Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

Asiantuntijan vinkit: Näin valitset kakun kevään juhliin

Kevät ja kesä ovat juhlien kulta-aikaa. Millä perusteella sinä valitset kakun juhliin?

Lämpimät kelit tarkoittavat alkavaa juhlakautta. Monessa kodissa juhlitaan lukiosta valmistuneita ensi viikon lauantaina 31.5. Tämä tarkoittaa kiireitä myös konditorioille ja pitopalveluille.

 – Ylioppilasjuhlat ovat kakkusesongissa ylivoimainen päivä. Täytekakkuja teemme silloin niin paljon kuin vain pystymme ottamaan tilauksia vastaan, vahvistaa kondiittorimestari Jouko Pirttimaa helsinkiläisestä Annin Juhlapalvelusta.

Mitä sitten kannattaa ottaa huomioon, kun suunnittelee kakun valintaa kevään juhliin?

– On ehdottoman tärkeää muistaa se, etteivät yksittäiset kakut ole liian suuria. Tämä siksi, että etenkin ylioppilasjuhliin tulee vieraita tipoittain eikä kakku saa olla esillä liian pitkää aikaa. Lisäksi kakkuja tilatessa täytyy miettiä, miten niitä kotona pystyy säilyttämään. Täytyy esimerkiksi ottaa huomioon, että ne varmasti mahtuvat jääkaappiin, Pirttimaa muistuttaa.

Päivänsankarin näköinen kakku

Kakkua valitessa ylioppilasjuhliin tai vaikkapa syntymäpäiville on hyvä miettiä ennen kaikkea sitä, mitä juhlan sankari kakultaan haluaa.

– Jos häissä kakku valitaan teemavärin mukaan, niin esimerkiksi ylioppilasjuhlissa oleellista on se, mistä päivänsankari pitää.  Jos päivänsankari pitää erityisesti vaikkapa chili-suklaa-kakusta, niin totta kai hänen kannattaa sellaista tarjota vierailleen. Kakun pitää olla päivänsankarin näköinen. 

Myös allergiat on syytä ottaa huomioon, mutta yksittäisten vieraiden allergioiden esille nostaminen olisi hyvä pystyä välttämään.

– Tänä päivänähän kaikki kakut tehdään laktoosittomiksi, se ei ole enää mikään ongelma. Mutta olisi hienoa, jos pystyisi valitsemaan sellaisen kakun, jota kaikki vieraat pystyisivät syömään, ettei tarvitsisi ottaa erillisiä leivoksia kenellekään. Näin ei tarvitsisi tehdä juhlissa numeroa kenenkään allergioista. Tarjoilua ei kuitenkaan pidä suunnata vain vieraille – on tärkeää, että se vastaa päivänsankarin mieltymyksiä.

Juhlat kannattaa myös suunnitella mahdollisimman hyvin ennalta.

– Pitopalveluun tai konditoriaan kannattaa ottaa hyvissä ajoin yhteyttä. Lähempänä juhlaa voi sitten vielä tarkastaa tilauksensa ja vierasmäärän, Pirttimaa muistuttaa.

Uusimmat: Ajankohtaista

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot