Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

Ilmavat kookoskeksit sulavat suussa – näitä on pakko kokeilla!

Kookoskeksit hurmaavat ilmavalla rakenteellaan ja trooppisella maullaan.

Valkuaisvaahto tekee näistä kekseistä ihanan ilmavia samalla, kun kookoshiutaleet tuovat niihin oman tuulahduksensa tropiikista. Keksit ovat herkullisia sellaisenaankin, mutta niitä voi lähteä maustamaan oman maun mukaan vaikkapa suklaalla tai pähkinöillä. 

Nämä herkkupalat eivät sisällä lainkaan gluteenia, joten ne sopivat erinomaisesti vaikkapa juhlapöydän herkuksi. 

Kookoskeksit (20 kpl)

2 kananmunan valkuaista
½ tl suolaa
1,2 dl tomusokeria
1 tl valinja-aromia
200 g kookoshiutaleita
(n. 1 dl suklaahippuja)

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja levitä leivinpaperi uunipellin päälle. Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimen keskinopeudella kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon suola ja jatka sekoittamista, kunnes vaahto on kovaa. Lisää joukkoon tomusokeri ruokalusikallinen kerrallaan. Lisää aivan lopuksi joukkoon vanilja. Nostele vaahdon joukkoon kookoshiutaleet ja halutessasi suklaahippuja.

Nostele taikinapalloja leivinpaperin päälle esimerkiksi jäätelökauhan avulla. Paista uunissa noin 20 minuuttia. kunnes keksit ovat muuttuneet kullanruskeiksi. Jäähdytä. Keksit säilyvät huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa noin viikon.

Lähde: Popsugar

Uusimmat: Ajankohtaista

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme