Lähes neljä miljoonaa suomalaista seurasi jääkiekon MM-kisoja

Kaikkiaan Tanskan MM-kisoja seurasi 4.-20. toukokuuta yhteensä lähes neljä miljoonaa suomalaista, eli kolme neljäsosaa koko Suomen väestöstä.

Leijonien katsotuin ottelu oli Sveitsiä vastaan tappioon päättynyt puolivälierä, jonka keskikatsojamäärä oli 1,5 miljoonaa.

Katsojaluvuissa eivät ole mukana muut päätelaitteet kuin perinteinen televisio, eli esimerkiksi ravintolakatselu ja suoratoistopalvelun cmore.fi kautta tapahtunut katselu jäävät mittauksen ulkopuolelle.

Jääkiekon MM-kisojen huippujännittävä finaali Ruotsin ja Sveitsin välillä kokosi myöhään sunnuntai-iltana suomalaiset televisioiden ääreen. Ottelu tavoitti 1,85 miljoonaa katsojaa eli peräti joka kolmannen suomalaisen. Ottelun keskikatsojamäärä MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilla oli komeat 1,06 miljoonaa.

Ruotsin vei maailmanmestaruuden samalla tavalla kuin vuotta aiemmin, voittolaukauskilpailun jälkeen.

"MM-turnaus sai arvoisensa päätöksen. Ottelu oli todellinen trilleri. On alleviivaavaa, että yli miljoona suomalaista jännitti ruudun ääressä loppuun asti, vaikka Leijonien turnaus päättyi jo torstaina. MM-kiekko on tapahtumana yksi suurimmista ilmiöistä Suomessa", toteaa MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.

"Finaalin katsojaluvut olivatkin lopulta jopa suurempia kuin kahdessa Suomen ottelussa", Autero huomauttaa.

Katsojamäärät MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilla Suomen otteluissa sekä finaalissa:

5.5. Suomi-Etelä-Korea: Tavoittavuus: 1,34 miljoonaa / keskikatsojamäärä 0,87 miljoonaa

6.5. Latvia-Suomi: 2,11 miljoonaa / 1,22 miljoonaa

8.5. Suomi-Norja: 2,10 miljoonaa / 1,17 miljoonaa

9.5. Suomi-Tanska: 2,18 miljoonaa / 1,43 miljoonaa

12.5. Kanada-Suomi: 1,91 miljoonaa / 1,31 miljoonaa

13.5. Saksa-Suomi: 2,31 miljoonaa / 1,43 miljoonaa

15.5. Suomi-USA: 1,06 miljoonaa / 0,63 miljoonaa (Samana iltana lähetetyn ottelukoosteen keskikatsojamäärä oli 339 000 katsojaa)

17.5. Suomi-Sveitsi: 2,33 miljoonaa / 1,52 miljoonaa

20.5. Loppuottelu Ruotsi-Sveitsi 1,85 miljoonaa / 1,06 miljoonaa

Katsojalukujen lähde: Finnpanel Oy TV-mittaritutkimus, 4+ vuotiaat suomalaiset, katselu tv:stä kotitalouksissa. Tavoittavuus: Vähintään 3 minuuttia yhtäjaksoista katselua.


Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme