Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis
Mainos

Joulutaikinoista tapaksia ja pikkuherkkuja

Suolaista ja makeaa voi rohkeasti yhdistää joulunajan leivonnassa. Myllyn Paras -joulutaikinoilla taiot glögihetkiin, pikkujouluihin ja joulun pyhiin sekä myös uuden vuoden aattoon vaivatta tapaksia ja pikkuherkkuja.

Myllyn Paras pakastetaikinoilla leipominen onnistuu mutkattomasti. Mielikuvitus on vain rajana, minkä muotoisina ja millä täytteillä tarjoilet joulun herkut. Pakastealtaista löytyy niin kuitupitoisia kuin laktoosittomiakin taikinoita. Esimerkiksi kauramurotaikinassa kaura tuo maukkautta ja terveellisyyttä leivontaan, koska taikina sisältää kolme kertaa enemmän kuitua verrattuna perinteiseen murotaikinaan.

Leivontanurkan Arja Savela toivottaa kaikille lämminhenkistä ja kotoista joulun odotusta. Lumisen ja paukkuvan pakkasen keskellä on mukava vetäytyä kotiin leipomaan ja nauttimaan joulun odotuksesta! Arja kertoo reseptien alussa ideoita joulutaikinoista ja suosittelee lämpimästi kokeilemaan seuraavia reseptejä:

Feta-luumukuut

• ota pakastetaikinalevyistä kuita ja tähtiä ja paista ne sellaisenaan ilman täytettä
• tee täyte etukäteen valmiiksi
• täytä leivokset ennen tarjoilua
• helppo ja nopea tarjottava
• pikkusuolaisten valmistukseen sopii yhtä hyvin joko voilla leivottu Voitaikina, laktoositon lehtevä Torttutaikina tai hiukan ohuempi lehtevä Lehtitaikina

30–40 kpl

1 pktMyllyn Paras Torttu-, Lehti- tai Voitaikinalevyjä (500 g)
munaa voiteluun
unikonsiemeniä koristeeksi

Täyte:
50g feta-, salaatti- tai muuta vastaavaa juustoa
100 g ranskankermaa (1 dl)
1 dl luumumarmeladia

Ota puolikuun muotoisella piparimuotilla taikinalevyistä kuut. Voitele ne munalla ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista sellaisenaan 225-asteisen uunin keskitasolla n. 10 min kauniin värisiksi. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.

Valmista täyte murustamalla juusto haarukalla ranskankermaan. Täytä kuut vähän ennen tarjoilua halkaisemalla ne keskeltä ja laittamalla ensin pieni nokare luumumarmeladia ja sitten noin teelusikallinen feta-täytettä väliin.

Appelsiini-valkohomejuustotähdet

• ota pakastetaikinalevyistä kuita ja tähtiä ja paista ne sellaisenaan ilman täytettä
• tee täyte etukäteen valmiiksi
• täytä leivokset ennen tarjoilua
• helppo ja nopea tarjottava
• pikkusuolaisten valmistukseen sopii yhtä hyvin joko voilla leivottu Voitaikina, laktoositon lehtevä Torttutaikina tai hiukan ohuempi lehtevä Lehtitaikina

30-40 kpl

1 pkt Myllyn Paras Torttu-, Lehti- tai Voitaikinalevyjä (500 g)
munaa voiteluun
unikonsiemeniä koristeeksi

Täyte:
100 g valkohomejuustoa
100 g appelsiinimarmeladia

Ota tähden muotoisella piparimuotilla taikinalevyistä tähtiä. Voitele ne munalla ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 10 min kauniin värisiksi. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.

Täytä tähdet vähän ennen tarjoilua halkaisemalla ne keskeltä ja laittamalla noin teelusikallinen kumpaakin täytettä väliin.

Härkä-Piparjuuri Voisarvet

• kätevää tarjottavaa pikkujouluihin tai vaikka itsenäisyyspäivän juhliin
• pakastetaikinoista voi valmistaa muutakin kuin joulutorttuja eli monenlaista suolaista naposteltavaa
• sarvista voi tehdä erikokoisia, minisarvia tai jättisarvia
• häränliha voi olla esim. häränlihaleikkettä, mutta tilalla voi käyttää muutakin kuin lihaa, esim. savukalaa tai aurinkokuivattuja tomaatteja
• lehtevät taikinat paistetaan kuumassa uunissa, 225-asteessa, jotta lehtevyys säilyy, ja uunin keskitasolla, jotta ne eivät pala pohjistaan
• pikkupalojen paistoaikaan vaikuttaa niiden koko

10 kpl

1 pkt Myllyn Paras Voi-, Torttu- tai Lehtitaikinalevyjä (500 g)

Täyte:
n. 200 g häränlihaleikkelettä suikaleina
100 g piparjuurituorejuustoa

Voiteluun:
munaa

Leikkaa sulaneet levyt pitkäkärkisiksi kolmioiksi, aina yksi levy vinoon halki. Levitä huoneenlämpöistä tuorejuustoa tasaisesti taikinalevyille, 2-3 rkl/taikinalevy. Ripottele päälle pilkottua härkäleikkelettä.

Kääri jokainen kolmio rullalle aloittaen tyvestä (leveämmästä kohdasta). Käännä sarven malliin. Voitele halutessasi munalla. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min tai kunnes sarvet ovat kauniin värisiä ja kypsiä.

VINKKI: Voit tehdä voisarvia myös pelkällä juustotäytteellä.

Pipariset Sinihomejuustogrissinit

• sinihomejuusto ja piparit sopivat hyvin yhteen
• jo piparitaikinaan voi yhdistää sinihomejuustoa ja leipoa pikkuleipiä illanistujaisiin tai vaikka juustotarjottimelle
• sopii uuteen vuoteen ja muulloinkin mainiota tarjottavaa

noin 30 kpl

1 pkt Myllyn Paras Perinteinen Piparkakkutaikinaa tai
Laktoositon Piparitaikinaa (500 g)
100–150 g sinihomejuustoa

Kauli sulaneet piparitaikinalevyt puolta isommiksi (neliöiksi) ja levitä sinihomejuustomurua levylle reilusti. Käännä taikina takaisin suorakaiteeksi ja paina hyvin kiinni, esim. hieman kaulimella painaen. Leikkaa taikinasta ohuita suikaleita ja kierittele ne itsensä ympäri löysälle kierteelle.

Paista n. 200-asteisessa uunissa 7-10 minuuttia. Nauti glögin, punaviinin tms. kera. Sopii hyvin myös cocktailpaloiksi tai kahvipöytään.

Pipareita eri taikinoista

• joulupipareiden leivonta on kätevää pakaste piparitaikinasta
• saat herkullisen tuoksun ja maun kotiisi!
• Perinteinen Piparkakkutaikina on voilla leivottua ja Laktoositon Piparitaikina sopii laktoosittomaan ruokavalioon.

Hevosenkengät, helpot leikatut piparit

30-40 kpl

1 pkt Myllyn Paras Laktoositon Piparitaikinaa (500 g) tai
½ pkt Myllyn Paras Laktoositon Piparitaikinaa (1 kg)
1 levy tummaa suklaata
1½ dl kookoshiutaleita tai 3 dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua
punaisia nonparelleja tai väriraesokeria

Leikkaa hieman sulaneen piparitaikinalevyn kapeasta päästä pois n. 3 cm, jotta hevosenkengistä ei tule liian suuria. (Voit leipoa palasta esim. piparitankoja). Leikkaa sen jälkeen terävällä veitsellä n. ½ cm:n levyisiä pitkiä suikaleita taikinalevystä. Nosta suikaleet uunipellille ja taivuttele ne hevosenkengän muotoon. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 6-8 min.

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa tai sekoita tomusokerista ja sitruunamehusta kuorrutus. Kasta jäähtyneen hevosenkengän päät suklaaseen ja sen jälkeen kookoshiutaleisiin tai sokerimehukuorrutukseen ja nonparelleihin. Anna koristelun kuivua.

Jouluhyrrät

noin 30 kpl

½ pkt Myllyn Paras Laktoositon Piparitaikinaa (500 g) tai
Perinteinen Piparkakkutaikinaa (500 g)
½ pkt Myllyn Paras Kauramuro- tai Murotaikinaa (400 g)
1 kananmuna
n. 1 dl kookoshiutaleita

Kauli sulanut piparitaikinalevy n. 20 x 30 cm:n kokoiseksi, voitele munalla, ripottele pinnalle kookoshiutaleita ja kaaviloi sulanut (kaura)murotaikinalevy piparitaikinan päälle kiinni. Rullaa taikina käärretortun tapaan rullalle. Laita kylmään.

Leikkaa kovettuneesta rullasta ½ cm:n mittaisia viipaleita ja nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle kumolleen. Voit tehdä isompia tai pienempiä rullia sen mukaan, miten leveästä levystä rullaat taikinaa. Paista noin 200-asteisen uunin keskitasolla 8-10 min.

Suolapähkinäpiparit

noin 30 kpl

1 pkt Myllyn Paras Laktoositon Piparitaikinaa, margariini (500 g) tai
1 pkt Perinteinen Piparkakkutaikinaa, voi (500 g)
3 dl suolapähkinöitä

Levitä taikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön n. 20 min ajaksi. Leikkaa 2 dl suolapähkinöitä veitsellä tai monitoimikoneella rouheeksi, jätä loput koristeeksi.

Sekoita rouhe ja taikina käsin tasaisesti ja leivo taikinasta paksu pötkö. Leikkaa se n. 30 osaan ja pyörittele palaset palloiksi. Asettele pallot väljästi leivinpaperille uunipellille, painele hieman matalammiksi ja laita jokaisen keskelle suolapähkinä.

Paista 200-asteisen uunin keskiosassa 5-8 min.

Lehtevät Tiramisu-taatelisydämet

• joulutorttutaikinasta saa paljon muutakin kuin joulutorttuja
• tässä paistetaan ensin taikina muoteilla muotoiltuna ja täytetään vasta kypsänä
• täytteestä saa juhlavamman liköörillä, mutta sen voi myös jättää pois esim. lapsille menevästä osuudesta
• voit laittaa täytteeksi sekoitettua taatelirahkaa tai erikseen väliin kermarahkaa ja erikseen taateliseosta

noin 10 kpl

1 pkt Myllyn Paras Voi-, Torttu- tai Lehtitaikinalevyjä (500 g)

Päälle:
munaa, raesokeria, mantelilastuja

Täyte:
150 g kuivattua taatelia
1 dl vahvaa kahvia
½ dl sokeria
3 rkl Amaretto-likööriä
1 tlk kuohukermaa (2 dl)
1 tl vaniljasokeria
1 tl maitorahkaa (250 g)

Ota taikinalevystä isohkolla sydänmuotilla sydämiä tai leikkaa sydämet terävällä veitsellä. Reunapaloista voit ottaa koristeeksi pikkusydämiä tai muita kuvioita. Voit tehdä sydämiin keskelle pienet sydänikkunat eli reiät.

Voitele kuviot munalla ja ripottele pinnalle raesokeria ja mantelilastuja. Paista lehteviksi ja kauniin värisiksi 225-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla n. 10 min.

Valmista täyte: Tee taateli-kahvi-amarettosose keittämällä kuivattua taatelia vahvassa sokeroidussa kahvissa, mausta liköörillä. Keitä hetki sekoittaen (5-10 min). Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen rahka ja jäähtynyt taatelisose. Voit myös jättää yhdistämättä täytteet keskenään ja laittaa väliin erikseeen taateliseosta ja erikseen kermarahkaseosta.

Halkaise jäähtyneet sydämet kahtia ja täytä ne ennen tarjoilua.

VINKKI: Saat ohjeesta munattoman, kun jätät pois voitelun ja sihtaat valmiiden sydämien päälle tomusokeria.

Reseptit: Arja Savela, Myllyn Paras Oy

Kuvat: Myllyn Paras

Uusimmat: Ajankohtaista

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme