Mainos

Valkoinen koti ei ole enää se kaikkein muodikkain – tämä sisustustyyli tekee tuloaan

Jo jonkin aikaa täysvalkoinen sisustus on ollut suomalaisissa kodeissa erityisen trendikäs. Asiantuntijan mukaan tämän trendin on kuitekin syrjäyttämässä hieman armollisempi sisustustyyli.

Sisustussuunnittelija Tea-Mariia Pyykönen Sisustus Linnestä kertoo, että takavuosina suosittujen tummien huonekalujen trendin syrjäyttänyt kokovalkean kodin trendi väistyy vähitellen. Nyt on erityisen trendikästä yhdistellä kotona erilaisia puumateriaaleja, eikä todellakaan kantaa huolta siitä, että kaikki huonekalut eivät ole samaa sävyä.

– Pikkuhiljaa sellainen trendi alkaa nostamaan päätään, että uskalletaan entistä enemmän yhdistellä erilaisia puumateriaaleja, Pyykönen toteaa. 

– Luonnonmateriaalit ylipäätään ovat tosi kysyttyjä nykyään, Pyykönen jatkaa.

Asiantuntija on mielissään tästä sisustustrendistä, sillä eri materiaalien vaalimisen myötä opitaan kunnioittamaan entistä enemmän vanhoja, upeita huonekaluja – eikä niiden pintaan tarvitse enää välttämättä vetää esimerkiksi valkoista maalia. 

– Tähän sopii erityisen hyvin myös huutokauppa- ja kirppishuuma, joka on tänä päivänä valloillaan, Pyykönen kertoo.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot