön laadussa sekä jakeluteiden ja päätelaitteiden kehittyneisyydessä. Emme ole kaikessa maailman ykkösiä, mutta rankkaudumme korkealle lähes jokaisessa keskeisessä kategoriassa. Olipa se sitten televisioiden laitekannan, suoratoistopalveluiden, kovalevyboksien, laajakaistayhteyksien, tablettien tai älypuhelimien määrä ja käyttötiheys.

Uudet, raikkaat sisällöt

Suomalaiset mediat ovat lanseeranneet uusia ohjelmakonsepteja ja formaatteja kovalla menestyksellä. Ihan viimeaikaisimmista mainitsisin Ylen vakuuttavan ulostulon Kioskin muodossa, Neloselta suuren suosion saavuttaneen Loirinuotion, Pöllölaaksosta Possen, Kingin ja yllätyshittinä Ensitreffit alttarilla. Tällaista laatua voi seurata rinta rottingilla, jokaisessa mediatalossa.

Vahva lehdistö

Sähköisen median lisäksi Suomessa on erittäin vahva ja laadukas lehdistö. Paljon tunnettuja mediabrändejä, jotka tekevät transformaatiota paperilehdestä monikanavaisen tarjoaman suuntaan.

Luova Suomi

Digitaalinen luova talous on yksi Suomen kasvu- ja vientimahdollisuuksista. Sen avulla voimme varmistaa, että Suomessa on jatkossakin maailman paras mediatarjonta. Kasvun veturi siitä saadaan rohkeudella ja innovatiivisuudella. Ensimmäinen askel olisi digitaalisten toimitettujen sisältöjen alv:n laskeminen samaan 10%:n tasoon kuin analogisten lehtien ja kirjojenkin alv on. Samalla näytettäisiin muulle Euroopalle mallia ja otettaisiin edelläkävijän rooli.

Lisää lääkkeitä Suomen nousuun luvassa tänään Hyvän hiilloksen illassa, jota voi seurata suorana lähetyksenä klo 17 alkaen mtv.fissä.

Ketä kilpailijaa sinä haluaisit kehua? Anna positiivista palautetta Twitterissä tunnuksella #hyvähiillos!

Heikki Rotko

Kirjoittaja on MTV Oy:n toimitusjohtaja.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme