Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

5 huikeaa terveyshyötyä – voitko enää olla syömättä omenoita?

Omenat ovat jo niin arkipäiväisiä hedelmiä, että ne jäävät usein trendikkäämpien hedelmien ja marjojen varjoon. Omenoista on kuitenkin valtava hyöty terveydelle. Lue!

Hurjasti ravintoaineita

Keskikokoisessa omenassa on neljä grammaa kuitua ja vain 95 kilokaloria. Sen lisäksi omenat ovat hyvä C-vitamiinin lähde.

Apua painonpudotukseen

Omenat hillitsevät nälkää, joten ne sopivat täydellisesti painonpudottajan ruokavalioon. Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että kuivatut omenat auttoivat tutkittavia karistamaan kiloja. Naiset, jotka söivät kuivattuja omenoita päivittäin vuoden ajan, pudottivat nimittäin jonkin verran painoaan ja sekä heidän kolesterolinsa että sydänsairausriskinsä laski. Floridan yliopiston tutkijat uskovat, että omenoiden antioksidantit ja pektiini (eräänlainen kuitu) ovat terveyshyötyjen takana. Tutkijat uskovat myös, että tuoreet omenat olisivat vielä tehokkaampia.

Sydämelle ystävällinen

Myös Iowassa tehdyn tutkimuksen mukaan omenoista on hyötyä sydämen terveydelle. Tutkimuksessa seurattiin 34 000 naista liki 20 vuoden ajan ja huomattiin, että omenat pystyttiin yhdistämään pienempään riskiin menehtyä sydän- ja verisuonisairauksiin.

Myös Suomessa on tehty aikoinaan tutkimus, jossa kerättiin tietoja yli 9 000 mieheltä ja naiselta 28 vuoden ajan. Tutkimuksessa huomattiin, että säännöllisesti omenoita syövillä on pienin riski saada aivohalvaus verrattuna ihmisiin, jotka eivät omenoita syöneet. Asiantuntijoiden mielestä omenan tekee sydämelle hyödylliseksi sen antioksidantit, jotka auttavat estämään LDL-kolesterolia hapettumasta sekä ehkäisemään tulehduksia. Lisäksi omenan liukenevan kuidun on todettu alentavan kolesterolitasoja.

LUE MYÖS:

Suojaa metaboliselta oireyhtymältä

Omenoita syövät kärsivät epätodennäköisemmin metabolisesta oireyhtymästä eli oireista, jotka on yhdistetty suurentuneeseen riskiin sairastua sydäntauteihin ja diabetekseen.

Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että ihmisillä, jotka olivat kuluvan päivän aikana syöneet omenoita missä muodossa hyvänsä, oli 27 prosenttia epätodennäköisemmin oireita metabolisesta oireyhtymästä verrattuna ihmisiin, jotka omenoita eivät olleet syöneet. Omenoita syöneillä oli myös pienemmät C-reaktiivisen proteiinin tasot. C-reaktiivinen proteiini on merkki tulehduksesta ja sen löytyminen verestä tarkoittaa suurempaa riskiä sydänsairauksiin ja diabetekseen.

Hyötyä treenaamiselle

Omenan syöminen ennen kuntoilua saattaa lisätä kestävyyttäsi. Omenoissa on kversetiini-nimistä antioksidanttia, joka keuhkojen hapensaantia ja näin ollen pidentää kestävyyttä. Eräs tutkimus osoittikin, että ravintolisänä otettuna kversetiini auttoi ihmisiä pyöräilemään kauemmin.


(MTV3)


Kokeile näitä omenaisia reseptejä:

Uusimmat: Ajankohtaista

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot