Mainos
Mainos
kauneusvinkit kansikuva nainen kauneus (5)

Kysely paljasti puutteet tuhansien suomalaisnaisten ihonhoidossa: Tärkeät tuotteet jäävät käyttämättä

Päivävoide, yövoide, seerumi, kasvovesi... erilaisia ihonhoitotuotteita on aikamoinen määrä, mutta jokaiselle on oma käyttötarkoituksensa. Lähes 2 800 suomalaisnaista kertoi omista päivittäisistä ihonhoitorutiineistaan. Kyselyssä kävi ilmi, että ihon kokonaisvaltainen hoitaminen aloitetaan alle 20-vuotiaana, mutta tärkeitä ihonhoitotuotteita ei kuitenkaan käytetä päivittäin.

Kauneusvinkkien Suuren Kauneuskyselyn* mukaan yli 44 prosenttia kertoo aloittaneensa ihonhoitotuotteiden säännöllisen käytön 15–20-vuotiaana. Kyselyyn vastanneista suomalaisnaisista toiseksi eniten, 32 prosenttia, puolestaan kertoi aloittaneensa ihonhoidon jo alle 14-vuotiaana. Ainoastaan kuusi prosenttia kertoi, ettei käytä ihonhoitotuotteita lainkaan. Kyselyyn osallistui lähes 2 800 ikähaarukaltaan 15–65-vuotiasta naista.

Kyselyssä selvisi, etteivät suomalaisnaiset käytä päivittäin sellaisia ihonhoitotuoteita, jotka ovat tarkoitettu käytettäväksi säännöllisesti päivittäin. Kyseisten hoito- ja puhdistustuotteiden käytön kuuluisi olla osa päivittäistä ihonhoitorutiinia muun muassa ihon kosteustasapainon ja hyvinvoinnin säilyttämiseksi.

Eniten päivittäisessä ihonhoidossa suomalaiset suosivat päivävoidetta. Kasvovesi oli lähes puolelle vastanneista päivittäinen ihonhoitotuote.

Mitä tuotteita suomalaisnaiset käyttävät päivittäisessä ihonhoidossa?

1. Päivävoide (79 prosenttia vastanneista)

2. Kasvovesi (46 prosenttia)

3. Silmänympärysvoide/geeli (42 prosenttia)

4. Yövoide (42 prosenttia)

5. Kuorintavoide (21 prosenttia)

6. Seerumi (12 prosenttia)

7. Naamio (9 prosenttia)

8. Ei mitään (8 prosenttia)

Mutta miksi näitä ihonhoitotuotteita kannattaa käyttää päivittäin ja mikä tuotteiden tarkoitus oikein on? Lue alta vinkit!

Ohjeet päivittäiseen ihonhoitoon:

Päivävoide

Kyselyssä kävi ilmi, että päivävoide oli suosituin ihonhoitotuote iästä riippumatta: sitä käyttivät suhteellisen ahkerasti niin 15-vuotiaat nuoret kuin yli 60-vuotiaat suomalaisnaiset. Mitä enemmän ikää tuli, sitä suositummaksi tuote muuttui.

Päivävoiteen käyttötarkoitus: Aamuisin puhtaalle iholle levitettävä päivävoide kosteuttaa ja suojaa ihoa ympäristön rasituksilta, kuten esimerkiksi saasteilta.

Kuinka usein? Kerran päivässä. Levitä päivävoidetta joka aamu kasvojen ja kaulan iholle puhdistuksen jälkeen.

Yövoide

Yövoidetta käyttivät ahkerimmin 55–65-vuotiaat ja vanhemmat naiset. Yövoiteen merkitys osana päivittäisiä ihonhoitorutiineja nousi ryminällä iän karttuessa.

Yövoiteen käyttötarkoitus: Yövoiteen koostumus on täyteläisempi kuin päivävoiteen. Yövoide ravitsee ja hoitaa ihoa nukkuessasi: yöllä ihon toiminnot ovat vilkkaimmillaan, jolloin iho pystyy hyödyntämään raaka-aineiden tehon parhaiten.

Kuinka usein? Levitä yövoidetta joka ilta kasvojen ja kaulan iholle puhdistuksen jälkeen.

Kasvovesi

Kasvovettä käytti päivittäin lähes puolet 15–45-vuotiaista naisista, mutta sen päivittäinen käyttö laski neljäänkymmeneen prosenttiin vanhemmilla naisilla. Muun muassa kauneuden asiantuntija Tarja Gallacher suosittelee kuluttajia käyttämään kasvovettä jokaisen puhdistuksen yhteydessä.

Kasvoveden käyttötarkoitus: Kasvovedellä viimeistellään ihon puhdistus. Kasvovesi puhdistaa iholta viimeisimmätkin liat, tasoittaa ihon pH-arvoa sekä kosteuttaa ihoa.

Kuinka usein? Kaksi kertaa päivässä: aamulla ja illalla ihonpuhdistuksen yhteydessä.

Silmänympärysvoide

Silmänympärysvoidetta tai -geeliä käytti yli 50 prosenttia 35–55-vuotiaista naisista, mutta yllättäen tuotteen päivittäinen käyttö alkoi vähentyä iän lisääntyessä. Silmänympärysvoidetta kuitenkin kannustetaan alkaa käyttää säännöllisesti jo 20 ikävuoden kieppeillä, kun ikääntymisen ensimmäiset merkit alkavat näkyä iholla.

Silmänympärysvoiteen käyttötarkoitus: Herkälle ja ohulle silmänympärysiholle tulee herkästi ryppyjä. Silmänympärysvoiteen avulla voidaan estää ihon kuivumista ja sitä kautta ennaltaehkäistä kuivuudesta johtuvien pintaryppyjen syntyä.

Kuinka usein? Kaksi kertaa päivässä. Taputtele pieni pisara silmänympärysvoidetta silmänympärysalueelle ennen päivä- ja yövoidetta.

Seerumi

Seerumin käyttäminen omissa päivittäisissä ihonhoitorutiineissa nousi 35-vuotiaana: kuitenkin seerumia käytti päivittäin vain alle 20 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista.

Seerumin käyttötarkoitus: Seerumi tehostaa hoitovoiteen imeytymistä ja vaikutusta. Seerumi on hyvin ohkainen, joten se ei yksinään riitä. Seerumi levitetään puhtaalle iholle ennen kosteusvoidetta.

Kuinka usein? Kaksi kertaa päivässä tai tarpeen mukaan. Seerumia käytetään tavallisesti päivä- tai yövoiteen alla.

Kuorintavoide

Kuorintavoiteen käyttö oli suositumpaa nuorena, kuin aikuisena. Hieman alle 30 prosenttia 15–35-vuotiaista suomalaisnaisista käytti kuorintavoidetta säännöllisesti päivittäin. Kuorintavoidetta ei kuitenkaan suositella käyttämään päivittäin varsinkin jos iho on herkkä.

Kuorintavoiteen käyttötarkoitus: Kuorinnan tarkoitus on poistaa ihon pinnalle kerääntyneitä kuolleita soluja, jotka tekevät ihon pinnasta samean ja epätasaisen.

Kuinka usein? Kerran viikossa.

Naamio

Suomalaisnaiset käyttivät naamiota päivittäisessä ihonhoidossa tasaisesti iästä riippumatta: noin 10 prosenttia kertoi käyttävänsä naamiota päivittäin. Todellisuudessa naamion käyttöä suositellaan pari kertaa viikossa tai aina tarvittaessa.

Naamion käyttötarkoitus pähkinänkuoressa: Naamio on tehohoito, jolla voi olla virkistävä, kosteuttava tai hoitava vaikutus. Naamiota pidetään puhdistetuilla kasvoilla noin viisi minuuttia ennen puhdistusta.

Kuinka usein? 1–2 kertaa viikossa.


Lähde: Suuri Kauneuskysely 2013 (tiedot kerätty 28.5.–9.8.2013)

Uusimmat: Ihonhoito

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme