Mainos
kauneusvinkit kansikuva nainen kauneus (5)

"Violetit ja mutaiset" – tämä 1990-luvun meikkitrendi ei imarrellut ketään

Valkoiset kasvot, nudehuulet, puuteria pintaan. Aivan – nyt ollaan 1990-luvun ytimessä.

– Olen ysärityttö, meikkaaja-maskeeraaja Mariela Sarkima toteaa nostalgisesti.

Parinkymmenen vuoden takaiset meikkitrendit ovat hänelle rakkaita, sillä Sarkima valmistui ammattiinsa 1999. Nykyisin "ysärimeikit" tosin nostattavat monelle nolostuttavia muistoja.

– Mitä 1990-luvulla oli? Siskonmakkarahuulet, mattaisa nudepuna. Silmämeikki ei enää ollut viisto eikä niin suttuinen kuin 1980-luvulla. Olen 1999 valmistunut meikkaaja-maskeeraajaksi, mutta tein ensimmäiset kuvaukseni jo vuonna 1997. Silloin minut oli opetettu niin, että silmämeikissä pitää olla varjostus, valo, rajaus ja kunnon ripset. Se oli mielestäni 1980-luvun jälkimaininkia, Sarkima toteaa.

Esimerkiksi Janet Jacksonin 1990-luvun kuvista näkee, mikä vuosikymmenessä muuttui. Kulmakarvat; 1980-luvulla ne vielä rehottivat.

– 1990-luvulla ne nypittiin. Kuinka moni nyppi kulmat liian kapeaksi? Moni teki sen. Luulen, että se on ollut vastareaktio 1980-luvulle, jolloin karvat näkyivät. Ne piti 1990-luvulla nyppiä pois, ja lisäksi kaventaa ylhäältä ja alhaalta, jotta sai oikein kaarevan kulmakarvan. Sitten valkoista kulmaluulle, jotta varmasti luut näkyivät salamalla otetuissa kuvissa, Sarkima kuvaa.

Spice Girls – tietenkin

Vaikkei 1990-luvulla enää tarvinnut kasarityyliin käyttää kaikkia luomiväripaletin sävyjä samaan naamaan, meikkaustyyli oli silti monivärinen ja kolmiulotteinen.

– Käytettiin enemmän murrettua sävymaailmaa. Huulista muistan Outi Brouxin kauneuslehteen tekemän ohjeen vuodelta 1996, leikkasin sen nuorena tyttönä lehdestä. Ohjeessa ihailin makeita kolmiulotteisia huulia, joissa oli rusehtavan sävyjä reunoilla ja huuli muotoutui keskustaa kohti. Meitä opetettiin (koulussa) laittamaan valokynää huulen keskelle ja häivyttämään se, jolloin huulesta tulisi oikein pullea. Nykyisin se olisi duckface, Sarkima miettii.

Ysärityyliin vaikutti vahvasti myös populäärikulttuuri: tv-sarja Frendit sekä pop-artistit, kuten naisryhmä TLC sekä laulajat Britney Spears ja Christina Aguilera. esiintyivät Suosikki-lehdessä viimeisen päälle meikattuina. Silmämeikissä laitettiin vaaleaa hehkua luomelle ja tehtiin jopa nykystandardeilla kelvollinen smoky eyes -tyyppinen meikki.

– Muistan tyttöbändi TLC:n musiikkivideot, joita katsoin Music Televisionilta. Meikit olivat niin makeita, Sarkima kuvaa.

Sitten tuli Spice Girls. Tietenkin.

– Jos katsotaan bändikuvan rajauksia, ne ovat vahvat. Silmää rajattiin paljon. Britney Spearsilla puolestaan näkyi smoky eyes- henkeä, siinä oli sinertävän ja metallinhohtoisia sävyjä.

Kuvagalleria 9 kuvaa - katso

Spice Girlsin meikkityylejä


Pullukkahuulet ja valkoiset naamat

1990-luvun meikissä näkyivät selkeästi nude-huulet – eivätkä ne olleet siistit.

– 1990-luvulla nude on ollut vähän violetihtava, mutainen, verrattuna tämän hetken nudeen, Sarkima sanoo.

Nypittyjen kulmien parina nähtiin kalmankalpeuteen asti taittuvia vaaleita meikkipohjia. Sarkima ei osaa sanoa, mistä vaaleanviileä villitys lähti.

– Jos googlettaa "90s make-up", sieltä tulee valkoisia naamoja. Mieleeni tulivat Suomesta Aikakoneen Sani ja Movetronin Päivi. Näen heidän promokuvansa: valkea naama, kaarevat kulmakarvat ja matta- tai nudehuulet, Sarkima miettii.

Valkoisuus ei kuitenkaan riittänyt. Jos luulit Instagramin olevan ensimmäinen filtteröintityökalu, olet väärässä.

– 1990-luvun lopussa opettelin itse kuvien ottamista ja filmien kehittämistä. Oli olemassa krossikehitys, jossa ihosta tuli todella kellertävä. Nyt Instagramissa on filtteri, joka tekee kuvasta ysärihtävän, kummallisen keltaisen.

Meikkipohja oli 1990-luvulla paljon paksumpi kuin nykyään, ja puuteria käytettiin aivan eri tavalla – suorastaan antaumuksella.

– Usein nykyään, kun annan naisille meikkivinkkejä, sanon monesti, että älä puuteroi, jos ei ole tarvis. Nykyään meikkivoiteet ovat ohuita ja niissä on vahva, hyvä pigmentti sekä ikään kuin puuteri jo seassa. Ihon pinnasta tulee samettinen valmiiksi. Riittää, että nenänpielet, nenän kärjen ja leuan puuteroi, Sarkima neuvoo.

Kasvojen muokkaus tulee taas

Jokaisen ammattilaisen taustalla on ainakin yksi muusa. Tai tässä tapauksessa merkkiteos.

Sarkima muistaa edelleen meikkauksen superteoksensa, Kevyn Aucoinin Making faces -kirjan. Teos tilattiin jenkeistä, ja sillä kesti kolme kuukautta saapua Suomeen. Aucoin toi vahvasti esille sen, miten kasvoja voi muokata, ja omisti kasvojen korostamiselle oman aukeamankin.

– Harjoittelin jo yläasteaikana tekemään varjostuksia. Harjoittelin tekemään ryppyjä harmaalla kajalilla ja mietin, että jos haluaisin näyttää mummolta, mihin pitäisi laittaa varjoa, Sarkima muistaa.

Kun kasvojen muotoilu meikeillä oli keksitty, oli vuorossa toteutus. Toinen 1990-luvun keksintö auttoi – markkinoille nimittäin saatiin kunnollinen valokynä.

– Niitä oli aiemminkin, mutta 1990-luvulla valokynä koki oikean tulemisen.

Valokynä ei aina tehnyt autuaaksi. Sarkiman mukaan esimerkiksi huippumalli Naomi Campbellin kuvista huomaa, koska hänelle on sudittu valokynää. Vaaleinta sävyä käytettiin tummalle iholle, jolloin efekti korostuu valokuvissa.

– Salama paljastaa kaikkea mielenkiintoista! Nyt sävyjä onneksi on enemmänkin.

1990-luvulta tähän päivään siirtyneitä trendejä ovat varjostaminen, kasvojen korostaminen ja luuston muotoilu. Kasvojen muokkauksen hienompi nimi on contouring. Instagramissa realityjulkkis Kim Kardashian tuo ysäriltä tuttua muotia takaisin. 

– Tällä hetkellä naiset jälleen kerran pitkästä aikaa varjostavat ja korostavat. Muistan, että vielä pari vuotta sitten muotikuvauksia tehdessä kauneustoimittaja saattoi sanoa, ettei sitten mitään valoja ja varjoja, Sarkima kertoo.

Nyt kasvojen muotoilu kiinnostaa jälleen, varsinkin nuoria naisia ja bloggaajia, joiden tekemisiä tuhatpäiset yleisöt seuraavat herkeämättä.

– En välttämättä näkisi, että contouring-tekniikka olisi high fashion -kuvien juttu. Se on asia, joka kiinnostaa, josta kysytään koko ajan.

 

Uusimmat: Meikit

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot