Mainos

Näin tulkitset talvirengastestejä oikein

Eri autolehtien rengastesteissä on hiljattain arvioitu uusimpien talvirenkaiden ominaisuuksia. Mikäli suunnittelet talvirenkaiden uusimista, poimi alta rengasasiantuntijan vinkit talvirengastestien tulkitsemiseen.

Autolehtien puolueettomissa rengastesteissä vertaillaan monipuolisesti markkinoilla olevien nasta- ja kitkarenkaiden erilaisia ominaisuuksia niin jäällä, lumella kuin myös märällä tiellä.

– Moni vilkaisee rengastestin yhteenvedon tiedot, mutta vertailuissa kannattaisi tutustua tarkemmin eri ominaisuuksien kuten esimerkiksi jääpitoon, ajomukavuuteen tai polttoaineensäästöön liittyviin osatesteihin. Jokainen voi miettiä, mitä renkaiden ominaisuuksia itse arvostaa, toteaa tuotekehityspäällikkö Juha Pirhonen Nokian Renkailta.

Hänen mukaansa renkaiden valinnassa pitäisi ottaa omien mieltymysten lisäksi huomioon, ketkä autoa käyttävät ja onko heidän ajokokemuksissaan suuria eroja.

– Monen perheenjäsenen käytössä oleviin autoihin renkaat kannattaa hankkia vähemmän kokeneen mukaan, jotta auton hallinta olisi kaikille turvallista, toteaa Pirhonen.

Uusissa talvirenkaissa jarrutusmatkojen ero jopa kuusi autonmittaa

Lehtien rengastestit toimivat hyvinä työkaluina renkaiden arvioinnissa. Ne myös paljastavat, miten markkinoilla olevissa renkaissa on huimia liikenneturvallisuuteen vaikuttavia eroja.

Tekniikan Maailman talvirengastestissä (17/2015) vertailtiin mm. talvirenkaiden jarrutusmatkoja. Testiautolla ajettiin jäällä erilaisilla nasta- että kitkarenkailla 50 km tuntivauhdilla, jonka jälkeen tehtiin ABS-jarrutus. Parhaimman nastarenkaan jarrutusmatka oli 40,3 metriä siinä missä heikoimman 58,5 metriä. Ero heikoimpaan kitkarenkaaseen oli 24 metriä.

– Taajama-alueen nopeutta ajattaessa ero nasta- ja kitkarenkaiden jarrutusmatkoissa oli jopa 24 metriä, mikä käytännössä tarkoittaa jopa kuutta auton mittaa. Moni luottaa uusien renkaiden turvallisuuteen, mutta testi osoittaa, että uutuuskin on suhteellista turvallisuusasioissa. On selvää, että peräänajon tai törmäyksen riski on näillä heikoimmilla renkailla merkittävästi suurempi kuin laadukkailla, huomauttaa Pirhonen.

Vaakakupissa kokonaiskustannukset

Autoilun kustannukset ovat Pirhosen mukaan toinen syy, miksi rengastestejä kannattaa silmäillä hiukan lähemmin. Polttoaineessa säästäminen motivoikin monia autoilijoita perehtymään talvirengasvalintaan. Vierintävastuksen osuus ajoneuvon polttoaineenkulutuksesta on noin 20 prosenttia. Mitä pienempi vierintävastus, sitä pienempi on polttoaineenkulutus.

Tuoreimmista testeistä Pirhonen nostaa esiin Tuulilasin (12/2015) nastarengastestin, missä talvirenkaat oli laitettu järjestykseen niiden polttoaineenkulutuksen mukaan. Nastarengastestin voittaja kulutti 5,59 l/100 km, kun samaan aikaan raskaasti rullaavan nastarenkaan kulutus oli 6,23 l/100 km. Eroa polttoaineen kulutuksessa oli jopa 0,6 l sadalla kilometrillä.

– Jos talvirenkailla ajetaan esimerkiksi 40 000 kilometriä, niin laadukkaiden nastarenkaiden säästö polttoaineessa verrattuna budjettirenkaisiin on jopa 360 euroa. Laadukkailla kitkarenkailla saatu säästö on jopa enemmän. Säästöt polttoaineenkulutuksessa maksavat takaisin vähintään yli puolet laadukkaiden talvirenkaiden hankintahinnasta, Pirhonen laskee.

– Valitsemalla testeissä menestyneet laaturenkaat voi parantaa omaa ja muiden turvallisuutta talviteillä. Polttoaineenkulutuksessa pihistely tarkoittaa myös vihreämpää etenemistä kuten vähemmän hiilidioksidipäästöjä, Pirhonen toteaa.

Turvallisuus ja mukavuuskin yhdistyvät

Rengasvalinnalla voi vaikuttaa myös ajomukavuuteen. Kitkarenkaat ovat pehmeämmän kumiseoksensa vuoksi hiljaisempi vaihtoehto kuin nastarenkaat, joskin moderni nastateknologia on merkittävästi alentanut myös nastarenkaiden ajoääntä.

– Tekniikan Maailman talvirengasvertailun testivoittajan Nokian Hakkapeliitta 8:n äänitasoa voisi verrata pesukoneen hurinaan. Koska nastarenkaiden ääni on tasaista, se ei häiritse niin paljon kuin esim. saman äänitason kova keskustelu. Korva myös tottuu renkaiden ääneen melko pian niiden vaihdon jälkeen, Pirhonen kuvailee. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot