Yökylässä Maria Veitola ja Kaappaus keittiössä starttasivat tammikuun huippuluvuin

Tammikuun alku on ollut MTV3-kanavan juhlaa, kun Yökylässä Maria Veitola ja Kaappaus Keittiössä valloittivat katsojat. Kumpikin ohjelma tavoitti lähes 800 000 suomalaista Maikkarilla.

Yökylässä Maria Veitolan ensimmäistä jaksoa 11.1. torstaina MTV3-kanavalta seurasi kaikkiaan lähes 800 000 suomalaista.

Keskikikatsojamääräksi jakso sai yhteensä 557 000, josta ensiesitys keräsi yli puoli miljoonaa katselua (503 000). Ensiesityksen katseluosuus oli erityisen korkea 25-54-vuotiaissa naisissa (38,7%). Ohjelmakäynnistyksiä MTV Katsomossa kertyi lisäksi melkein 20 000.

"Ihmiset ovat niin kiinnostavia! Mun lempiasioita elämässä ovat ajatteleminen, kyseleminen, kuunteleminen ja ihmisten katseleminen. Ne kaikki yhdistyy tässä ohjelmassa. On ihana mahdollisuus ja lahja, että me voidaan vaihtaa keskenämme ajatuksia elämästä ja ihmisyydestä", iloitsee Maria Veitola

Lisäksi Televisioakatemia palkitsi ohjelman 12.1. parhaan keskusteluohjelman Venlalla.

Yökylässä Maria Veitolan lisäksi toinen vahvasti kautensa aloittanut ohjelma on Kaappaus keittiössä, joka keittiömestari Kari "Kape" Aihisen johdolla palasi ruutuun muutaman vuoden tauon jälkeen maanantaina 15.1.

Ohjelma tavoitti MTV3-kanavalla lähes 800 000 suomalaista keskikatsojamäärän ollessa yhteensä 525 000 (MTV3, Katsomo).

Tuoreella tuotantokaudella tavataan mm. suurperhe, kimppakämppäläinen ja sinkkuna asusteleva eduskunta-avustaja, jotka kaikki todella tarvitsevat apua keittiöissään. Usein ruokailun kuntoonlaittaminen poikii paljon muutakin hyvää: työssä jaksamista, perheen kanssa yhdessäoloa, ja intoa tarttua jokapäiväiseen kokkaamiseen.

Kauden toisessa jaksossa ensi viikon maanantaina tutustutaan Lemiläiseen perheeseen, jossa äidillä on vahva asema keittiössä.

Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus, 4+ vuotiaat, tavoittavuus väh. 3 min yhtäjaksoista katselua.

Käytämme Spotti.fi-sivustollamme evästeitä parantaaksemme palvelumme käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme