Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

Hääkakun ei aina tarvitse olla valkoinen – nämä asiat vaikuttavat kakun valintaan

Hääkakkutrendejä on monenlaisia – ohjaako esimerkiksi juhlien teemaväri sinun valintaasi?

Kotimaisuus, mieluisat marjat, teemaväri? Mikä on sinulle tärkeää, kun valitset hääkakkua? Kakkua valitessa pitää nimittäin ottaa huomioon monta asiaa. Trendit muuttuvat, mutta toisaalta tietyt perinteet säilyvät. Mikä siis on tänä kesänä trendikästä?

– Ehdottomasti nyt on pinnalla suomalaisuus. Ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, että kakut on tehty paikan päällä ja varmistelevat, että kakku on tosiaan alusta lähtien leivottu leipomossa. Hyvin moni konditoria nimittäin ostaa kakkupohjansa muualta, esimerkiksi tukusta pakasteena. Onkin äärettömän hienoa, että ihmiset arvostavat paikan päällä, juuri asiakkaalle tehtyä leipomusta, kertoo kondiittorimestari Jouko Pirttimaa helsinkiläisestä Annin Juhlapalvelusta.

Pirttimaan mukaan vielä joitain vuosia sitten oli tärkeää, että kakku oli mahdollisimman kevyt ja kaloriton. Nyt tämä trendi on muuttunut.

– Ihmiset ovat ymmärtäneet, että kun päivittäinen liikunta ja ruokavalio on kunnossa, voi juhliessa syödä kunnon kakkua. Itsestään huolehtiminen on kuitenkin jokapäiväistä, mutta juhlia on vain silloin tällöin.

Koska suomalaiset vaalivat perinteitään, on häihin liittyviä tapoja vaikea muuttaa. Hääkakun tilalle onkin vaikea kuvitella mitään muuta jälkiruokaa, vaikka toisinaan uudet trendit elävätkin hetken aikaa.

– Esimerkiksi hääleivokset tulivat muutama vuosi sitten yllättävällä buumilla, mutta ne ovat jääneet melkein kokonaan taka-alalle, Pirttimaa kertoo.

Hääkakun ei tarvitse olla valkoinen

Yleensä hääkakku mielletään valkoiseksi, mutta Pirttimaan mukaan näin ei kuitenkaan aina ole. Kakun valintaa ohjaa nimittäin yllättävän usein juhlien teemaväri. Teemaan sopivan kakun voi tehdä asettelemalla spiraalikakkutelineeseen esimerkiksi hääkimpusta tai hääpöydistä tuttuja kukkia, mutta myös itse kakusta voi tehdä halutun värisen.

– Pari-kolme vuotta on jo ollut sellainen trendi, että asiakkailla on tiedossa hääjuhliensa teemaväri. Hääkakku halutaankin siihen väriin sopivaksi. Marjoista ja hedelmistä voi tehdä kakun päälle kiilteen – jota kondiittorit kutsuvat peiliksi – ja sen avulla on helppo luoda asiakkaan teemavärin mukainen kakku. Mangosta saa oranssin peilin, limestä vihreän ja vadelmista vaaleanpunaisen. Jos väri on limenvihreä, käy kakuksi vaikkapa lime-valkosuklaakakku tai jos teema on valko-musta, voi kakussa olla valkoinen sokerikuorrute ja koristeina mustat ruusut. Jos väri on sininen, mustikka-jogurtti-valkosuklaakakku sopii teemaan loistavasti.

Perinteinen kermakakku vai jotain muuta?

Järvenpääläisen leipomomyymälä Wiener Paakarin asiakkaat ovat perinteisten kermakakkujen ystäviä.

– Marja-kermahääkakkuja on noin puolet meidän tekemistämme kesän hääkakuista. Alkukesän suosikkina on tietysti mansikka, ja loppukesästä menee vadelmakakkuja sekä viimevuosina on hieman enemmän uskallettu tilata myös mustikoista tehtyjä kakkuja ja kuningatarkakkuja hääkakuiksi, toimitusjohtaja Mika Gilan Wiener Paakarista kertoo.

Marjaisat kakut ovat suosittuja myös Annin Juhlapalvelussa, mutta ikisuosikit mansikka- ja vadelma-kermakakku ovat saaneet väistyä moussetäytteisten kakkujen tieltä.

– Marjat toimivat kakuissa aina ja usein niihin yhdistetään suklaa. Meidän kakuistamme noin 95 prosenttia on jo moussekakkuja ja niihin on yhdistetty hedelmiä tai marjoja, joiden avulla kakusta tulee raikas, Pirttimaa kertoo.

Suosituimmat kakut vaihtelevat paikasta riippuen. Valkosuklaiset kakut ovat kuitenkin häiden suosikkeja.

– Suosituimmat kakkumme ovat lime-valkosuklaakakku, vadelma-valkosuklaakakku ja herukka-suklaakakku. Viittaisikohan herukan suosiokin siihen, että suomalaisuutta arvostetaan? Pirttimaa pohtii.

Vadelma ja valkosuklaa ovat suosittu yhdistelmä myös Wiener Paakarissa.

– Meidän trendikakku kesän häihin on vadelma-valkosuklaakakku. Kakku on juustokakku-tyyppinen kakku, jossa yhdistetään vadelmajuustokakun raikkaus valkosuklaan täyteläiseen makeuteen, Gilan kertoo.

 

Uusimmat: Ajankohtaista

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot