Mainos
Mainos
kauneusvinkit kansikuva nainen kauneus (5)

KUVAT: Kukkia ja kimallusta – koristele hiuksesi kevätjuhliin tähtien tapaan

Hiuskoristeet ovat nyt kovassa suosiossa maailmantähtien kutreilla. Inspiroidu tähtien koristelluista kampauksista, joissa eritoten aidot kukat ovat isossa roolissa.

Vuoden yksi odotetuimmista muotigaaloista, Met-gaala 2015, toi punaiselle matolle aimo annoksien kukkia ja kimalletta – nimittäin hiuksissa.

Hiuskoristeet kuuluvat eittämättä tämän kevään ja kesän trendikampauksiin. Kukat ja hennot, itämaista herkkyyttä henkivät koristeet sopivat niin juhlaan kuin arkeen, esimerkiksi kevätjuhlaan, häihin tai vaikkapa festareille. Inspiroidu tähtien kampauksista!

Kukkia, kukkia ja lisää kukkia!

Näyttävät kukkakoristeet sopivat myös toispuoleisesti: kiharra hiukset huolettomille laineille tai retromaisille kiharoille ja sijoita koriste jommalle kummalle puolelle päätä. Älä pelkää, että kukkia olisi liikaa: kukkakuviot voivat koristaa niin asua, ja jatkua hiuksissa.

Onko kukkaseppeleen teko hallussa? Laulaja Selana Gomez hurmasi aidoilla kukkasilla. Näyttävät orkideat oli kiinnitetty jättikokoisen nutturan ympärille. Valkoiset kukat toimivat myös jatkumona Gomezin valkoiselle leningille.

Diane Krugerin hiukset olivat keijukaismaisen rennot, ja niihin sai loihdittua herkkyyttä aidoilla kukilla.

Rennot hiukset kruunataan koristein

Tässä pikakampaukselle inspiraatiota! Näyttelijä Kate Hudsonin kullankimalteinen hiuskoriste kiersi rennosti ylös nostetun nutturan ympäri. Kukkakuvioitu hiuskoriste painottui eritoten vasemmalle sivulle. Jälleen hiuskoriste sointui täysin asun kanssa.

Kruunu kutreilla tuo ryhtiä

Laulaja Rihannan polkkatukan latvat olivat käännetty nuorekkaasti ulospäin. Kampaukseen mielenkiintoisen lisän toi  kultainen hiuskoriste. Itämaista tunnelmaa!

Zendaya puolestaan näytti prinsessalta kruunukoristeen kanssa, joka veti etuhiukset pois silmiltä. Näyttävä, mutta myös kätevä koriste.

Nosta skarppi ponnari ylös

Laulaja  Beyonce nosti poninhännän pikkumyy-nutturan korkeudelle. Peitä ponnari omilla hiuksillasi: kierrä pompulan ympärille hiuksia, kiinnitä pinnillä.

Pitsi henkii vanhan ajan glamouria

Pitsinen hiuskoriste henkii juhlavuutta, vanhahtavaa Hollywood-glamouria. Vanessa Hudgens ja Lily Collins luottivat Met-gaalassa hentoon pitsiin.

 Näyttävä silmämeikki ja punaiset huulet kruunaavat lookin.

Kaipaatko inspiraatiota? Katso MTV Lifestylen kampausvinkit!

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme