Mainos
Mainos
kauneusvinkit kansikuva nainen kauneus (5)

Varusta meikkipussisi näillä tuotteilla

Meikkipussin ei tarvitse pursuta tuotteita, saadakseen itselleen hyvän meikin aikaiseksi. Meikkaaja-maskeeraaja Emma Räsänen nimeää kuusi tuotetta joilla jokainen selviää.

Meikkivoide

Meikkivoiteen tehtävä on tasoittaa ison sävyä ja tehdä pohja muulle meikille. Epäsiisti pohja saa muun meikin näyttämään suttuiselta. Räsänen kehottaa meikkipohjaa tehtäessä mahdollisimman luonnolliseen lopputulokseen.

– Meikkivoide tulee valita ottaen huomioon ihotyyppi ja ihon sävy.

Räsänen myös muistuttaa, että ihon kunnosta huolehtiminen on luonnollisen meikkipohjan perusedellytys.

Puuteri

Puuterin tarkoitus on kiinnittää meikkivoide ja viedä iholta pois ei toivottu kiilto. Paras valinta on väritön irtopuuteri

– Irtopuuteri on hienojakoisempi kuin kivipuuteri, jolloin se ei näy kasvoilla eikä oikein levitettynä tee ihoa tunkkaisen oloiseksi.

Poskipuna

– Jos saisin valita vain yhden meikkituotteen päivittäiseen käyttöön, olisi se ehdottomasti poskipuna, Räsänen sanoo.

Poskipuna tuo väsyneille kasvoille terveen hehkun. Se myös korostaa silmien väriä ja vie huomion pois esimerkiksi ihon virheistä.

Ripsiväri

Ripsiväri tuo silmät esiin pienellä vaivalla ja on nopea laittaa. Hyvä ripsiväri ei paakkuunnu eikä varise päivän aikana.

Kulmaväri

Kulmakarvojen oikeaoppinen ehostus tuo kasvoille ryhtiä ja huolitellun ilmeen. Tällä hetkellä muodissa on luonnolliset kulmakarvat. Esimerkiksi puuterimainen kulmakarvaväri siveltimellä levitettynä on hyvä vaihtoehto. Mikäli meikistä tulee liian raskas, on se helppo keventää kulmakarvaharjalla harjaamalla.

– Tätä kannattaa harjoitella, sillä liian raskas kulmakarvameikki tekee olemuksesta helposti vihaisen näköisen.

Huulipuna

Huulipuna viimeistelee meikin. Sen kanssa tulisi käyttää rajauskynää, jotta huulimeikki pysyisi siistinä.

Huulipunasävyn valinnassa kannattaa ottaa huomioon omien mieltymysten lisäksi muun muassa ihon ja hiusten väri sekä huulten muoto, esimerkiksi tummat värit pienentävät pieniä huulia entisestään.

Räsänen kehottaa satsaamaan perusmeikkeihin ja antaa ammattilaisen valita oikeat tuotteet ja sävyt.

– Hyvä keino, on ostaa henkilökohtainen meikkiopastus, jossa valitaan asiakkaalle sopivat tuotteet ja opastetaan niiden käyttöön. Tämä avulla välttyy harmittavilta virheostoksilta ja meikkipussiin päätyy vain tarpeelliset tuotteet.

Meikkien ohella tärkeitä ovat myös oikeat välineet. Niiden laatuun kannattaa panostaa ja oikein huollettuina siveltimet kestävät käytössä vuosia.

– Meikkivoiteen levitykseen on suositeltavaa käyttää sivellintä tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Myös puuteri kannattaa levittää puuterisiveltimellä, mikäli haluaa välttää liian mattaista lopputulosta.

Räsänen kehottaa kiinnittämään huomiota myös kynsiin.

–Hyvin hoidetut kädet antavat itsestään huolta pitävän vaikutelman.

Kynsien perushuoltoon kuuluu viilaus, kynsinauhojen huoltaminen ja käsien kosteutus. Erilaiset kynsilakat ja kynsikoristeet ovat helppo keino saada väriä olemukseen.

Räsänen muistuttaa värilakkojen käyttäjiä myös aluslakasta joka ehkäisee oman kynnen värjääntymisen ja päällyslakasta joka lisää lakan pysyvyyttä.

Lue myös:

Cyrila Cibulka cyrila.cibulka(at)mtv.fi

Uusimmat: Meikit

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme