Mainos
Mainos
kauneusvinkit kansikuva nainen kauneus (5)

Meikkaisitko vielä näin? 1980-luvulla meikkiä oli "paljon ja joka paikassa"

1980-luvun meikkitrendejä olivat esimerkiksi paksut kulmakarvat ja värikkäät luomivärit, joita käytettiin kaikkia kerralla. Väriä sai olla muuallakin kuin silmäluomella.

Paksut kulmakarvat. Turbotukat. Värikylläiset luomet.

Meikkaaja-maskeeraaja Mariela Sarkima on nähnyt ne kaikki.

– Olen syntynyt 1979. Olen 1980-luvulla tehnyt ensimmäiset meikkikokeiluni. Tuli testailtua jotakin pientä äidin Yves Rocherin paleteista. 1990-luku on minulle rakkain vuosikymmen, sillä silloin olen valmistunut meikkaaja-maskeeraajaksi, Sarkima sanoo.

Menneiden vuosien kauneusihanteet ovat hänelle tuttu juttu. Osa tyyleistä on kantanut myös tähän päivään asti.

"Luomiväripaletti piti laittaa kasvoille kokonaan"

Eräs 1980-luvun kauneusikoneista oli Brooke Shields. Lapsimallina Eileen Fordin mallitoimistossa toiminut Shields tuli tunnetuksi elokuvasta Pretty Baby, ja esiintyi jo 14-vuotiaana Voguen kannessa. Hän on vieraillut myös sarjoissa Muodon vuoksi ja Miehen puolikkaat.

– Hän näyttää, mikä on ollut meikin ydin: sehän on ollut se, että meikkiä on paljon ja joka paikassa! Luomiväripaletti piti laittaa kasvoille kokonaan, kaikki sävyt, Sarkima kuvaa.

Amerikkalaiskaunotar Brooken hiukset kertovat kasarin tarinaa. Isot hiukset olivat ihailun kohde. Toinen kauden sankaritar, Heather Locklear, esiintyi 1980-luvun hittisarja Dynastiassa Sammy Jo Dean Carringtonina runsaine hiuspehkoineen. 1990-luvun lapsille Locklear on tuttu Melrose Placesta.

Brooke Shieldsin "jutuksi" Sarkima kuitenkin nostaa hiusten sijaan kulmakarvat. Kasarilla ne saivat kasvaa rauhassa – toisin kuin nykyään.

– Kulmia ei silloin nypitty. Ne saivat olla paksut, siellä sai olla ylimääräistä karvaa, joka 2010-luvulla yleensä nypitään pois, että saadaan kulmaluu esiin. Luomiväriä levitettiin ylös saakka. Mielestäni on hauskaa, ettei kulmaluuta välttämättä korostettu vaalealla, vaan siellä saattoi olla esimerkiksi vihreää.

Madonna, tyylin kameleontti

Kasarista tuskin voi puhua mainitsematta erästä ehdotonta tyyli-ikonia – Madonnaa. Myös hän toi ilmi kasarin trendejä: kulmat olivat karvaiset ja luomiväri levitettiin karvan päälle asti.

– Miten se menisi läpi tänä päivänä? En tiedä. Silloin se on näyttänyt hirveän hyvältä. Madonnahan on tyylin kameleontti, mutta 1980-luvulla hänet muistetaan Who’s that girl -elokuvan vähän räkänokkaisena, mutta samalla superkauniina pop-kuningattarena, Sarkima sanoo.

Väriä sai olla muuallakin kuin silmäluomella. Myös Madonnasta löytyy useita kuvia, joissa hän käyttää värillisiä kynsilakkoja.

Who’s that girl -elokuva on itselleni sellainen, josta olen ajatellut "olisinpa tuo nainen". Itse muistan, että yritin ehkä vuonna 1989 ollessani kolmasluokkalainen etsiä värikästä kynsilakkaa. Värikkäin, jonka löysin, oli helmiäisaprikoosi. Se oli ainoa ei-punainen tai ei-viininpunainen kynsilakka. Amerikassa kaikki oli toisin, siellä oli kunnon värejä, Sarkima muistaa.

Eräs 1980-luvun trendeistä oli sporttibarbiemainen ulkoasu – olihan Jane Fonda telkkarissa, ja aerobic kaikkien huulilla. Salille ei kuitenkaan lähdetty laittautumatta.

– Silloin oli vahva aerobic-trendi. Kasarilta ei kuitenkaan löydy yhtäkään jumppakuvaa, jossa luomiväripaletti ei olisi kaikkinensa kasvoilla, Sarkima sanoo.

– 1980-luvulla poskipuna nostettiin kasvoilla todella korkealle, silloin on ajateltu, että nostetaan ilmettä. Sanoisin, että se pätee edelleen. Jos poskipunan muoto on kolmiomainen ja se liukuu poskiluuta pitkin, se muotoilee kasvoja. En ehkä nostaisi punaa ihan ohimolle asti enää, hän miettii.

Kuvagalleria 10 kuvaa - katso

Madonnan look 1980-luvulla


Kasarin luonnollinen on musta paksu rajaus

1980-luvulla silmämeikki oli viisto, kissamainen, jopa siipimäinen. Vaikka meikkiä on lähtökohtaisesti ollut paljon, vallalla oli myös raikkauden teema.

– On käytetty aurinkopuuteria, näytetty raikkaalta ja saatu iho hehkumaan. Kun katsotaan silmiä, kasarin luonnollinen on se, että on musta paksu rajaus ja ympärillä oranssia. Vihreää, oranssia, violettia ja mustaa! Sarkima sanoo.

– Tämän hetken trendinä on meikata joko silmät tai huulet. Harvemmin on sitä, että laitetaan kaikkea. Kasarilla meikattiin posket, silmät, huulet, kaikki.

Kasari elää edelleen

Bowie vs. Jean-Paul Gaultier

David Bowie
David Bowie 1980-luvulla Copyright: All Over Press. Kuva: Paul Slattery.
Jean-Paul Gaultier, 2013 (3)
Jean-Paul Gaultier, 2013 Copyright: Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press. Kuva: REX/All Over Press.

Miten menneet trendit vaikuttavat tähän päivään?

Vaikka 1980-luku näyttää kuvissa koomiselta ja sirkusmaiselta, trendi elää edelleen. Esimerkiksi muotisuunnittelija Jean-Paul Gaultier on näytöksessään käyttänyt vaikutteita 1980-luvulta.

Näytöksissä on Sarkiman mukaan David Bowien ja Ziggy Stardustin meininkiä sekä uusintoja kasarimeikeistä.

1980-luvun voi tuoda rohkeasti nykyaikaan käyttämällä paljon aurinkopuuteria ja lisäämällä tyyliin raikasta ulkoilmahenkisyyttä. Yksi osa lookia ovat vahvat kulmat.

Meikkiä ei kuitenkaan kannata levittää kasvoille liikaa. Koko väripaletin käyttämisen kerralla voi jättää aidon 1980-luvun aarteeksi.

Kuvagalleria 6 kuvaa - katso

Jean-Paul Gaultier, 2013


Uusimmat: Meikit

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme