Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis
Mainos

Näin teet täydelliset laskiaispullat

Laskiaispulla kuuluu monen herkuttelijan lempirepertuaariin, mutta sen valmistus ei välttämättä ole niin yksinkertainen juttu kuin ensiksi saattaisi ajatella.

Monen pullaherkuttelijan lempilapsessa, laskiaispullassa, on kaksi oleellista osaa: itse pulla sekä täyte.

Koska tavoitteena on järisyttävän herkullinen lopputulos, tulee kumpaankin kiinnittää yhtä lailla huomiota: jos itse pulla on kuiva, eivät edes parhaimmat täytteet pelasta sen puisevaa makua. Jos taas täyte on liian sokerinen, saattaa koko pulla jäädä syömättä ällöttävän makeutensa takia.

Laskiaispullan valmistus onkin herkkä laji, johon kannattaa suhtautua vakavuudella. Kiinnittämällä huomiota tiettyihin kriittisiin valmistusvaiheisiin loihdit pöytään läjän täydellisiä laskiaispullia.

Kaikki lähtee kuohkeasta pullasta

Täydellisen laskiaispullan valmistaminen alkaa pullataikinan huolellisesta tekemisestä. Vain näin saadaan aikaiseksi muhkean kuohkea pulla.

Nyrkkisääntönä voidaan sanoa se, että taikina kannattaa valmistaa rauhassa ja ajan kanssa.

Taikinan onnistumisen kannalta on tärkeää, että hiiva alkaa toimia, ja taikina kohoaa. Liota siis tavallinen hiiva kädenlämpöiseen veteen tai varmista kuivahiivaa käyttäessäsi, että neste on hieman kuumempaa, noin 45-asteista. Muista myös, että kuivahiiva lisätään aina jauhojen kanssa.

Seuraava kriittinen kohta onkin jauhojen lisääminen. Jaksa sekoittaa jauhot mukaan taikinaan pikkuhiljaa, äläkä hulauta koko jauholastia kerralla kulhoon - näin taikinasta ei tule liian kovaa. Kun kaikki jauhot ovat mukana, malta vaivata taikinaa vielä rauhassa.

Älä paista liikaa

Kun taikina on koostumukseltaan optimaalista, sen pitää antaa kohota kunnolla lämpimässä paikassa. Tämän jälkeen taikina pyöräytetään varsinaisiksi pulliksi, jonka jälkeen niitä kohotetaan jälleen. Hyvä vinkki on iskeä pullapelti 40-asteiseen uuniin, jossa leipomukset saavat kohota hetken rauhassa.

Pullan paistamisessa on tärkeintä, ettei niitä paista liikaa. Muuten niistä tulee kuivia. Leipomukset kannattaa myös syödä tuoreeltaan, joten jos kaikki pullat eivät kulu ensimmäisen vuorokauden aikana, ne kannattaa nakata pakastimeen.

Täyte on omien makumieltymysten sinfoniaa

Kun pullat on saatu ulos uunista, ja ne ovat jäähtyneet hetken, on täyttämisen aika.

Laskiaispullan rakastajat jakautuvat yleensä kahteen leiriin: hillopulliin ja marsipaanipulliin. Olipa oma makusi mikä tahansa, on täytteen teossakin muutamia asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Ensinnäkin: laskiaispullan voi pilata kermavaahdolla – tai lähinnä sen sisältämän sokerin määrällä. Maistele siis tarkkaan ennen vaahdon laittamista pullan sisään, onhan kerman maku kohdallaan.

Toiseksi: älä pelkää päästää mielikuvitustasi valloilleen! Jos perinteinen marsipaani- tai hillo-kerma-yhdistelmä kyllästyttää, kokeile jotain muuta. Laita hillon tilalle pakastettuja marjoja, suklaata, hyödynnä maustettuja kermoja tai tuunaa väliin suussa sulava rahka.

Mutta jos hillo ja kermavaahto ovat ne ainoa oikea valinta, anna mennä – täydellisen laskiaispullan pitää olla juuri sinun mieltymystesi mukainen.

Katso reseptit:

Lähde: Arja Savela/Myllyn Paras Oy

Uusimmat: Ajankohtaista

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme