Mainos
Mainos
kauneusvinkit kansikuva nainen kauneus (5)

Prinsessa Dianan kauneuden salaisuudet

Prinsessa Dianan meikkitaiteilijana toiminut Mary Greenwell kertoo, mitä kaikki naiset voivat oppia sydänten prinsessan kauneusrutiineista.

17 vuotta prinsessa Dianan kuoleman jälkeen meikkitaiteilija Mary Greenwell paljastaa rakastetun prinsessan kauneusrutiineja Stylist.co.uk -sivuston haastattelussa.

Diana oli tunnettu virheettömästä ihostaan. Greenwellin mukaan siitä oli kiittäminen paitsi geenejä, myös prinsessan tarkkaa ihonhoitorutiinia. Diana puhdisti ja kosteutti kasvonsa kahdesti päivässä ja käytti tunnollisesti kasvovettä.

– Diana oli hyvin tarkka ihostaan. Hän poisti aina meikkinsä päivän päätteeksi ja levitti meikkiä vain puhtaalle iholle.

Greenwellin mukaan tästä olisi naisilla yhä opittavaa. Lisäksi hän painottaa riittävän unen, urheilun ja ruokavalion merkitystä.

– Diana vähensi myös alkoholin nauttimista, ja siksikin hänen ihonsa oli täydellinen. Naisten tulisi nykyään huolehtia itsestään samalla tavalla.

Diana muistetaan sinisestä silmänrajauskynästä, joka oli muotia 1980-luvulla. Greenwell kertoo opettaneensa prinsessan eroon sinisestä silmämeikistä, ja niin Diana innostui kokeilemaan uusia meikkityylejä ja värejä. Hän rohkaisee muitakin naisia irrottautumaan pinttyneistä meikkirutiineista.

Näin Greenwell kuvailee prinsessan päivittäistä meikkiä:

– Aloitimme aina levittämällä kosteusvoidetta. Käytimme täydellisesti ihonsävyyn sointuvaa meikkivoidetta ja peiteväriä silmien ympärillä. Lisäksi käytimme vähintään ripsiväriä, kevyttä poskipunaa ja hänen mielensä mukaista huulipunaa.

– Opetin häntä varmistamaan myös itse meikatessaan, että ripsiväriä levittyi myös ripsien juuriin.

Lähde: Stylist.co.uk

Uusimmat: Kauneutta maailmalta

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme