Mainos
Mainos
kansikuva-nespresso

Kupillinen faktoja: Kahvi tuomittiin laittomaksi päihteeksi Ruotsissa

Kahvilla-sivuston Kupillinen faktoja -juttusarjassa paljastetaan viikottain mielenkiintoista nippelitietoa suomalaisten rakastamasta juomasta.

Kahvilla-sivuston uudessa juttusarjassa sukelletaan kahvikupillista syvemmälle kahvin kiehtovaan maailmaan. Tällä kertaa perehdytään kahvin historiaan laittomana päihteenä. Kahvi kiellettiin 1700-luvulla Ruotsissa kokonaan.

Kun kahvi tuomittiin laittomaksi Ruotsissa

Kahvi on historiansa aikana ehditty tuomita laittomaksi useamman kerran useammassa eri maailmanosassa.Tarinan mukaan kahvi kiellettiin Ruotsissa 1700-luvulla kuningas Kustaa III:n toimesta.Vuonna 1746 lakikirjoihin merkittiin, että kahvin ja teenjuonnin väärinkäyttö ja liiallinen juominen johtaa sakkoihin. Lisäksi juomien nauttimisesta piti maksaa suurta veroa. Kuningas uskoi vakaasti kahvin suorastaan tappaviin vaikutuksiin ja päätti siksi lopulta kieltää sen kokonaan. Kahvi oli siis laiton päihde. Rikkaat aateliset jatkoivat kuitenkin kahvinjuontia.

Kuningas testasi kahvia vangeilla – kuinkas sitten kävikään?

Todistaakseen kahvin vaarat, Kuningas Kustaa III:s päätti toteuttaa pienimuotoisen kahvitutkimuksen kuolemaantuomituilla vangeilla, jotka sattuivat olemaan identtiset kaksoset. Kuningas muutti kaksosten tuomiota niin, että toinen kaksosista joutui juomaan päivittäin kolme pannullista kahvia ja toinen kolme pannullista teetä. Näin kunigas uskoi todistavan kahvin vaarallisuuden. Valitettavasti kuningas ehti kuitenkin menehtyä itse ennen kuin kumpikaan kaksosista. Teetä juonut vanki eli 83-vuotiaaksi ja kahvinjuoja jopa vanhemmaksi. Tämän jälkeen Ruotsin hallitus päätteli, ettei kahvi voi olla niin pahaksi terveydelle ja juoma muutettiin jälleen lailliseksi.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme