Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

Kotileipurin säästövinkit: Karsi turhat menot ja hyödynnä kaikki raaka-aineet

Itse tekemällä säästää usein, mutta kotikeittiössä on paljon muitakin tilanteita, joissa voi saada pienennettyä arjen kustannuksia. Lue vinkit!

Valmistatko kaiken alusta loppuun itse, mutta et silti näe muutoksia ruokabudjetissasi? Seuraavien vinkkien avulla voi ruokaan kuluva rahamääräsi tuntuvasti pienentyä.

Älä osta turhia ainesosia. Tee inventaario keittiön kaappeihin ja kirjoita ylös, mitä aineita sinulla on ja, mitä pitää ostaa. Näin et tuhlaa turhaan sellaisiin raaka-aineisiin, joita kaapistasi jo löytyy.

Osta tarjoustuotteita. Jos usein tarvitsemasi raaka-aineet ovat tarjouksessa, osta kerralla enemmän.

Tee iso määrä taikinaa kerralla ja pakasta suoraan osa leivonnaisista. Näin et kyllästy syömään montaa päivää putkeen samoja leivonnaisia tai ruokia. Tällä tavoin vältyt myös heittämästä esimerkiksi syömättömiä sämpylöitä roskiin.

Pakasta raaka-aineita. Tiesitkö, että esimerkiksi voi säilyy pakastimessa 2–3 kuukautta? Älä turhaan anna sellaisten raaka-aineiden vanhentua, joita voisit säilyttää pakkasessa.

Onko vaalea leipä jo menettänyt tuoreutensa? Raastakuivahtaneet leivänkannikat korppujauhoiksi tai tee leivänpaloista köyhiä ritareita. Leivän- tai kakunmuruista voit valmistaa myös esimerkiksi pappilan hätävara -jälkiruoan.

Hyödynnä pakastimeen unohtuneet marjat leivonnaisissa tai vaikkapa jogurtin tai puuron lisukkeena. Muista, että marjastamalla ja sienestämällä saat runsaasti ilmaisia raaka-aineita ruoanlaiton piristämiseksi.

Mitä ainesosia voit jättää pois tai vaihtaa edullisempaan makua uhraamatta? Tarvitsetko kalleinta leivontasuklaata vai käykö edullisempi merkki? Voitko vähentää esimerkiksi reseptissä ohjeistettua sokerin määrää?

Leivo kotimaisista, edullisista raaka-aineista ja unohda kaukaa maailmalta rahdatut siemenet ja muut erikoisaineet.

Rippeitä voi aina hyödyntää vaikkapapizzassa, sämpylöissä, salaateissa, keitoissa ja pataruoissa. Tee esimerkiksi yli jääneestä riisistä risottoa ja perunoista pyttipannua. Näihin ruokiin voit lisäillä erilaisia kaapista löytyviä aineksia, kuten juureksia. Lisää edullisempien ainesosien määrää ja vähennä kalliimpia raaka-aineita ruoasta.

Älä heitä puuron loppuja pois – kaurapuuron jämistä voi valmistaa maukkaita sämpylöitä. Et tarvitse jauhojakaan niin paljon, kun hyödynnät puuroa.

Puolita leivänpäälliset – kun käytät leikkeleistä ja juustoista vain puolet normaalista, saat säästöä mausta juurikaan tinkimättä.

Valmista itse eväät töihin tai ota mukaan edellisen päivän illallisen rippeet – työpaikkaruokalan ruoka tai einekset tulevat taatusti kalliimmiksi.

Tee itse viiliä ja mysliä – saat maistuvan aamu- tai välipalan. Mysliä saat, kun yhdistät makusi mukaan esimerkiksi kaurahiutaleita, rusinoita, kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Viiliä saat jatkettua näin:Laita annosmaljaan 2 ruokalusikallista valmista viiliä, täytä kulho maidolla (noin 2 dl), sekoita puhtaalla lusikalla hyvin, peitä kulhot ja anna kiinteytyä huoneenlämmössä vaikka yön yli, mieluiten 18 tuntia. Poistamalla kannen ja hieman heilauttamalla voi tarkistaa, että viili on kiinteytynyt. Laita lopuksi kulhot jääkaappiin. Muista jättää yhteen kuppiin viilijuurta seuraavaa kertaa varten.

Puurosämpylät

noin 15 kpl melko isoja sämpylöitä

6 dl valmista Myllyn Paras kaurapuuroa (tähteeksi jäänyttä)

50 g hiivaa

3 dl piimää tai maustamatonta jogurttia

2-3 tl suolaa

2 rkl hunajaa

10-12 dl Myllyn Paras Hiivaleipäjauhoja

½ dl rypsiöljyä

(1 dl kurpitsansiemeniä)

Pinnalle:

Myllyn Paras Kaurahiutaleita

kurpitsansiemeniä

Mikäli piimää tai jogurttia ei ole, voi sämpylät tehdä maitoon tai veteen. Kurpitsansiemenet antavat vaihtelua, myös muita siemeniä kannattaa kokeilla.

Keitä reilusti kaurapuuroa. Kaada lämpimän puuron (6 dl) joukkoon piimä, liuota hiiva siihen. Seos saisi olla kädenlämpöistä, mikäli ei ole, lämmitä piimää tai puuroa. Sekoita suolaa ja hunajaa joukkoon. Jos puuro on maustettu suolalla, pienempi määrä riittää. Lisää jauhoja hitaasti alustaen, jotta ne ehtivät turvota. Voit käyttää tässä myös yleiskonetta ja taikinakoukkua. Lisää öljy ja halutessa kurpitsansiemenet. Jauhojen määrä riippuu puuron koostumuksesta, mutta taikina saa jäädä mahdollisimman löysäksi. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa (esim. lämpimässä vesialtaassa) kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta sämpylöitä; kuohkeimmat sämpylät saat löysähköstä taikinasta nostelemalla siitä palasia uunipellille. Kohota sämpylät peitettynä kaksinkertaisiksi. Voitele maidolla, ja ripottele pinnalle hiutaleita ja halutessa siemeniä. Paista sämpylät 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min sämpylöiden koosta riippuen.

VINKKI! Voit tehdä samalla ohjeella leipää: jaa taikina 2-3 voideltuun pitkulaiseen leipävuokaan tai silikoni- tai teflonvuokaan. Paista 200-asteisen uunin alatasolla n. 30 minuuttia.

Kotimysli

Kun teet myslin itse, tiedät, mitä se sisältää. Paahda myslin aineksia uunissa matalana kerroksena ilman hedelmäpaloja, koska hedelmäpalat tummat helposti.

noin 1 litra

5 dl Myllyn Paras Neljän Viljan Hiutaleita

1 dl Myllyn Paras Kauraleseitä

(1 dl Myllyn Paras Kuidukas Kolmen Viljan Leseseosta)

1 dl pähkinärouhetta

1 dl kookoshiutaleita

1 dl fariinisokeria

1 dl aprikoosisuikaleita, rusinoita tai kuivattuja puolukoita

Sekoita ainekset leivinpaperille uunipellille ilman hedelmäpaloja. Paahda noin 125-asteisen uunin keskitasolla n. tunti. Lisää hedelmät tai marjat. Säilytä jäähtyneinä tiiviissä rasiassa kuivassa. Vaihtelua mysliin saat käyttämällä erilaisia kuivattuja hedelmiä pieninä paloina myslissä.

Sämpylät pakastimesta uuniin

Vaatii hieman vaivaa tehdä sämpylät etukäteen pakastimeen, mutta tee samalla vaikka kaksi erää, toinen paistettavaksi heti ja toinen pakkaseen odottamaan paistamista. Ohjeeseen käytetään normaalia enemmän hiivaa ja siirappia, koska pakastuksen aikana hiiva ”elää” ja kuluu. Älä kuitenkaan pakasta liian pitkiä aikoja, 1–2 kuukautta on varmin aika, jotta sämpylät pysyvät hyvinä.

12 kpl

3 dl maitoa, piimää tai vettä

50 g hiivaa (1 pkt)

2 tl suolaa

2 rkl siirappia

2 rkl voita tai margariinia

7–8 dl Myllyn Paras Sämpyläjauhoseosta

TAI

6 dl Myllyn Paras Emännän Puolikarkea Vehnäjauhoja +

2–3 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola ja siirappi ja alusta taikinaksi jauhoja pikkuhiljaa lisäten. Lisää alustuksen loppupuolella pehmeä rasva. Löysähköstä taikinasta saat kuohkeimmat sämpylät. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi peitettynä lämpimässä paikassa. Leivo kohonnut taikina tangoiksi ja jaa se palasina muffinipellille silikonivuokiin. Anna sämpylöiden kohota 30 min peitettynä leivinliinan alla.

Pakasta heti kohotuksen jälkeen, laita varovaisesti suoralle alustalle pakastimeen leivinliinalla peitettynä. Paras paikka on kaappipakastimen ylin pakastava hylly, laita myös pakastusteho päälle. Kun sämpylät ovat jäätyneet, vaihda ympärille iso muovipussi.

Kun haluat paistaa sämpylät, kuumenna uuni 225 asteeseen, paista jäiset sämpylät suoraan pakastimesta uunin keskitasolle nostettuna noin 15 min ajan.

VINKKI: Voit tehdä samalla ohjeella tupla-annoksen sämpylöitä, paista puolet heti ja pakasta puolet. Koska hiivaa on melko runsaasti, voit lisätä heti leivottavaan osaan jotain makua antavaa raskaampaakin ainetta, esim. tuorejuustoa, fetajuustoa, punajuuri- tai porkkanaraastetta tai pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja ja taikina jaksaa silti kohota.

Jauheliharisotto

noin 4:lle

2 rkl öljyä

300 g jauhelihaa

2 sipulia (tai 1 pss pakastesipulikuutioita)

noin ½ tl mustapippuria

n.1 tl paprikajauhetta

2 dl Myllyn Paras Irtonainen Riisi+Ohraa

tai Irtonainen Kaura+Riisiä

tai Pitkäriisiä

5-6 dl lihalientä (tai vettä + 1 lihaliemikuutio)

1 pss herne-maissi-paprika -sekoitusta (n. 200 g)

Ruskista jauheliha ja silputtu sipuli öljyssä kattilassa tai kasarissa, mausta. Lisää suurimot ja anna niiden hetki kuullottua.

Lisää lihaliemi ja anna kypsyä 15–25 minuuttia. Lisää pakastevihannekset. Jatka vielä kypsennystä noin 5 minuuttia, kunnes neste imeytyy riiseihin.


Kokeile myös:

Mitä vinkkejä sinulla on ruokalaskussa säästämiseen? Kommentoi alle!

(MTV LIFESTYLE)

Reseptit: Arja Elina Laine/Myllyn Paras

Uusimmat: Ajankohtaista

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot