Mainos
Mainos
kauneusvinkit kansikuva nainen kauneus (5)

Miten suomalainen nainen hemmottelee itseään?

Kiireiden hellittäessä vihdoinkin olisi aikaa myös itselleen – mutta osaako ja ennen kaikkea haluaako suomalainen nainen hemmotella itseään? Kauneusvinkit-sivuston kyselyssä kävi ilmi, että suomalaisnainen hemmottelee itseään kotioloissa, keskimäärin viikoittain – mutta miten?

Kauneusvinkit-sivuston vuoden 2013 Suuren Kauneuskyselyn* mukaan 54 prosenttia vastanneista ei käy koskaan kasvo- tai muissa kauneushoidoissa. Mutta sen sijaan itseään ja ihoaan hemmotellaankin kotioloissa.

Kauneusvinkkien kyselyyn vastanneista lukijoista 63 prosenttia kertoi hemmottelevansa itseään kauneushoidoilla kotona, keskimäärin noin kerran viikossa. Suurin osa kertoikin hemmottelun koostuvan pitkälti omasta ajasta sekä ihonhoidosta: kasvonaamioista, kuorinnasta ja saunomisesta. Myös tunnelman luominen oli tärkeää: osa kertoi haluavansa sytyttää kynttilöitä ja kuunnella hyvää musiikkia.

37 prosenttia puolestaan kertoi, ettei hemmottelulle ollut joko aikaa, rahaa tai innostusta.

Näin suomalaisnaiset hemmottelevat itseään:

"Jos saan rauhan käydä saunassa yksin, niin nautiskelen sen lämmöstä ja teen itselleni kosteuttavan tai kuorivan kasvonaamion. Käytän välillä myös saunatuoksuja saadakseni aistini rentoutumaan. Muutenkin sauna on minulle hemmotteluhetki vailla vertaa."

"Hemmottelen itseäni viikoittain muun muassa jalkakylvyillä, kasvonaamioilla, hiusnaamioilla, tekemällä gourmeeruokaa ja nauttimalla lasillisen kuoharia tai itse tekemää drinkkiä."

"Teen itselleni jalkakylvyn ja kuorinnan kerran viikossa. Muutoin rasvaan jalat joka ilta. Se on välttämätöntä jos haluan jalkojen pysyvän kunnossa, muuten ne kuivuvat niin pahasti että iho halkeilee kunnolla"

"Teen kuorinnan kasvoille ja vartalolle joka maanantai: tympeä, harmaa maanantai saa piristysruiskeen ja näin jaksan koko viikon jälleen töissä. Iltaisin herkuttelen hedelmillä ja katson Frendejä tai jotain elokuvaa kokoelmastani. Lisäksi sytytän kynttilöitä."

"Marketista on helppo käydä ostamassa kasvonaamio. Teen sellaisia usein itsekin esimerkiksi avokadosta. Aikaa menee noin parisenkymmentä minuuttia ja teen naamion yleensä illalla suihkun yhteydessä. Aamulla on ihanan raikas olo."

"Pari kertaa viikossa kuorin kasvot ja vartalon ja noin kerran viikossa laitan kasvoilleni virkistävän kasvonaamion. Joskus kuorin käsiä ja jalkoja niille tarkoitetulla, aivan ihanan tuoksuisella kuorintavoiteella. Hyvät tuoksut saavat minut rentoutumaan."

"Hemmottelen kasvohoidoilla joka toinen viikko ja jalkahoidoilla. Ensin kasvohoito, sitten telkkari päälle ja jalat rentoutumaan jalkakylpyyn johon on lisätty eucalyptuskylpysuolaa. Lasi viiniä kaveriksi, jos sitä sattuu olemaan."

"Kerran pari viikossa kasvojen kuorinta ja sen jälkeen naamio. Koko vartalon kuorin kerran viikossa ja rasvaan sen joka päivä. Jalkahoidon teen pari kertaa kuukaudessa ja käsihoidon."

"Varsinkin syksyisin ja talvisin pitkät hiukseni vaativat välillä öljyhoitoja. Lisäksi hemmottelen itseäni eettisesti ja ilman eläinkokeita tuotetuilla kasvonaamioilla. Hemmottelutuokion kruunaa lempisuitsuke ja kupponen vihreää lempiteetäni. Kuulokkeista vielä maailman parasta musiikkia niin hemmotteluhetki on täydellinen."

"Jalkakylvyllä silloin kun muistan ja sitten melko usein tulee koko vartalo rasvattua tai öljyttyä suihkussa/saunassa käynnin jälkeen. Selkä varsinkin, muut osiot hieman harvemmin. Ja riippuu vuodenajasta: talvella usein ja kesäisin ei oikein ollenkaan, kun kesällä iho pysyy yleensä tarpeeksi kosteana jo muutenkin. Ani harvoin tulee tehtyä ihon kuorinta."

"Olen oppinut, että on tärkeää antaa itselleen aikaa ja käydä koko kroppa päästä varpaisiin läpi; kuoria iho, käyttää erilaisia kasvovoiteita, helliä hiuksia... Olen myös oppinut, että erilaiset tuoksut ovat tärkeitä: vanilja ja kookos kuuluvat lemppareihin. Niiden tuoksu rauhoittaa ja saa ajatukset muualle."

"Hemmottelen itseäni viikonloppuisin, koska arkisin teen pitkää työpäivää. Keskityn hoitamaan lähinnä hiuksiani, sillä ne ovat vaalennusten takia menneet huonoon kuntoon. Saunan lauteille makoilemaan mennessä jätän erilaisia hoitoja myssyn alle vaikuttamaan. Toki lasillinen kuoharia kuuluu hemmotteluhetkiin, ja ehdottomasti kynttilöitä!"

"Ei ole aikaa hemmotella itseään"

Kyselyyn vastanneista 37 prosenttia totesi, ettei hemmotellut itseään kotona. Lukijat vetosivat muun muassa kiireisiin ja rahanpuutteeseen. Osa myös kertoi haluavansa tulla hemmotelluksi kauneushoitoloissa.

"Kaikki aika töiden jälkeen menee perheen ja kahden aktiivisen koiran kanssa harrastaen."

"En, tai oikeastaan hyvin harvoin. Ei tunnu oikein olevan aikaa sellaiselle, enkä oikein osaisikaan. --- Ei ne "hemmottelujutut" tunnu muutenkaan miltään hemmottelulta jos ne kuitenkin joutuu itse tekemään. Hemmottelua on se kun saa itse vain köllötellä ja joku muu tekee. Tähän ei kyllä minulla ole varaa."

"Ei ole aikaa. Vuorotyö vie aikaa ja kun perhe on vielä pyöritettävänä ja loppujen lopuksi ei jää rahaa ostaa mitään ylimääräistä. Monet tuotteet on liian kalliita, kun on suurperhe."

"Periaatteessa en koska käyn mieluummin kauneushoitoloissa hemmottelemassa itseäni; ripset kolmen vkon välein, kynnet neljän vkon välein, kampaajalla viiden vkon välein ja sokeroinnissa seitsemän viikon välein."

"Ei kiinnosta itseni puunaaminen ja tuunaaminen. Jos haluan hemmottelua, menen teatteriin tai taidenäyttelyyn. Tai vain luen hyvää kirjaa, katson mieltäylentävän elokuvan tai soitan ystävälle, mahdollisesti kuoharin kera, jos olen sillä tuulella. Toki jokin kauneushoitokin voisi käydä hemmottelusta, jos joku muu sen minulle tekisi ja saisin vain olla ja nautiskella olostani. Ei kuitenkaan mikään karvanpoisto tai muu kivulias juttu, vaan vaikkapa jalkahoito."

Lue myös:


(MTV LIFESTYLE)

Lähde: Kauneusvinkit-sivuston Suuri kauneuskysely 2013: *Suureen kauneuskyselyyn 2013 osallistui lähes 2 800 henkilöä

Uusimmat: Ihonhoito

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme