MTV on suurin kaupallinen televisioyhtiö

MTV:n marraskuu oli jälleen menestyksekäs. MTV:n kanavat keräsivät marraskuussa lähes puolet kaupallisen television kokonaiskatselusta. 

MTV vahvisti edelleen markkinaykkösen asemaansa marraskuussa. Marraskuussa jo lähes puolet 10-54-vuotiaiden kaupallisten kanavien prime time -katselusta suuntautui MTV:n kanaville. Niitä katsottiin myös myydyimmässä 25-44-vuotiaiden kohderyhmässä 33 % enemmän kuin Nelonen Median kanavia.

Myös tavoittavuudessa MTV on ylivoimainen: MTV:n kanavat tavoittivat marraskuun aikana 2,8 miljoonaa suomalaista päivässä, yli puoli miljoonaa enemmän kuin Nelonen Median kanavat.

Syksyn Koko ilta kotimaista -konsepti osoittautunut menestykseksi

MTV3-kanavan osuus on ampaissut nousuun Koko ilta kotimaista -ohjelmaputken myötä. Pelkästään MTV3-kanavan kaupallinen katseluosuus kello 19-22:30 välisenä aikana oli huikeat 38 % 10-54-vuotiaassa kohderyhmässä.

- Siitä hetkestä, kun lanseerasimme Koko ilta kotimaista -konseptin, on katsojaosuutemme kasvanut räjähdysmäisesti. Suomalaiset haluavat selkeästi katsoa itselle merkityksellisiä viihde- ja uutissisältöjä Maikkarin kanavilla. Tällä viikolla esittelemämme ensi kevään ohjelmauutuudet lisäävät uskoamme Koko ilta kotimaista -konseptiimme, eikä ei meillä ole aikomustakaan perääntyä siitä, kertoo MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund.

MTV3:n menestyksekkään marraskuun katsojasuosikkeihin kuuluvat mm. Maajussille morsian, Posse,Salatut elämät, Tähdet, tähdet, Ex-Onnelliset ja MTV:n uutiset. Mielensäpahoittaja-elokuva on katsotuin elokuva lähes 10 vuoteen yliyönlukujen perusteella. Alla kuvassa marraskuun katsotuimmat (paras jakso).

Ensi kevään ohjelmisto vahvempi kuin koskaan!

MTV haluaa palkita suomalaisia tv-katsojia lisäämällä jatkossakin kotimaisten menestysohjelmien määrää. Menestyksekäs Koko ilta kotimaista -konsepti jatkuu myös keväällä 2017 – 60-vuotisjuhlavuoden ohjelmisto on kovempi kuin koskaan!

MTV:n juhlavuoden kunniaksi ohjelmistossa nähdään laaja kattaus kaivattuja katsojien suosikkeja sekä aivan uusia ohjelmaformaatteja. 

Lähde: Finnpanel Oy, TV-mittaritutkimus, MTV Katsomo comScore DAx
Kaupalliset kanavat = mainosaikaa Suomessa myyvät kanavat, syksyllä 2016 yhteensä 18 kanavaa, joista MTV:n kanavia 5 (MTV3, Sub, AVA ja MTV Max & Juniori)

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme