Mediailmiöitä

Spottiblogi

Putous - somelainen ilmiö

Vastaan Putouksen ja muiden MTV:n isojen ohjelmailmiöiden sosiaalisen median näkyvyydestä. Työssäni toimin sisältöorkesterin kapellimestarina sosiaalisilla alustoilla, jonka tahtipuikkoon on yhdistetty jokaisen paikalle saapuneen sykemittari.

Vaikka soittolista on rakennettu etukäteen, sitä muokataan lennosta yleisön toiveiden mukaisesti. Tässä konsertissa kaikki biisit soitetaan yleisön pyynnöstä.

Datan tulee ohjata sisällöntuotantoa

Putous-kausi on vasta aluillaan ja tässä huomioitani sosiaalisen median tuloksista kahden ensimmäisen jakson ympärillä (ajanjaksolta 20. – 29.1.2017):

Ensimmäisessä lähetyksessä pulssia kohotti eniten Trump-sketsi, jonka bruttotavoittavuus Facebookissa nousi yli miljoonaan lähetyspäivää seuraavalla viikolla.  Youtubessa sketsiä on katsottu liki 500 000 kertaa.  

Sketsihahmot ovat kiinnostaneet erityisen paljon tänä vuonna, ja kiitosta ovat saaneet myös vierailevat suomalaisen huumoriviihteen konkarit.

Facebookissa Putous-sivu on tavoittanut orgaanisesti ka. 1,18 miljoonaa ihmistä kahden ensimmäisen lähetyksen ympärillä, ja sitouttanut yli 200 000 ihmistä.

Twitterissä keskustelu on käynyt kuumana erityisesti lähetyspäivinä: Ensimmäisenä lähetyspäivänä hashtagilla #Putous twiitattiin 3028 kertaa, ja näiden twiittien laskennallinen tavoittavuus on yli miljoona. Toisen jakson #Putous -twiittien tavoittavuus oli lähes 900 000.

Instagramissa @MTVPutous -tilin kuvat ja videot ovat saaneet lähes 200 000 näyttökertaa / viikko.

Saako lähettää terveisiä?

Kiitokset kaikille jotka ovat eläneet ohjelman mukana sosiaalisilla alustoilla ja osallistuneet tähän koko Suomen hassutteluun twiittaamalla, kommentoimalla, kertomalla tarinoita ja  lähettämällä videoita ja kuvia. Te olette kanssamme rakentaneet Putoukselle digitaalisen leikkikentän, joka elää vahvasti myös lähetyksien ulkopuolella.  

MTV:n SomeTV-mittari listaa muuten Suomen twiitatuimpia ohjelmia, tutustu palveluun tästä.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme