Sisällöt

Spottiblogi

Tästä syystä MTV on Suomen suurin kaupallinen uutismedia

Olemme MTV:llä erittäin ylpeitä siitä, että päivittäin reilusti yli miljoona suomalaista televisiokatsojaa antaa meille kallisarvoista aikaansa saadakseen tietää, mitä Suomessa ja maailmalla on tapahtunut tai tapahtumassa.

Yhtä tärkeää on se, että MTV onnistuu tavoittamaan miljoonaluokan yleisön myös digitaalisilla alustoilla MTV.fissä ja sosiaalisen median kanavissa, kuten Facebookissa ja Instagramissa. 

Viikon aikana Seitsemän ja Kymmenen uutiset, Sää, Huomenta Suomi ja Tulosruutu tavoittavat lähes kolme miljoonaa suomalaista. MTV.fi puolestaan tavoittaa viikossa 1,3 miljoonaa eri kävijää. 

Vaikka television katselussa on nähtävissä pientä laskua ja siirtymistä muille alustoille, MTV:n uutissisältöjen kulutus on hienossa nousussa. Kymmenen ja Seitsemän Uutisten keskikatsojamäärät ovat selvässä kasvussa viime syksyyn nähden.

Myös sääohjelmat kiinnostavat entistä enemmän. Ylivoimaisesti suurin nousija on kuitenkin Huomenta Suomi, jonka keskikatsojamäärä on noussut kolmanneksen viime syksyyn verrattuna.

Laadukkaalla uutissisällöllä on aikansa ja paikkansa

MTV3-kanavan uutislähetykset ovat saaneet lisää katseluosuutta syksyllä ja siten kanavan uutislähetysten katseluosuus on noussut viime vuodesta myös alle 55-vuotiaiden kohderyhmässä, jossa Seitsemän ja Kymmenen uutiset ovat Suomen prime timen suurimmat uutislähetykset. 

Erinomaista kehitystä, josta lämmin kiitos kaikille kiireisille uutisten kuluttajille. Laadukkaasti tuotetulla kotimaisella uutissisällöllä on selvästi aikansa ja paikkansa suomalaisten vuorokausirytmissä. MTV:n aamuohjelmisto ja illan uutislähetykset ovat yleisölle pysähtymisen hetki. MTV Uutiset kertoo päivän tärkeimmät tapahtumat ja analysoi mikä on niiden merkitys meille kaikille.

Lämmin kiitos kuuluu myös uutissisältöjemme asiantunteville ja ammattitaitoisille tekijöille, jotka tuottavat sisältöä kaikkiin kanaviin lähes kellon ympäri, ja joiden määrä on viime vuosina vähentynyt, vaikka uutis- ja ajankohtaissisältöjen kulutus eri alustoilla on samaan aikaan kasvanut merkittävästi.

Uutiset on tärkeä sisältö MTV:lle. Uutiset ja ajankohtaisohjelmat tuovat lähes 30 prosenttia MTV3:n kokonaiskatselusta. Uutisten osuus on pysynyt vakaana ja jopa noussut, vaikka kanavan katselussa olisi muuten ollut vaihtelevuutta.

MTV:n strategian mukaisesti sisältöjä voi kuluttaa milloin vain missä vain. Tästä uutiset on loistava esimerkki. Tavoitamme kaikki keskeiset kohderyhmät eri alustoillamme televisiossa, netissä ja sosiaalisessa mediassa.

2017 on ollut vilkas uutisvuosi

Kuluneen vuoden aikana uutisoitavaa on riittänyt muun muassa presidentti Trumpista ja Putinista, Manchesterin, Lontoon, Barcelonan, Las Vegasin ja Turun iskuista, Mauno Koiviston kuolemasta, Sotesta, Perussuomalaisten hajaannuksesta, Katalonian kriisistä, Raaseporin turmasta, Porvoon surmasta ja Pohjois-Koreasta. Vain muutamia isoimpia tapahtumia mainitakseni.

MTV Uutiset on peili, joka heijastaa muuttuvaa maailmaa. Reaaliaikainen uutisointi ei kuitenkaan riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan ennakointia ja analysointia tapahtumien merkityksistä ja seurauksista asianomaisille.

Tätä erinomaisesti suoritettua perustehtävää MTV Uutiset tulee jatkamaan, kun juhlitaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotispäivää sekä valitaan maallemme seuraavaa presidenttiä. 

Presidentinvaalit starttaavat MTV3-kanavalla 13. päivä joulukuuta Pasilan uutisstudiolta lähetettävällä suurella vaalitentillä ja jatkuvat tulosiltaan asti 28. päivä tammikuuta 2018.

Uutisointi muuttuu vieläkin reaaliaikaisemmaksi

Myös ensi vuodesta on tulossa kova uutisvuosi presidentinvaaleista lähtien. Uutisointi muuttuu vieläkin reaaliaikaisemmaksi. Mediakulutus lisääntyy entisestään jo varhaisesta aamusta, jatkuen pitkin päivää ja päättyen vasta myöhään illalla. 

Tähän kasvavaan uutistarpeeseen MTV pyrkii jatkossakin vastaamaan parhaalla mahdollisella sisällöllä.

Pysykää kanavillamme!

Lähteet:

Finnpanel TV-mittaritutkimus syys-lokakuu 2017 vs. syys-lokakuu 2016, 4+ vuotiaat, tavoittavuus vähintään 3 minuuttia yhtäjaksoista katselua

Kantar TNS TNS Metrix

Media Audit Finland

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot